edellinen luku, Toinen kirje korinttilaisille


1 Päätin näet, että vierailuni teidän luonanne ei tällä kertaa saa aiheuttaa mielipahaa. 2 Jos minä pahoitan teidän mielenne, eihän silloin kukaan voi saada minuakaan iloiseksi, paitsi se jolle olen tuottanut surua. 3 Juuri tästä kirjoitinkin, jottei minun tarvitsisi tullessani pahoittaa mieltäni niiden vuoksi, joista minun pitäisi saada iloa. Luotin siihen, että minun iloni on teidänkin ilonne. 4 Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan.

Rikkoneelle on annettava anteeksi

5 Jos joku on tuottanut surua, hän ei ole tuottanut sitä vain minulle vaan teille kaikille -- ainakin jossain määrin, etten nyt liioittelisi. 6 Tuollaiselle riittää se rangaistus, jonka useimmat teistä ovat hänelle jo antaneet. 7 Nyt teidän on päinvastoin annettava anteeksi ja lohdutettava häntä, ettei hän menehtyisi suruunsa. 8 Niinpä kehotan teitä jälleen osoittamaan hänelle rakkautta. 9 Kirjoitinkin teille juuri koetellakseni teitä ja nähdäkseni, oletteko kaikessa kuuliaisia. 10 Kenelle te annatte anteeksi, hänelle annan minäkin, ja kun olen antanut anteeksi -- jos nyt jotakin anteeksi annettavaa on -- olen tehnyt sen teidän takianne Kristuksen edessä, 11 jottei Saatana pääsisi meistä voitolle. Hänen juonensa me kyllä tiedämme.

Paavali Kristuksen voittosaatossa

12 Lähdin sitten Troakseen julistamaan Kristuksen evankeliumia, ja siellä minulle avautui ovi Herran työhön. 13 Henkeni ei kuitenkaan saanut rauhaa, kun en tavannut siellä veljeäni Titusta, ja niin jätin hyvästit seurakunnalle ja jatkoin matkaa Makedoniaan.

14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! 15 Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. 16 Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? 17 Me emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta.


seuraava luku
2:2
2. Kor. 7:8,9
2:3
2. Kor. 12:21
2:4
Ap. t. 20:31
2:5
1. Kor. 5:2
2:7
Luuk. 17:3
2:8
1. Kor. 16:14
2:9
2. Kor. 7:15
2:11
Luuk. 22:31
2:13
2. Kor. 7:6
2:14
1. Kor. 15:57
2:16
Luuk. 2:34; 1. Piet. 2:7,8
2:17
Room. 16:18