Uusnoituus

Uusnoituus on uusi ilmiö, jonka juuret ulottuvat kauas muinaisuuteen.

Vaikka entisaikojen noitarummut ovat vaienneet ja yhteydet vanhoihin perinteisiin enimmäkseen katkenneet, on noituus syntynyt uudestaan erilaiselta filosofiselta pohjalta, nykyaikaiseen maailmankuvaan pohjaten.

Mutta kuten aiemminkin, se liittyy edelleen tiiviisti luontoon, mystiikkaan, uskonnollisuuteen ja vanhoihin pakanauskontoihin.

Johdanto

Suomessa on tänä päivänä ainakin joitain satoja uusnoituuden harjoittajia, kenties joitain tuhansia, vaikkakin tarkkaa määrää on vaikea tietää. Useimmat heistä toimivat yksin, eivätkä juuri kerro harrastuksestaan julkisesti. Useimmille uusnoituus on osa elämää, muttei kuitenkaan sen keskipiste.

Uusnoituus juontaa juurensa keskiajan euroopan salaopeista ja muinaisista uskonnoista. Suorat yhteydet noituuden entisiin muotoihin ovat historian oikkujen myötä peruuttamattomasti katkenneet. Tämä ei ole kuitenkaan suuri katastrofi, sillä tietomme luonnosta ovat karttuneet valtavasti menneistä ajoista, eivätkä kaikki vanhat tulkinnat ole enää uskottavia. Uudestisyntyminen on antanut mahdollisuuden puhdistua menneisyyden taakoista ja aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä. Uusnoituutta voidaan pitää vanhaa noituutta tiedollisesti ja maailmankuvallisesti kehittyneempänä muotona, jossa noituus nähdään keinona kehittää itseään. Uskonnolliselta kannalta se on myös keino etsiä kokemuksellista yhteyttä ympäröivään maailmaan ja luontoon.

Siitä mitä noituus on yleisemmin, on hyvin monia käsityksiä. Muinaisille noidille se oli henkiolentojen kanssa keskustelua ja luonnonvoimien hallintaa. Tälläisiä muinaisnoitia on edelleen joissain kulttuureissa. Kristillisen mahtikauden Euroopassa noituuden ajateltiin olevan salaisten yliluonnollisten voimien hallintaa, yleensä saatanallisin keinoin, vaikkakin siinä oli kyse enimmäkseen vain kristittyjen vallanpitäjien luomasta myytistä.

Uusnoituuteen ei liity uskoa yliluonnollisiin tai ''paranormaaleihin'' ilmiöihin, vaikkakaan se ei myöskään kiellä niitä.

Uusnoituus ja wicca

Eräs uusnoituudesta käytetty nimi on wicca, joka on alunperin noitaa tarkoittanut vanhan englannin nimitys.

Wicca-nimeä käytetään usein myös puhuttaessa tietystä uuspakanauskontojen ryhmästä, jossa seremoniallisella noituudella on alun perin ollut keskeinen merkitys. Niissä ei kuitenkaan harjoiteta noituutta välttämättä enää lainkaan, ja vanha usko yliluonnolliseen todellisuuteen ja paranormaaliin on usein säilynyt. Toisaalta usein uskonnollinenkin wicca on aitoa luonnollista, panteistista luonnonuskontoa.

Vetämäni raja rationaalisen uusnoituuden ja tavanomaisemmin uskonnollisen wiccan välillä on hyvin häilyvä. Osittain se johtuu molemminpuolisista väärinymmärryksistä, epäjohdonmukaisuuksista ja asian määritelmällisestä vaikeudesta, osittain taas siitä, että uusnoituuden ulkoinen harjoitus - ja seremonioissa sisäinen muoto - ovat usein täysin identtisiä puhtaan uskonnollisen wiccan kanssa.

Wicca-uskonnot koostuvat lukuisasta määrästä traditioita eli ''koulukuntia'', jotka eroavat toisistaan valtavasti. Aivan yhtä paljon kuin eri uskonnot ja maailmankatsomukset, kuten kristinusko ja ateismi, eroavat toisistaan.

Wicca-uskonnot ovat yleensä luonteeltaan polyteistisiä eli monijumalaisia ja panteistisia. Panteismi on näkemys, jossa jumaluudella tarkoitetaan yksinkertaisesti samaa kuin luonto eli maailmankaikkeus. Wiccassa nähdään usein kaksi pääjumaluutta, Jumala ja Jumalatar, jotka yhdessä kuvaavat luonnon kokonaisuutta panteistisessa, vertauskuvallisessa merkityksessä, ei yliluonnollisessa. ''Sukupuoleltaan'' kaksinaisen jumaluuden roolijako on hieman samankaltainen kuin itämaisessa yin-yang -ajattelussa.

Noituus ja shamanismi

Noituuden ja shamanismin välillä ei ole välttämätöntä nähdä mitään eroa, vaikkakin tämä on pitkälti näkemysasia. Shamanismin merkitys on yleensä suuntautunut enemmän käsitykseen shamanistisesta monikerroksisesta maailmankuvasta ja toisten kerrosten todellisuuksiin transsissa tehtävistä shamaanimatkoista. Uusnoituudessa tehdään usein vastaavia matkoja, mutta kenties kuitenkin useimmiten keskitytään läsnäolevan maailman kokemiseen. Rajanveto noituuden ja shamanismin käsitteiden välille ei siten ole aivan yksiselitteistä. Monet tarkoittavat shamanismilla myös erityisesti aivan tiettyjen kulttuurien harjoittamaa noituuden muotoa (siperianshamanismi, intiaanishamanismi, jne.)

Wicca tai uusnoituus eivät ole selkeitä yksiselitteisiä käsitteitä. Uskonnollinen uusnoituus on synteettistä uskonnollisuutta, jossa pyritään tarkastelemaan maailmaa erilaisella tavalla, ja löytämään välineitä itsensä hallitsemiseen.