Ennen kuin ryhdytään selittämään Isä meidän -rukousta kohta kohdalta, on kuitenkin erittäin tarpeellista kehottaa ja innostaa ihmisiä rukoilemaan - niinhän tekivät Kristus ja apostolitkin. Ensimmäinen asia, joka meidän on tiedettävä, on näet se, että Jumalan käsky velvoittaa meidät rukoilemaan. Olemmehan kuulleet, miten toinen käsky: "Älä käytä turhaan Jumalan nimeä", vaatii ylistämään pyhää nimeä ja kaikessa hädässä huutamaan sitä avuksi eli rukoilemaan. Sillä rukoilemistahan avuksi huutaminen on. Tämä vaatimus on yhtä ankara ja vakava kuin kaikkien muidenkin käskyjen vaatimus: "Sinulla ei saa olla muita jumalia", "älä tapa", "älä varasta" jne. Näin on siksi, ettei kukaan vain pitäisi yhdentekevänä asiana, rukoileeko hän vai jättääkö rukoilematta. Oppimattomat ihmiset ovat näet harhautunee ajattelemaan näin: "Miksi minun pitäisi rukoilla? Kuka sen tietää, ottaako Jumala rukoukseni huomioon tai kuuleeko hän edes sitä? Jos minä en rukoile, rukoilee joku toinen." Nän he vähitellen tottuvat siihen, etteivät rukoile ollenkaan. Verukkeenaan he käyttävät sitä, että me hylkäämme väärät ja ulkokultaiset rukoukset: me muka opetamme, ettei ollenkaan pidä eikä tarvitse rukoilla.
On kyllä eittämätön totuus, etteivät ne pälpätykset ja hoilaamiset, joita tähän mennessä on kirkoissa ja muualla rukouksina esitetty, ole mitään rukouksia olleet. Tuollainen ulkokohtainen meno kelpaa, mikäli se tehdään oikein, pikkulasten, koululaisten ja oppimattomien harjoitukseksi. Laulamiseksi tai lukemiseksi sitä voidaan sanoa, mutta ei varsinaiseksi rukoilemiseksi. Mutta silloin kun Jumalaa huudetaan avuksi kaikessa hädässä, kuten toinen käsky opettaa, silloin on kysymys rukouksesta. Tätä Jumala meiltä tahtoo. Mikäli me aiomme olla kristittyjä, me emme saa toimia oman mielemme mukaan, vaan meidän pitää ja meidän on pakko rukoilla, samoin kuin meidän pitää ja on pakko olla kuuliaisia isälle, äidille ja esivallalle. Sillä avuksi huutaminen ja rukous ovat Jumalan nimen kunnioittamista ja sen hyödyllistä käyttämistä. Tämän sinun on siis otettava kaikkein ensimmäiseksi huomioon, jotta saisit vaiennetuksi ja työnnetyksi syrjään ne ajatukset, jotka estävät ja pelottavat meitä rukoilemasta. Onhan täysin sopimatonta, että poika vastaa isänsä kehotukseen näin: "Mitä minä kuuliaisuudesta välitän? Jatkan entiseen tapaan, teen mitä teen, se on yhdentekevää." Käskyssä näet sanotaan: sinun pitää ja sinun on pakko olla kuuliainen. Sama koskee rukousta. Ei ole minun tahtoni varassa, ryhdynkö siihen vai luovunko siitä, vaan minun pitää ja minun on pakko rukoilla.
Koska Jumala näin painokkaasti käskee rukoilla, sinun on siitä pääteltävä ja ymmärrettävä, ettei kukaan missään tapauksessa saa väheksyä rukouksiaan. Päin vastoin, niitä on pidettävä suuressa arvossa. Muista käskyistä saat aina vertauskohdan. Lapsi ei saa missään nimessä väheksyä kuuliaisuutta isää ja äitiä kohtaan. Hänen pitää aina ajatella näin: "Tämä on kuuliaisuuden teko. En tee sitä missään muussa tarkoituksessa kuin ollakseni kuuliainen ja täyttääkseni Jumalan käskyn, johon voin tukevasti nojata. En pidä tekoani arvokkaana siksi, että itse olisin jonkin arvoinen, vaan siksi, että Jumala on siihen käskenyt." Näin myös rukoiltaessa: mitä ja minkä puolesta me rukoilemmekin, meidän on pidettävä sitä Jumalan vaatimuksena ja tehtävä se hänelle kuuliaisina. Meidän on ajateltava näin: "Sinänsä minun rukoukseni ei olisi yhtään mitään. Arvonsa se saa siitä, että Jumala on käskenyt näin tehdä." Mitä meillä sitten onkin rukoiltavaa, meidän on aina astuttava Jumalan eteen tälle käskylle kuuliaisina.
