Spinoza -- suurista filosofeista jaloin ja rakastettavin

Hollanninjuutalainen Benedict de Spinoza (1632-1677) on puhtaan panteismin ja modernin rationalismin tärkeimpiä edustajia.

'' Spinoza on suurista filosofeista jaloin ja rakastettavin. Älyllisesti ovat jotkut toiset olleet häntä etevämpiä, mutta eettisessä katsannossa hän on ensimmäinen. Luonnollisena seurauksena oli, että häntä hänen eläessään ja sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen pidettiin kauhean pahana miehenä.''

Nuoruus

Benedict de Spinozan isä Michael ja isoisä olivat portugalilaisia juutalaisia, vaikkakin he joutuivat salaamaan uskontonsa, koska Espanjan inkvisitio vuodesta 1497 oli pakottanut kaikki juutalaiset joko kääntymään kristinuskoon tai poistumaan maasta. Myöhemmin, kun Hollanti kapinoi onnistuneesti Espanjaa vastaan ja saavutti uskonnonvapauden, löysi Spinozan perhe turvapaikan Amsterdamista; luultavasti vuonna 1622. Benedictin äiti, joka myös tuli Hollantiin Portugalista, kuoli pojan ollessa vain kuusivuotias.

Spinozat olivat menestyviä kauppiaita ja juutalaisyhteisön kunnioitettuja jäseniä. Benedict, juutalaiselta nimeltään Baruch ja portugalilaiselta nimeltään Bento, syntyi Amsterdamissa 24. marraskuuta vuonna 1632. Samana vuonna syntyi myös toinen tunnettu filosofi, John Locke, ja Galileon aurinkokuntaa koskevat opit kiellettiin.

Perhe asui Amsterdamin juutalaiskaupunginosassa. Heidän kotikielenään, ja siten Spinozan äidinkielenä, oli portugali.

On luultavaa, että Spinoza osallistui Amsterdamissa vuonna 1638 perustettuun juutalaiseen poikakouluun. Kouluajan ulkopuolella pojat saivat yksityistunteja maallisista aiheista ja vuoden 1650 aikoihin alkoi saksalainen oppinut Franciscus van den Enden opettamaan Spinozalle latinaa, muita manner-Euroopan kieliä, luonnontieteitä (fysiikkaa, mekaniikkaa, kemiaa, astronomiaa ja fysiologiaa) ja filosofiaa. Tuolloin Spinoza tapasi myös Clara Marie van den Endenin (opettajan tyttären), johon hän myöhemmin rakastui.

Spinozan velipuoli Isaac kuoli vuonna 1649, jolloin hänen oli astuttava tämän paikalle heidän isänsä liikkeessä. Vuonna 1652 Spinoza alkoi myös opiskella linssinvalmistusta, jota hänen isänsä Michael ei tosin hyväksynyt lainkaan. Isä kuoli kaksi vuotta myöhemmin ja pojat jatkoivat hänen liikkeensä toimintaa nimellä ''Bento y Gabriel de Spinoza.''.

Spinozan nuoruusvuosien opinnot olivat olleet pääsääntöisesti juutalaisia talmudisia oppeja, mutta hän oli riippumaton ajattelija ja oli löytänyt kirjoituksista enemmän kuin tarpeeksi vieraantuakseen ortodoksijuutalaisista opeista. Lisäksi 1600-luvun Hollannissa oli vallassa voimakas pyrkimys kapinoida tapoja ja auktoriteettejä vastaan.

Mutta juutalaiset uskonnolliset johtajat pelkäsivät Spinozan harhaoppien (jotka olivat vähintään yhtä epäkristillisiä kuin epäjuutalaisia) olevan vaarallisia maassa, joka ei vielä pitänyt juutalaisia kansalaisinaan. Spinoza sai vuonna 1655 niskaansa synagogien johtajien epähyväksynnän. Hän oli keskusteluissaan toisten oppilaiden kanssa tuonut ilmi näkemyksensä ettei Jumalalla ollut ruumista, ettei enkeleitä ollut olemassa ja ettei sielu olisi kuolematon. Hän oli jopa ilmaissut uskomuksensa, että Mooseksen viisi kirjaa eivät olisi yhtään sen viisaampia fysiikassa tai edes teologiassa kuin he, oppilaat, olivat.

