Contact info
Word
Research
   Publications
Studies
Free Software
Hobbies
Articles
Photography
About me
   Curriculum Vitae

©Marko Grönroos, 1998

USENET News sfnet.harrastus.astronomia

Säie: Mustien aukkojen haihtuminen vs aikavääristymä - paradoksi

"Raimo Suonio" <raimo PISTE suonio AT dlc PISTE fi> writes: > Ensinnäkin objektin putoaminen mustaan aukkoon vain näyttää kestävän > ikuisuuden ulkopuolisesta tarkkailijasta. Objekti itse kokee sen > tapahtuvan äärellisessä ajassa. Eikö tuon aikavääristymä-efekti muka ole symmetrisesti kaksisuuntainen? Eli jos pudotamme vaikkapa fyysikon sinne mustaan aukkoon, niin siinä vaiheessa kun me "näemme" hänen rannekellonsa kulkevan puolta vauhtia omaamme verrattuna, hän näkee meidän rannekellomme kulkevan tuplavauhtia, eikö? Löysin nyt tuota aikavääristymästä kertovan kohdan tästä Heikkinen-Oja - musta-aukko-kirjasta ja se kertoo että aikavääristymä kasvaa kohti ääretöntä kun objekti lähenee tapahtumahorisonttia. Ulkopuolisen katsojan kannalta objekti siis todella jähmettyy ennen tapahtumahorisontin kohtaamista. Ymmärtäisin kyllä jotenkin sen, jos tämä olisi vain valon äärellisestä nopeudesta aiheutuva optinen harha. Eli objekti kyllä putoaa tapahtumahorisontin läpi nopeasti, mutta koska valonsäde joutuu kiipeämään gravitaatiokuopasta lähes pystysuoraan, ei "viimeinen pilkahdus" koskaan ehdi saavuttaa ulkopuolista katsojaa. Tällöin meistä vain näyttäisi, ettei objekti pudonnut aukkoon. Mutta tällöin tämä sama paradoksi kuitenkin syntyisi singulariteetissä. Näemmä kirjassa myös kerrotaan:       ''...[blaabaablaa]...ei kuitenkaan näe [tähden] pinnan luhistumista       [Schwarzchildin säteen] sisäpuolelle, sillä ulkopuolisen       tarkkailijan kellojen mukaan kaikki liikkeet voimakkaassa       painovoimakentässä näyttävät hidastuvan ja tähden pinta ikäänkuin       nopeasti himmetessään jähmettyy - tästä johtuen mustia aukkoja       joskus kutsutaankin 'jäätyneiksi tähdiksi'.'' Eli tässä kait nyt sanottaisiin just tämä juttu. Muuta tämän asian tiimoilta en vielä tuosta ole löytänyt, pitänee nyt lueskella tuota kirjaa tässä. Jotain outoja mainintoja tuolla on "ajanlaatuisista" ja "avaruudenlaatuisista" singulariteeteistä, joilla kait on jotain tekemistä tämän paradoksin kanssa. Mutta tuossakin tähden romahtamisessakin sama paradoksi kyllä minusta pätee - tiheyden aiheuttama aikavääristymä kasvaa tähden romahtaessa kohti S-sädettä, jolloinka tähti ei itse asiassa koskaan edes saavuta sitä. > Koska molemmat prosessit näyttävät ulkoapäin äärettömän hitailta, on > tietenkin luonnollista, että mustan aukon sisältä katsoen ne > äärellisinä voivat tapahtua eri nopeudella. Niinpä objekti kokee > putoavansa singulariteettiin paljon nopeammin kuin musta aukko > haihtuu. Hmm. Ongelmana tuossa on, että tuo ajan kulun suhde kasvaa äärettömäksi, mutta aukon elinikä ilmeisesti ei ole ääretön. Tällöin on vastassa äärellinen vastaan ääretön, jolloinka ne eivät tuntuisi voivan kumota niitä millään lailla. > Kuitenkin on niin, että sitä mukaa kuin musta aukko haihtuu, sen massa > vähenee, tapahtumahorisontti pienenee ja lopulta se lakkaa olemasta > musta aukko. Ulkoapäin katsoessa objekti on koko ajan seurannut > tapahtumahorisonttia sen kutistuessa, vaikkakin on väärin sanoa, että > näkisimme sen, koska objektista ei saavu ulkopuoliselle tarkkailijalle > valoa. Mutta jos objekti meidän näkökulmastamme koko ajan lähestyy tapahtumahorisonttia, niin induktiivisesti päätellen kaikki aukkoon "pudonneet" näyttävät meistä vain lähestyvän "tapahtumahorisonttia", jolloin koko tapahtumahorisonttia ei voi olla olemassa. -- -- Marko Grönroos, magi AT iki PISTE fi (http://www.iki.fi/magi/) -- Paradoxes are the source of truth and the end of wisdom