Tämän tähden me herkeämättä pyydämme ja kehotamme itse kutakin ottamaan rukoilemisen sydämenasiaksi. Sitä ei saa missään tapauksessa halveksia. Tähän mennessä ihmiset on näet Perkeleen nimissä opetettu sellaisiksi, ettei kukaan ole pitänyt sitä missään arvossa. Kaikki ovat ajatelleet, että rukoukseksi riittää pelkkä suoritus, kuulipa Jumala sen tai oli kuulematta. Rukous tehdään siinä pelkäksi peliksi, umpimähkäiseksi höpinäksi. Niinpä se onkin aivan hukkaan heitettyä. Annamme näet silloin seuraavanlaisten ajatusten estää ja säikyttää itseämme: "En ole kyllin pyhä enkä arvollinen. Rukoilisin toki, jos olisin yhtä hurskas ja pyhä kuin Pietari ja Paavali." Heitä menemään tuollaiset ajatukset, sillä minua koskee juuri sama käsky, joka on koskenut pyhää Paavaliakin. Toinen käsky on annettu yhtä lailla minun tähteni kuin hänenkin. Ei hän voi kerskata yhdestäkään paremmasta eikä pyhemmästä käskystä. Siksi sinun on sanottava näin: "Rukoukset, joita minä rukoilen, ovat yhtä kallisarvoisia, pyhiä ja Jumalalle otollisia, kuin pyhän Paavalin ja parhaidenkin pyhien rukoukset. Perustelen sen näin: Mielelläni sallin, että he ovat minua pyhempiä sikäli kuin on heidän henkilöstään kysymys. Mutta käsky muuttaa asian. Jumala ei hyväksy rukouksiamme meidän henkilömme tähden, vaan sanansa ja kuuliaisuuden tähden. Samaan käskyyn, johon kaikki pyhät rukoillessaan tukeutuvat, tukeudun myös minä, enkä rukoile mitään muita asioita kuin niitä, joita hekin kaikki rukoilevat tai ovat rukoilleet."
On siis ensisijaisen tärkeää painottaa sitä, että kaikkien rukoustemme on perustuttava kuuliaisuuteen, joka kohdistuu Jumalaan. Siihen niiden on nojattava ja jätettävä oma henkilömme vaille huomiota, olimme sitten hurskaita tai syntisiä, arvollisia tai arvottomia. Meidän pitää tietää, ettei Jumala katso läpi sormien rukouksen laiminlyöntiä, vaan vihastuu meihin ja rankaisee meitä aivan samoin kuin hän rankaisee kaikesta muustakin tottelemattomuudesta. Hän ei näet halua, että rukouksemme jäävät turhiksi ja menevät hukkaan. Sillä jos hän ei tahtoisi sinua kuulla, hän ei myöskään käskisi sinun rukoilla eikä antaisi siihen näin ankaraa määräystä.