Juutalaisjohtajat yrittivät vaientaa Spinozan ensin huomattavilla (tuhannen floreenin) lahjuksilla ja sitten uhkauksilla. Hänet yritettiin jopa murhata. Vuonna 1656 hänet kutsuttiin rabbien tuomioistuimen eteen ja hänet karkotettiin yhteisöstä kiroamalla hänet kaikilla Mooseksen viidennen kirjan kirouksilla ja Elisan lausumalla kirouksella (joka oli johtanut siihen, että naaraskarhut raatelivat joukon lapsia). Karhut jättivät Spinozan kuitenkin rauhaan. Ei ole kuitenkaan mitään todisteita siitä, että hän itse olisi halunnut päästä eroon juutalaisyhteisöstä, pikemminkin ehkä päinvastoin. Tämän jälkeen myös Amsterdamin viranomaiset karkoittivat hänet vähäksi aikaa kaupungista.

Opettaja ja linssintekijä

Spinoza asui jonkin aikaa opettajansa Van den Endenin luona, opettaen koululaisia ja saaden apua omia opintojaan varten. Tällä tapaa hän paransi tietämystään latinasta, oppi vähän kreikkaa ja tutustui uusskolastiseen filosofiaan. On myös viitteitä siitä, että Spinoza olisi perinyt osan oman filosofiansa perustasta Van den Endeniltä.

Mahdollisesti juuri Endenin koulun kautta hän tutustui René Descartesin (1596-1650), jota pidetään nykyaikaisen filosofian isänä, opettamaan ''uuteen filosofiaan.'' Monet Spinozan kristityt tutut olivat hyvin kiinnostuneita kartesiolaisuudesta, eli Descarteen opeista ruumiin ja sielun dualistisesta olemuksesta. Hollannin liittovaltio oli kuitenkin lailla kieltänyt kartesiolaisen filosofian opettamisen vuonna 1656.

Spinoza synnytti ympärilleen myös eräänlaisen luku- ja keskustelupiirin, johon kuului kollegianteiksi kutsuttuja uskonnollisia vapaa-ajattelijoita, joihin Spinoza oli tutustunut. Tähän, myöhemmin ''Spinozan piiriksi'' kutsuttuun ryhmään kuuluivat muunmuassa kauppiaat Simon de Vries, Jarig Jelles, Pieter Balling ja kustantaja-kirjakauppias Jan Rieuwertsz. Kollegiantit suhtautuivat kriittisesti vallalla olevaan kalvinistiseen kristilliseen oppiin, jota he pitivät liian dogmaattisena.

Spinoza kirjoitti oman versionsa Descarten Principiasta antaessaan opetusta kartesiolaisuudesta yksityisoppilaalleen Johannes Caseariukselle. Hän selitti kirjan johdannossa ettei yhtynyt siinä esitettyihin näkemyksiin. Hänen kartesiolaiset ystävänsä julkaisivat kirjan nimellä Renati des Cartes Principiorum Philosophiae Pars I et II, More Geometrico Demonstratae, per Benedictum de Spinoza vuonna 1663. Tämä on ainoa Spinozan elinaikana julkaistu kirja jossa on hänen nimensä kannessa.

Spinoza sai toimeentulonsa linssien valmistuksesta, jossa hän oli saavuttanut hyvän ammattitaidon. Hän hioi ja kiillotti linssejä silmälaseihin, kaukoputkiin ja mikroskooppeihin, sekä myös opetti samalla.