"=?iso-8859-1?B?UGFhdm8gVuRpc+RuZW4=?=" <paavo PISTE vaisanen AT pp1 PISTE inet PISTE fi> writes: > Järjellä ajatellen, putoaminen kiihtyy rajuksi ja viimein objekti hajoaa > valon nopeuden saavutettuaan, silloin sitä ei voida tarkkailla enää > ulkoapäin. Massalliset hiukkaset eivät voi saavuttaa valon nopeutta. Ja siitähän ei mustien aukkojen kohdalla edes ole kyse. Korkeintaan nopeudet _lähestyvät_ valon nopeutta esimerkiksi singulariteetin läheisyydessä. Kappale kuitenkin on lakannut näkymästä jo tapahtumahorisontissa, mutta sen nopeus oli tuolloin vielä reippaasti valon nopeutta hitaampi (ei välttämättä edes kovin suuri, jos aukko on iso). > Erään supernovan jälkeen kerrottiin nähdyn ensimmäisen kerran valon > eteneminen avaruudessa ? (nähtävästi 'pimeässä' aineessa, joka on > ollut optimaalisen matkanpäässä havainnoijaan) EI MAINITTU mitään > sen näyttämisestä ÄÄRETTÖMÄN HITAALTA Häh? > Sallittakoon Hawkingille teoria (pienen) mustan aukon haihtumisesta, > selitys tulee aina olemaan lapsellinen. Jos massiivin gravitaatio > estää materian poistumisen 'singulariteetistä', kuinka on > selitettävissä 'haihtuminen' (En edes viitsinyt paneutua Hawkingin > selitykseen) Selitykseen voisi kannattaa paneutua, sillä se todella selittää tuon varsin jännästi. Tosin se silti on vain melko epävarma ja ilmeisesti myös varsin kiistanalainen teoria. Oleellisinta on, että se tekee ennusteen (gamma-? röntgen-?)säteilystä, joka kenties saatetaan joskus mitata. > > Kuitenkin on niin, että sitä mukaa kuin musta aukko haihtuu, sen massa > > vähenee, tapahtumahorisontti pienenee ja lopulta se lakkaa olemasta > > musta aukko. > > Mihin katosi tuo kaiken rusentava gravitaatio, materiaahan siinä ei > ole 'havattavissa', koska piste oli jotain -10 potenssiin 32, > muistaakseni, "siis niin pieni ettei sitä tarvitse ottaa huomioon" Nk. Planckin pituus, n. 10 potenssiin -33. Tämä on tavallaan oleellinen tuon minun alkuperäisen ongelmani kanssa - jos singulariteetti on esimerkiksi vain Planckin pituuden mittainen (eikä äärettömän pieni), ei sen tiheys ole ääretön, jolloin aika ei siinä kulje äärettömän hitaasti, eikä koko esittämääni paradoksia synny. > Objektista ei voi saapua valoa tarkkailijalle, pysähtynyttä aikaa > taas ei voi olla. Aika olisi singulariteetin lähistöllä siis _käytännössä_ pysähtynyt, ei täysin. > Päästyäni viimekesänä seuraamaan navigaattorin toimintaa, lienee > uskottava Hawkingin huomautus aika-dilaatiosta, 'ilman > aika-korjausta sateliittien mittauksissa tulee satojen metrien > virheitä'. Se oli käytännössä virheetön, nyt NASAn lopetettua > häirinnän, vieläkin tarkempaa. Lueppa tarkkaan: "ilman aika-korjausta". En itse tiedä tarvitaanko tuota aikakorjausta satelliittinavigoinnissa - Hawking ei välttämättä tunne kyseistä tekniikkaa kovinkaan hyvin. Mutta jos se tarvitaan, on se tietysti otettu huomioon noiden nykyisten GPS-laitteiden ohjelmistossa. Sehän ei kuitenkaan varmaan kovin montaa ohjelmariviä ole... Aikadilataatiohan on mitattu varmaan jo parikymmentä vuotta sitten satelliitissa. -- -- Marko Grönroos, magi AT iki PISTE fi (http://www.iki.fi/magi/) -- Paradoxes are the source of truth and the end of wisdom

Edellinen säie: Mustien aukkojen haihtuminen vs aikavääristymä -paradoksi
Seuraava säie: Mustien aukkojen haihtuminen vs aikavääristymä - paradoksi
[Muut säikeet] [Muut uutisryhmät]