Magi
Esittely
Uutisia
Arkisto
  Luonnonuskonnot
  Ateismi
Panteismi
  Johdanto
  Uskontunnustus
  Eri muodot
  ... ja uuspakanuus
  ... ja ateismi
  Meditaatio
  Muuta...
Uusnoituus
  Johdanto
    * Historia
    * Seremonia
    * Etiikka
    * Suhde uskontoon
    * Maailmankuva
  Lyhyitä vastauksia
  Uusnoituus-tutkielma
  Wicca ja New Age
Uuspakanuus
  Johdanto
  Juhlapyhät
    * Marrasyö
    * Joulu
    * Kevätjuhla
    * Vappu
  Maailmankuva
  Luontosuhde
  Aasainusko
  Jumalataruskonto
Muuta
  Taivasmyyttejä
Kirjallisuus
  Uusnoituus
  Uskonnonfilosofia
Postituslistat
Tapahtumia
Linkit

© Marko Grönroos, 2000

Uusnoituuden kehityshistorian juuret

Uusnoituuden kehityshistorian juuret

Uusnoituuden syntyperä on moninainen, eikä sille voida osoittaa mitään selvää lähdettä. Harjoittajat ovat pikemminkin löytäneet sen paljolti itsenäisesti, yhdistelemällä samoja yleisesti tunnettuja kulttuuriteemoja. Tästä syystä on hyvin tyypillistä, että he yllättyvät kuullessaan muidenkin löytäneen saman asian.

Suurimmat ja tunnetuimmat uusnoituuden traditiot ovat lähtöisin Britanniasta ja ovat saavuttaneet suosiota erityisesti Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset ovatkin selvästi aktiivisimpia julkaisemaan aiheesta kirjallisuutta ja muodostamaan laajempia yhteisöjä. Suomalaisesta uusnoituudesta on muodostunut kotikutoinen yhdistelmä näitä ja suomalaisia noitaperinteitä.

Uusnoituuden juuret sijaitsevat kolmessa lähteessä: länsimaisessa okkultismissa, vanhoissa nykypäivään saakka säilyneissä kansanperinteissä ja uskomuksissa, ja luonnollisuuden tavoittelun leviämisessä 1900-luvun alkupuolen teollistuneissa maissa.

Länsimainen okkultismi

Länsimaisen okkultismin kenties keskeisin lähde on gnostilaisuus, joka vaikutti erityisesti roomalaiskatolisen kristinuskon kehitykseen yli 1000 vuoden ajan. Uusnoituudessa ei yleisesti tunnusteta tätä perintöä, osittain koska gnostilaisuus on lähinnä kristillinen lahko, mutta se on melko selvä.

Gnostilaisuus on ensimmäisillä vuosisadoilla juutalaisuudesta syntynyt mystinen oppi, joka sai paljon vaikutteita muinaisesta persialaisesta, kreikkalaisesta ja egyptiläisestä mystiikasta ja mytologiasta, aivan kuten kristinuskokin. Kristinuskon synnyttyä gnostilaisuus sulautui siihen tehokkaasti. Roomalaiskatolinen kirkko kuitenkin reagoi tähän vaikutukseen hyvin kielteisesti, mikä suurelta osin vaikutti kirkon tiukkojen dogmien eli kristinuskon selkeästi määrittelevien uskonkappaleiden muotoilemiseen. Kirkko sai silti taistella pitkään raastaakseen gnostilaisen harhaoppisuuden keskuudestaan. Käytännössä kaikki tunnetut harhaoppisiksi tuomitut salajärjestöt, kuten temppeliritarit, ruusuristiläiset ja myöhemmin vapaamuurarit perustivat mystiikkansa vahvasti gnostilaisuuteen. 1200-1600 -lukujen noita- ja harhaoppivainot tukahduttivat suurimman osan näistä suuntauksista.

Vaikka keskiaikaiset salaopit olivatkin käytännössä kuolleet tultaessa 1900-luvulle, ehtivät ne antaa oman osansa uusnoituuden synnylle.

Vanhat eurooppalaiset pakanaperinteet

Toinen uusnoituuden pääjuuri on peräisin 1700-1800-luvuilta, jolloin erityisesti Britanniassa alettiin kiinnostua vanhoista eurooppalaisista pakanaperinteistä. Tähän varmasti vaikutti osaltaan muun muassa Shelleyn, Keatsin, Goethen ja muiden romanttisten runoilijoijen panteistissävytteinen tuotanto, joka jatkoi renesanssiajan roomalaisen ja kreikkalaisen kulttuurin ihannointia. Erityisesti muinaisen Kreikan jumalat tulivat suureksi muodiksi Euroopassa, mikä jatkui 1900-luvulle saakka.