Kesällä 1661 hän vetäytyi Rijnsburgin pieneen kollegianttisesti suuntautuneeseen kylään Reinin varrella, kerätäkseen ajatuksiaan ja muodostaakseen niistä yhtenäisen järjestelmän. Hän asui pienessä mökissä yhdessä kirurgin nimeltä Hermann Homan kanssa, jossa hän kirjoitti teoksensa Korte Verhandeling van God, de Mensch en deszelfs Welstand (n. 1662; ''Lyhyt tutkielma Jumalasta, ihmisestä ja hänen hyvinvoinnistaan'') ja Tractatus de Intellectus Emendatione (''Tutkielma ymmärryksen korjaamisesta''). Vuoden 1661 elokuussa hän aloitti kirjeenvaihdon Lontoon Royal Societyn sihteerin Henry Oldenburgin kanssa, jota hän jatkoi vuoteen 1665 saakka.

Spinoza jatkoi yhteydenpitoa Amsterdamilaiseen kollegianttiystäviensä piirin kanssa. Keskustelussa olivat tärkeässä asemassa hyvän elämän periaatteet, jonka pohjalta myös Spinoza alkoi kehittelemään oman etiikkansa perustaa. Theun de Vries kirjoitti ''oppimestari'' Spinozan piiristä hänen ''opetuslapsinaan'' ja ''spinozisteina''.

Kesäkuussa 1663 Spinoza muutti Voorburgiin lähelle Haagia, asuen taidemaalari Daniel Tydemannin luona. Hän työskenteli useita vuosia Tractatus theologico-politucusinsa parissa, joka julkaistiin Amsterdamissa nimettömänä vuonna 1670. Painopaikaksi oli tekaistu Hampuri. Hänen teoksensa sai paljon hyökkäävää huomiota ja siitä tehtiin viiden vuoden aikana viisi painosta. Sen tarkoituksena oli ''osoittaa, että ei ole vain vapaus filosofioida hartaan uskonharjoituksen ja valtionrauhan mukaisesti, mutta että moisen vapauden riisto merkitsee niin julkisen rauhan kuin uskonharjoituksen tuhoamista.'' Kuten tämä teos osoittaa, Spinoza oli edellä aikaansa historiallisen menetelmän soveltamisessa raamatullisten lähteiden tulkintaan. Hän väitti että vanhan testamentin profeettojen jumalallinen inspiraatio liittyi vain heidän moraalisiin ja käytännöllisiin oppeihinsa, ja että heidän uskomuksensa tosiasioista olivat vain ajalleen sopivia eivätkä filosofisesti merkittäviä. Spinoza selitti kristilliset ihmeet väärinymmärrettyinä luonnollisina tapahtumina.

Kristityt teologit luonnollisesti tuomitsivat Tractatus theologico-politicusin ja asettivat sen pannaan vuonna 1674, koska se oli heidän mukaansa ''karkotetun juutalaisen ja paholaisen Helvetissä takoma instrumentti.'' Spinozalla oli siten harvinaislaatuinen kunnia tulla sekä juutalaisten että kristittyjen kiroamaksi. Uskonnollinen toisinajattelu ei ollut edes suvaitsevassa Hollannissa vaaratonta; vuonna 1668 oli Adriaan Koerbagh -niminen lääkäri tuomittu kuritushuoneeseen opeistaan, jotka Spinozan tapaan samastivat Jumalan ja luonnon, ja että Jumalaa (eli luontoa) voitiin tutkia myös fysiikan avulla. Kierbagh oli kidutettaessa paljastanut olleensa yhteydessä myös Spinozaan ja Van den Endeniin. Kun Ethica valmistui vuonna 1675, oli Spinozan pakko hylätä ajatus sen julkaisemisesta, vaikkakin hän kierrätti kopioita siitä lähimpien ystäviensä piirissä, ja se julkaistiin avoimesti vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Haagi (Vermeer, 1660 tai 1661)

Säästyäkseen uskonnolliselta vainolta Spinoza muutti vuoden 1670 toukokuussa Haagiin, jossa hän asui kuolemaansa saakka. Hän alkoi kirjoittamaan hepreankielen kielioppia, Compendium Grammatices Linguae Hebraeae, muttei saanut sitä valmiiksi. Sen sijaan hän palasi Ethicansa pariin.