Toinen seikka, jonka pitäisi edellistäkin enemmän opettaa ja innostaa meitä rukoilemaan, on se, että Jumala on liittänyt käskyyn myös lupauksen. Hän on luvannut, että me varmaakin varmemmin saamme sen, mitä rukoilemme. Hän sanoo psalmissa 50 näin: (Ps. 50:15) "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon sinut pelastaa." Kristus taas lausuu Matteuksen evankeliumin 7. luvussa: (Matt. 7:7-8) "Anokaa, niin teille annetaan... sillä jokainen anova saa." Tämän pitäisi totta totisesti herättää ja sytyttää sydämemme niin, että käymme rukoilemaan innokkaasti ja ilomielin. Hänen sanansahan todistaa, että rukouksemme ovat hänelle sangen otollisia ja että hän varmasti kuulee ne ja suostuu niihin. Tämän hän lupaa, jotta emme väheksyisi rukouksiamme emmekä rukoilisi välinpitämättömästi ja ilman luottamusta. Voit muistuttaa häntä tästä ja sanoa: "Tässä minä nyt käännyn puoleesi, rakas Isä, ja rukoilen sinua. Omasta mielijohteestani en sitä tee enkä oman ansioin varassa, vaan nojaan sinun käskyysi ja pidän kiinni lupauksestasi, joka ei voi jäädä täyttymättä eikä pettää minua." Jos taas joku ei usko tätä lupausta, hänen on syytä tietää, että hän saa Jumalan vihastumaan. Onhan kauheaa Jumalan häpäisemistä väittää häntä valehtelijaksi.
Meitä pitäisi sitä paitsi houkutella ja vetää rukoukseen vielä senkin, että Jumalan käskyn ja lupauksen lisäksi ehättää avuksemme antamalla valmiin sanamuodonkin. Hän panee suuhumme sanat, joista tiedämme, miten ja mitä meidän tulee rukoilla. Niistä me ymmärrämme, että hän on ottanut tarpeemme sydämenasiakseen eikä meidän koskaan tarvitse epäillä sitä, ovatko tällaiset rukoukset hänelle otollisia ja kuuleeko hän ne varmasti. Tämä on todella suuri etu verrattuna kaikkiin itse keksimiimme rukouksiin. Ne saattavat näet aina jättää omaantuntoomme epäilyksen: "Olen kyllä rukoillut, mutta kuka sen tietää, onko se ollut Jumalalle mieleen ja olenko löytänyt oikeat sanat?" Tähän rukoukseen liittyy suurenmoinen todistus siitä, että Jumala kuulee erityisen mielellään. Siksi maailmasta ei voi löytää jalompaa rukousta emmekä vaihtaisi sitä mihinkään maalliseen rikkauteen.
Rukouksen muoto on määrätty myös sen vuoksi, että huomaisimme ja miettisimme, mikä on se välttämätön tarve, joka näin ankarasti pakottaa meitä lakkaamatta rukoilemaan. Täytyyhän sen, joka aikoo rukoilla, tuoda esiin joitakin asioita ja mainita, mitä hän kaipaa. Muutoin ei voida puhua mistään rukoilemisesta. Meillä on siksi ollut täysi syy hylätä munkkien ja pappien rukoukset. Yötä päivää he ovat pitäneet kauheaa hoilotusta ja mutinaa, mutta kukaan heistä ei ole ajatellut hivenen vertaa minkään pyytämistä. Vaikka kaikki kirkot hengenmiehineen kasattaisiin yhteen, pakko heidän olisi tunnustaa, etteivät he koskaan ole sydämestään pyytäneet edes viinin tippaa. Kukaan heistä ei näet ole yrittänyt rukoilla kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan eikä lupaukseen uskoen. Eihän heillä ole ollut hätääkään. Parhaimmillaankaan he eivät muuta ajatelleet, kuin että kyseessä oli hyvä teko, maksu Jumalalle, jolta he eivät halunneet mitään saada, vaan jolle he olivat vain antamassa.
Mutta jo on tarkoitus, että rukous on oikea, se on toimitettava vakaasti. Rukoilijan on tunnettava hätänsä, nuo tarpeet, jotka ahdistavat ja ajavat meidät kutsumaan ja huutamaan apua. Silloin kyllä rukous sujuu aivan itsestään niin kuin sen pitääkin, eikä tarvita opastusta siihen, miten valmistautua ja mistä hartaus kumpuaisi. Mutta juuri Isä meidän -rukouksesta löytyy kylliksi tarpeita, joiden on määrä panna meidät asialle sekä omasta että toistemme puolesta. Siksi sen tehtävänä on myös muistuttaa meitä näistä tarpeista, saada meidät miettimään niitä ja ottamaan ne sydämenasiaksemme, jotta emme kyllästyisi rukoilemiseen. Meillä kaikilla on näet aivan riittämiin puutetta, vika on vain siinä, että emme sitä tunne emmekä huomaa. Juuri tämän vuoksi Jumala tahtoo, että valitat ja puhut noista tarpeista ja asioista. Ei hän sitä sen vuoksi tahdo, ettei hän niitä tunne, vaan siksi, että sinun sydämesi syttyisi yhä väkevämmin ja yhä enemmän kaipaamaan niitä ja että levittäisit viittasi helmat voidaksesi ottaa paljon vastaan.
