Uusnoituuden seremoniat

Uusnoituuden seremonioita voisi olla sopivinta kuvata niiden sisäisen mystiikan kielellä, mutta luulen että on selvyyden vuoksi parasta kertoa niistä arkisemmin.

Seremonioilla on hyvin keskeinen osuus uusnoituudessa, joka on periytynyt keskiaikaisen okkultismin seremoniamagian harjoituksesta. Seremoniat ovat luonteeltaan usein uskonnollisia, mutta hyvin erityisessä merkityksessä. Voidaan nähdä, että uusnoituus on oikeastaan uskonnollisen kokemuksen tietoista etsintää seremonian kautta. Siksi tuon seremonian juuret ovat varsin monien eri uskontojen seremoniaperinteissä.

Noitaryhmä

Noitaryhmällä eli noitapiirillä (engl. coven tai grove) on suuri merkitys erityisesti Gardnerin perinteessä, jossa seremoniaa johtaa kaksi ryhmän jäsentä, ylipapitar ja ylipappi. Myös muilla ryhmän jäsenillä on usein erityistehtäviä, kuten musiikki, laulu ja niin edelleen. Toisinaan nämä roolit ovat pysyviä samoilla henkilöillä, mutta usein ne kiertävät ryhmässä vähitellen. Suomessa harjoittajat toimivat useimmiten itsenäisesti ilman ryhmää ja satunnaiset pienet ryhmät ovat hyvin epähierarkisia. Vastaava suuntaus on havaittavissa myös muualla.

Voimakehä

Keskeisimpänä tekijänä seremoniassa on maaginen tila jossa seremonia suoritetaan. Yleensä rajana toimii maahan piirretty tai kynttilöiden muodostama kehä.

Seremonian alussa kehä ''nostetaan'' kanavoimalla siihen voimaa. Siihen saatetaan kutsua erilaisia elementtivoimia tai henkiä, jotka vahvistavat sitä ja toimivat osallistujien apuna. Henget voivat toimia oppaina tai suojelijoina matkalla toiseen todellisuuteen tai paikkaan. Ne liitetään usein viiteen elementtivoimaan: tuleen, veteen, ilmaan, maahan ja henkeen (tai muuhun vastaavaan). Itämaisista opeista ja kristinuskosta lainattu viides elementti nähdään usein muita elementtejä yhdistävänä tekijänä.

Seremonialla on aina jokin tarkoitus, joka voi olla neuvon kysyminen hengiltä tai jumalilta, tai avun saaminen käytännön elämän asioissa. Usein kerätään maagista voimaa, jonka avulla saatetaan puhdistaa itsensä tai käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen. Tämän kerättävän voiman tärkein tehtävä on auttaa hyväksymään todellisuus sellaisena kuin se on, ilman että sitä vastaan tarvitsee taistella tai paeta.

Apuvälineet

Seremoniassa käytetään maagisesti ladattuja apuvälineitä tai työkaluja antamaan voimaa, ohjaamaan matkaa tai ratkaisemaan seremoniassa kohdattuja ongelmatilanteita. Tavallisimpia ovat veitsi, jolla kanavoidaan voimaa esimerkiksi kehän muodostamiseksi, malja, sauva, kivet, kynttilät, ja niin edelleen.

Seremonian päättyminen

Kun seremonian tarkoitus on saavutettu, kutsuttuja henkiä kiitetään ja vapautetaan ne tehtävästään, ja kerätty voima ''maadoitetaan'' pois kehästä ja itsestä. Seremoniamagiassa pidetään usein tärkeänä sitä, ettei seremonian sisältöä päästetä vaikuttamaan sen ulkopuolelle.

Maagisen ''voiman'' vertauskuvallinen merkitys

Maaginen ''voima'' on uusnoituudessa hyvin tärkeä käsite, joka on vahvasti sidoksissa myös pyhän käsitykseen. Se on saanut vaikutteita itämaisesta ''ki:n'' tai ''Chi:n'' mystisestä käsitteestä.

Uusnoituuden voimakäsite on puhtaasti vertauskuvallinen ja koskee oman mielen keskittymistä ja pyrkimyksen ja voiman visualisointia mielessä. Tämä visualisointi perustuu paitsi näköaistilliseen mielikuvitukseen, myös tuntoaistiin ja tilantunteeseen. Maaginen voima on monivivahteinen ja tuntuu usein hyvin erikoiselta ja hyvin voimakkaasti todelliselta, mikä aiheuttaa helposti sen sekoittamisen todellisuuteen. Tämän voiman kuvaaminen sanallisesti on kuitenkin hyvin vaikeaa, eivätkä sen käyttö ja monivivahteinen luonne paljastu muuten kuin harjoituksen myötä. Kuitenkin sen oppii tunnistamaan helposti pienelläkin harjoittelulla, sillä se vaikuttaa olevan hyvin keskeinen osa ihmismielen toimintaa.

Uusnoituuden vertauskuvalliseen voimakäsitteeseen ei liity ajatusta mystisen erikoisvoiman itsenäisestä olemassaolosta, kuten joissain opeissa liittyy, vaan kyseessä on vain oman mielen sisäistä ilmiötä ja ajatuksellista apuvälinettä kuvaava käsite. Maagisen ja mystisen voiman tulkinnassa kannattaa ottaa lähtökohdaksi tieteellinen eli naturalistinen näkemys ihmiesmielestä, joka on osoittautunut hyvin hedelmälliseksi mielen toiminnan tarkastelussa.