Spinozan rakastettu Clara Marie van den Enden avioitui tohtori Kerckrinckin, vauraan Amsterdamilaisen lääkärin kanssa, joka oli ollut Spinozan oppilaana.

Myöhäisvuodet

Vuonna 1673 Spinozalle tarjottiin filosofian professuuria Heidelbergin yliopistosta, mutta hän kieltäytyi paikasta halutessaan säilyttää riippumattomuutensa.

Spinoza keskitti huomionsa poliittisiin ongelmiin ja aloitti vuonna 1676 kirjoittamaan teostaan Tractatus politicus, jota hän ei kuitenkaan saanut valmiiksi elinaikanaan.

Hänen luonaan kävi monia tunnettuja filosofeja, kuten Ehrenfried Walter von Tschirnhaus vuonna 1675 ja Gottfried Wilhelm Leibniz vuonna 1676. Leibniz oli, Spinozan lailla, aikansa huomattavimpia rationalisteja. Leibniz ei kuitenkaan tullut tapaamaan Spinozaa hänen filosofiansa, vaan linssinvalmistustaitonsa vuoksi; Leibniz oli kuullut Spinozasta hyvin arvostettuna optiikan asiantuntijana ja oli vuonna 1671 lähettänyt hänelle tutkielman optiikasta. Vastalahjana hän sai Spinozalta kopion Tractatus theologico-politicusista. Leibnizin mukaan hän ''keskusteli [Spinozan] kanssa usein ja pitkään'', kunnes Spinoza kuoli seuraavana vuonna.

Spinozan kirje Leibnizille

Spinoza sairastui keuhkotautiin linssien kiillotuksesta syntyneen lasipölyn pitkäaikaisen hengittämisen johdosta. Hän kuoli 21. helmikuuta 1677 ilman perijää. Hänen vähäinen omaisuutensa myytiin huutokaupassa. Omaisuuteen kuului 160 kirjaa, joiden luettelo on säilynyt.

Monet hänen käsikirjoituksistaan julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen hänen ystäviensä toimesta, Spinozan itsensä antamien ohjeiden mukaan. Opera Posthuma ja sen hollanninkielinen versio Nagelate Schriften julkaistiin vielä vuoden 1677 aikana. Se koostui Ethicasta, Tractatus politicusista ja Tractatus de Intellectus Emendationesta, sekä kirjeistä ja hepreankielen kielioppitutkielmasta. Se julistettiin pannaan jo seuraavana vuonna. Vuonna 1687 julkaisiin teokset Stelkonstige reeckening van den regenboog (''Sateenkaaresta'') ja Reeckening van kanssen (''Mahdollisuuksien laskemisesta'') yhtenä niteenä. Korte Verhandeling oli hukuksissa, kunnes E. Boehmer julkaisi sen vuonna 1852.

Harhaoppinen ateisti

Spinozan kuoltua kommentoi eräs kristillinen teologi: ''Hänen saastainen sielunsa erkani lempeästi hänen ruumiistaan viimeisen hengenvedon myötä. Voiko ateisti saada tällaisen lopun, sitä ovat oppineet viime aikoina pohtineet.''

Spinozaa tultiin läpi koko 1700-luvun hyljeksimään ateistina kristittyjen toimesta --- ja selvästi hänen Jumalansa olikin jotain aivan muuta kuin perinteinen juutalais-kristillinen Jumala. Hänestä tuli yliopistomaailmassa eräänlainen ateistin perusmalli, jota käytettiin harjoitusvastustajana pyrittäessä todistelemaan omat opit oikeiksi. Hänen hahmonsa alkoi saamaan myytillisiä piirteitä; jotkut katsoivat jopa löytäneensä Opera Posthumassa julkaistun vaskipiirroksen (kuva oikealla) kasvonpiirteissä ''kirouksen merkin'' (character reprobationis), kuten Raamatun Kainilla.