Siksi jokaisen meistä tulisi nuoruudesta lähtien tottua joka päivä rukoilemaan kaikkia tarpeitamme, mitä ikänä vain tunnemme. Myös ympärillämme elävien ihmisten tarpeita meidän on totuttava joka päivä rukoilemaan. Näitä ihmisiä ovat esimerkiksi saarnaajat, esivallan edustajat, naapurit ja oman talon väki. Meidän on, kuten sanottu, aina muistutettava Jumalaa hänen käskystään ja lupauksestaan, ja itse muistettava, ettei hän halua niitä halveksittavan. Sanon tämän siksi, että kovin mielelläni soisin tällaisen tavan jälleen elpyvän ihmisten keskuudessa. Toivoisin heidän oppivan rukoilemaan oikein, niin etteivät enää jatkaisi karkeaa ja tyhjänpäiväistä elämäänsä, joka tekee heidät päivä päivältä yhä kykenemättömämmiksi rukoilemaan. Tätä kykenemättömyyttä Perkele tahtoo ja tukee kaikin voimin, sillä hän tuntee tosi kipeästi nahoissaan vahingon, jos rukous sujuu hyvin.
Meidän tulee tietää, että rukous on ainoa suojakilpemme. Sillä kun Perkele käy kimppuumme kaikkine voimineen ja joukkoineen, olemme vastustajiksi aivan liian heikkoja. Helposti ne pystyvät polkemaan meidät jalkoihinsa. Tämä meidän on otettava huomioon, ja siksi meidän on tartuttava niihin aseisiin, jotka kristityllä pitää olla, jotta hän kestäisi Perkeleen hyökkäykset. Mikä sinun mielestäsi on tähän mennessä saanut aikaan niin suuria, että vihollistemme juonet, hankkeet, murhat ja kapinat on torjuttu ja tukahdutettu - kaikki tuo, minkä avulla Perkele on ajatellut kukistaa meidät ja evankeliumin? Ei sitä ole saanut aikaan mikään muu kuin rukousten rautamuuri, jonka muutamat rinnallamme seisseet hurskaat ihmiset ovat pystyttäneet. Muutoin vihollisemme olisivat itsekin päässeet näkemään aivan toisenlaisen näytelmän, Perkeleen hukuttamassa vereen koko Saksanmaan. Mutta vaikka heillä nyt on varaa rohkeasti ilkkua ja heittää herjojaan, me aiomme siitä huolimatta antaa heille ja Perkeleelle riittävän vastuksen pelkästään rukousten voimin, kunhan vain pysymme ahkerina emmekä antaudu välinpitämättömyyteen. Milloin vain joku hurskas kristitty rukoileekin: "Rakas Isä, anna tahtosi nyt toteutua", hän vastaa korkeudesta: "Kyllä, rakas lapsi, se tulee pysymään ja toteutumaan vastoin Perkeleen ja koko maailman tahtoa."
Edellä sanottu kehottakoon ihmisiä ennen kaikkea pitämään rukousta todella kallisarvoisena asiana ja oikealla tavalla erottamaan aidon rukouksen loruilusta. Me emme näet suinkaan hylkää rukousta, vaan hylkäämme täysin hyödyttömän hoilotuksen ja mutinan niin kuin Kristuskin hylkää ja kieltää tyhjän hokemisen.
Ryhdymme nyt käsittelemään Isä meidän -rukousta. Pyrimme tekemään sen mahdollisimman lyhyesti ja selvästi. Siinä on seitsemän peräkkäistä kohtaa eli pyyntöä. Ne sisältävät kaikki tarpeet, jotka koskevat meitä alati. Jokainen niistä on yksinkin niin suuri, että sen pitäisi haastaa meidät rukoilemaan sitä koko elämämme ajan.