Vaikka pakanauskontojen järjestäytyneet muodot oli kukistettu koko Euroopassa jo yli 1000 vuotta aiemmin, oli niiden perinteitä säilynyt monissa kansanperinteissä ja erityisesti vuotuisissa juhlissa. Käytännössä kaikki nykyiset suomalaisetkin juhlapyhät perustuvat vanhoille skandinaavisille ja eurooppalaisille pakanaperinteille, jotka tarkoitushakuisesti kristillistettiin kirkon toimesta vähitellen. Niin joulu, pääsiäinen, vappu, juhannus kuin pyhäinmiestenpäiväkin ovat vanhoja pakanajuhlia. Monet niiden keskeiset riitit, kuten joulukinkku, kuusi, pääsiäismunat, vappusima ja juhannuskokko, ovat periytyneet muinaisista suomalaisista ja eurooppalaisista pakanauskonnoista.

Teollisen aikakauden luontoromantiikka

Uusnoituuden kolmas pääjuuri sijaitsee 1900-luvun kenties tärkeimmässä kulttuurimuutoksessa, teollistumisen aikakauden synnyttämässä kaupungistumisessa, jolle maalais- ja luontoromantiikan synty voidaan nähdä eräänlaisena vastareaktiona. Syntyi tarkoituksellista hakeutumista luontoon, joka muodosti voimakkaan kontrastin kiireiselle ja harmaalle kaupungistuneelle elämälle.

Ihmisten eläessä vielä luonnon keskellä oltiin luontoa pidetty lähinnä riesana ja vastustajana, ja koko elämä oli oikeastaan taistelua luonnon voimia vastaan. Nyt ihmisten uutta ympäristöä, kaupunkeja, alettiin pitää riesana, ja luonnolle haluttiin antaa itseisarvo. Itseisarvon antaminen merkitsi luonnon tulemista tietyssä mielessä pyhäksi, joka loi pohjan luonnonuskonnollisuudelle.

Brittiläinen uusnoituus

Brittiläinen uusnoituus tuli julkisuuteen pääasiassa Gerald Gardnerin myötä, hänen julkaistuaan kirjansa jossa kertoi tulleensa vihityksi muinaista perua olevaan noitapiiriin. Ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että Gardnerin oppi olisi ollut aitoa muinaista perua, vaan pikemminkin että se olisi ollut vain hänen itse kehittämäänsä. Siitä huolimatta Gardnerin luoma järjestelmä oli monien mielestä hyvä ja se sai lukuisia seuraajia. Tärkeimpänä ideana oli yhdistää keskiajalta peritty länsimainen okkultismi, brittiläiset kansanperinteet ja uusi luontoromantiikka keskiajalta perittyyn noitakuvaan. Idea on kuitenkin niin yksinkertainen, että voidaan oikeastaan sanoa suurimman osan myöhempiä uusnoituuden harjoittajia keksineen sen itsenäisesti.

Osana pyrkimystä uuteen uskontoon

Huomauttaisin taas aluksi, että noituus tai uusnoituus eivät varsinaisesti ole itsessään uskontoa, vaan ne ovat monien eri uskontojen yhteinen piirre.

Uusnoituus on väline, elementti, jota on pyritty käyttämään rakennettaessa uutta uskonnollisuutta. Tälle uskonnollisuudelle on monia syitä, sillä sekin on aina vain väline.

Kristinuskon ja muut yliluonnolliset uskonnot ovat kärsineen ratkaisevan tappion filosofian ja luonnontieteiden saavutuksille viimeisten neljänsadan vuoden aikana. Niiden vanhentuneet opit enää kykene tyydyttämään tämän päivän ihmisten älyllisiä tarpeita. On syntynyt tarve luonnontieteiden kanssa ristiriidattomasta uskonnollisuudesta. Tällöin tarvitaan aivan uudenlaisia tulkintoja koko uskonnon käsitteestä. Uusnoituuden tapa lähestyä uskontoa pohjautuu tälläiseen uuteen tulkintaan.

Noituus, perinteisessä muodossaan, on tavallaan kaikkien uskontojen sydän. Siksi uusnoituus sopii hyvin uuden uskonnollisuuden keskeiseksi elementiksi.

Uskontojen motiivit

Niillä uskonnoilla, joiden luomisessa uusnoituutta on haluttu käyttää, haetaan monia tarkoituksia.

Uskonnoilla on usein tärkeitä henkilökohtaisia tarkoituksia, kuten uskonnolliten kokemusten etsiminen, rohkeuden, turvallisuuden tai toivon etsiminen, tai muu ''viihteellinen'' vapautuminen reaalimaailman ahdistuksesta. Uskontojen sosiaaliset syyt ovat kuitenkin varmasti tärkeimpiä.

Useimmat uskonnot, kuten tuttu kristinusko, ovat olemassa pitkälti koska ne tarjoavat perusteen sellaiselle moraalille, jota uskonnon kannattajat haluavat. Kaikki tälläiset uskonnot tietysti pyrkivät väittämään, että moraali olisi uskonnon tuote, mutta todellisuus on juuri päinvastainen: uskonto on moraalin tuote. Tässä ei tietenkään ole mitään mieltä, mutta sen motiivi on hyvin ymmärrettävä ja jokaiselle varmasti tuttu.