Tunnettu filosofi Leibniz (1646-1716), joka oli saanut häneltä paljon, salasi velkansa ja varoi visusti sanomasta hänestä mitään kiittävää. Leibniz meni vielä niinkin pitkälle että valehteli puhuessaan henkilökohtaisesta tutustumisestaan kerettiläiseen juutalaiseen.

Monet valaistuksen aikakauden filosofit tekivät pilkkaa Spinozan menetelmistä, eivätkä tosin aina aivan perusteetta. Skeptikko Pierre Bayle kuvasi spinozalaisuutta ''hirviömäisimmäksi kuviteltavissa olevaksi hypoteesiksi, kaikkein järjettömimmäksi.'' Myös tunnettu skottilainen skeptikko ja historioitsija David Hume puhui Spinozan ''kammottavasta hypoteesistä.''

1800-luvun alun romantikot, jotka arvostivat Spinozan näkemystään samastaa Jumala ja luonto, pelastivat hänet lopulliselta unohdukselta. Voidaan puhua jopa Spinoza-kultista. Saksalaiset G.E. Lessing, J.W. von Goethe ja englantilainen runoilija S.T. Coleridge ihailivat Spinozaa ja hänen teoksiaan, joissa he näkivät voimakkaan uskonnollisen asenteen, kuitenkaan vailla mitään dogmaattisuutta.

Monet 1800-luvun filosofit opiskelivat Spinozaa ahkerasti; niin idealistit, marxistit, kuin empiristitkin.

Spinoza on yksi kolmesta tärkeimmästä länsimaisesta filosofista, yhdessä John Tolandin (1670-1721) ja Giordano Brunon (1548-1600) kanssa, jotka muotoilivat modernin (naturalistisen) panteismin perustan.

Filosofia

René Descartes (1596-1650)

Spinoza oli selvästi syvällisesti perillä Descarteen filosofiasta ja piti häntä suuressa arvossa. Spinoza ei kuitenkaan hyväksynyt Descarteen kahden substanssin (ruumis-henki) dualismia, vaan kehitti yhdelle substanssille perustuvan näkemyksen. Hän samasti tämän yhden substanssin luontoon, ja samalla Jumalaan (Deus sive natura).

Jumala on yksi, eli maailmankaikkeudessa voi olla vain yksi substanssi. [Etiikka I:XIV]

Spinozan filosofia voidaan siten nähdä jatkeena ja reaktiona Descarteen työlle. Hänen mielenkiintoisimmat oppinsa ovat helpoiten ymmärrettävissä ratkaisuna kartesiolaisuuden vaikeuksille. On myös väitetty, että hän olisi saanut paljon vaikutuksia keskiaikaisesta, erityisesti juutalaisesta filosofiasta.

On vaikea sanoa, kutsuiko Spinoza luontoa Jumalaksi omasta uskonnollisesta syystä, vaiko kirkon vainon johdosta; hän saattoi kuvitella kirkon hyväksyvän hänen oppinsa helpommin, jos ne nähtäisiin uutena tulkintana ja todistuksena Jumalasta Descarteen tapaan, eikä vain jumalattomana luonnon ihannointina.

Spinoza hyväksyi Descarteen fysiikan pääpiirteissään, vaikkakin hän myöhemmällä iällään osoitti tyytymättömyyttä sitä kohtaan.

Kartesiolaisesta metafysiikasta hän löysi kolme epätyydyttävää kohtaa:

• jumalan transkendenttisuuden
• ruumiin ja sielun substanssien dualismin
• Jumalan ja ihmisolentojen vapaan tahdon.