Tämä uskontojen ehkä tärkein syy tarjoaa myös sosiaalisia etuja. Tunnustautuessaan uskovaiseksi henkilö liittää itseensä moraalistaan kertovan leiman, ja samalla epäsuoran lupauksen omista toimintatavoistaan. Myös uskonnollisen moraalin muuttumattomuus on tässä hyvin tärkeää, koska se luo sellaista luotettavuutta, jota muut kaipaavat. Uskonnoton tai uuspakana taas on musta laatikko, jonka moraali tuntematon ja mahdollisesti hyvinkin häilyvä. Muiden on hyvin vaikea uskaltaa lähteä rakentamaan elämäänsä häilyvien ihmisten varaan.

Uskonnon käänteinen perustelu moraalilla pätee paitsi kristinuskoon, myös uuspakanauskontoihin ja uskonnolliseen uusnoituuteen. On vaikea olla törmäämättä teksteihin, jossa uuspakanauskontoja perustellaan niiden tarjoaman moraalin lempeydellä ja ''luonnollisuudella.'' Tällöin kuitenkin syyllistytään samaan nurinkuriseen logiikkaan kuin kristinuskossakin, ja motiivikin uuspakanaksi julistautumisellekin on usein sama - oman moraalin julkituonti ja samanmoraalisen seuran etsintä. Tämä tietysti tarkoittaa myös motiivia ja mahdollisuutta käännyttää muita omaan moraaliinsa, uskonnon avulla.

Vaikka uskontoa käytetäänkin moraalin välineenä, ei se tarkoita etteikö päämäärä olisi silti oikea. On aivan tosiasia, että kristinusko on monelta osin ankarasti moralisoiva, julma ja luonnosta erkaantunut. Lisäksi sen moraali perustuu ei-perusteluun. Tämä on synnyttänyt kriittistä suhtautumista sen moraaliin, sekä tarpeen lempeämmille ja luonnollisemmille uskonnollisille vaihtoehdoille.

Sukupuolisen tasa-arvon ja moraalin merkitys

Uusnoituudella on nähtävissä kenties merkittävääkin välineellistä merkitystä seksuaalisuuteen liittyvän etiikan ja yhteiskuntapolitiikan ajamisessa. Uusnoituuteen tai uuspakanuuteen ei yleensä sisälly sukupuolista epätasa-arvoa. Niissä ei myöskään haluta rajoittaa ihmisten itsenäistä valinnanvapautta, vaan seksuaalisuuteenkin liittyvät seuraukset ja vastuu halutaan antaa oman harkinnan varaan.

Uusnoituuden suosion kasvu 1900-luvun puolivälin jälkeen onkin mitä ilmeisimmin ollut vahvasti sidoksissa feminismiin ja seksuaaliseen vallankumoukseen.

Kristilliset kirkot ovat aina taistelleet kiivaasti myös sukupuolten tasa-arvoa vastaan. Tästä syystä monet naiset ovat kaivanneet uskontoa, jossa voisivat tuntea olonsa arvokkaammaksi. Tilanteessa on tiettyä ironiaa, kun ajatellaan että kristinuskon suosio sen alkuvaiheissa perustui paljolti juuri samaan syyhyn. Uusnoituus yhdistyi 1960-luvulla voimakkaasti feministiliikkeeseen, varsinkin levitessään Yhdysvaltoihin. Tapahtui jopa hyppäys entisestä miesjohtoisesta uskonnosta toiseen äärilaitaan - syntyi yksipuolisia jumalataruskontoja, joissa seksuaalinen tasa-arvo hylättiin toiseen suuntaan. Tämä suuntaus on edelleen melko yleinen.

Kristinusko on aina suhtautunut hyvin tuomitsevasti esimerkiksi vapaaseen seksuaalisuuteen, joka helpottui ehkäisyvälineiden kehityksen myötä 1900-luvun alkupuolella. Vaikka tiukka seksuaalimoraali oli yleistä myös vanhoissa pakanauskonnoissa, on kristillisessä yhteiskunnassa syntynyt melko päinvastainen mielikuva. Koska uskonnot vaikuttavat toimivan usein harjoittajien oman moraalin ilmaisukanavana, on ymmärrettävää, että tämä voi olla usein syynä myös uuspakanuuden ja uusnoituuden omaksumiseen, haluttaessa käyttää hyväksi kristittyjen luomaa vallitsevaa imagoa.

Uusnoituuden tulo Suomeen

Suomessakin uusnoituus tai wicca on vähitellen tullut yleiseen tietoon. Suomessa harjoitettavat uusnoituuden muodot ovat yleensä hyvin vahvasti eurooppalaista ja amerikkalaista perua, korostaen usein kelttiläisiä tai klassisia piirteitä. Ne ovat kuitenkin myös sekoittuneet omaan kalevalaiseen kansallisromantiikkaamme ja suomalaisten erikoislaatuiseen luontosuhteeseen.