Spinozan opit olivat siis melkolailla päinvastaiset Descarteeseen nähden.

Etiikka

Spinozan filosofia on esitetty hyvin tiiviissä muodossa teoksessa Etiikka (kts. Etiikka I: Jumalasta). Spinoza oli tyytymätön aikaisempien teoksiensa epätarkkaan ilmaisutapaan ja kääntyi geometriseen menetelmään, Eukleideen Elementtien tapaan. Hän oletti olevan mahdollista rakentaa metafysiikan järjestelmä, joka tekee siitä täysin selkeää. Etiikan viisi osaa koostuvatkin pääosin propositiosta (väitteistä), jotka on loogisesti todistettu joukosta itsestäänselviä oletuksia ja määritelmiä.

Etiikan ensimmäinen osa, Jumalasta, määrittelee Jumalan ja hänen ominaisuutensa. Ainoa olemassaoleva substanssi (aines) on Jumala eli luonto, joka on ääretön ja ikuinen. Mikään ei ole sen ulkopuolella tai ilman sitä. Jumala on myös deterministinen eli ''vapaata tahtoa'' ei ole olemassa, eikä Jumalalla ole myöskään mitään päämäärää. Kaikki muut oliot ovat tämän yhden substanssin moduksia eli ilmentymiä.

Koska substanssi on myös kaikkivoipa, se omaa kaikki mahdolliset attribuutit eli ominaisuudet. Näistä tärkeimmät ovat Spinozan mukaan ajattelevuus ja ulottuvaisuus. Jumala on siis sekä ajatteleva että ulottuvainen olio. Esimerkiksi kiven moduksessa Jumala vain ''ulottuu'' joka suuntaan, mutta persoonallisen ihmisen moodissa Jumala myös ajattelee. Ja juuri ihmisen moduksessa Jumala (eli luonto) ajattelee itseään ja tiedostaa itsensä.

Samoin Spinozalle ovat merkityksettömiä kysymykset tuonpuoleisesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Jumala eli luonto, joka on kauttaaltaan tämän puoleinen, ei koskaan kuole - ainoastaan sitä edustava yksityisoliot vaihtuvat. Mutta yksityisen ihmisen "pienet asiat", kuten ilo, suru, viha, rakkaus ja toivo, eivät ole Spinozalle ollenkaan merkityksettömiä. Ajattelisin, että Spinoza loi oman tulkintansa maailman olemuksesta sanoakseen juuri näistä asioista jotain merkittävää. Spinozan kirjoitti Etiikan luodakseen ihmisille käytännön filosofian, joka olisi sopusoinnussa Jumalan eli luonnon kanssa. Hän johti etiikkansa päättelyllä, joten hänen etiikkansa oli tiiviisti sidoksissa hänen panteistiseen näkemykseensä ''Jumalasta eli luonnosta.''

Kun ihminen tiedostaa Jumalan eli huomaa, että Jumala hänen moduksessaan ajattelee itseään, on tämä Spinozan mukaan korkein onnellisuuden aste, jonka yksittäinen ihminen voi saavuttaa.

Mielen älyllinen rakkaus Jumalaa kohtaan on osa sitä ääretöntä rakkautta, jolla Jumala rakastaa itseään. [Etiikka V:XXXVI]

Korkeimpana hyvänä hän näki tiedon Jumalasta; tuon tiedon avulla saattoi löytää vapauden intohimojen tyrannista, vapauden pelosta, luopumisen kohtalosta ja aidon siunauksen.

Mielen suurin hyvä on tieto Jumalasta, ja mielen korkein hyve on tuntea Jumala. [Etiikka IV:XXVIII]

Kirjallisuus

Benedictus de Spinoza: Etiikka. Suom. Vesa Oittinen. Gaudeamus, 1994.
Encyclopedia Britannica: Spinoza.

Internet-lähteitä

Studia Spinoziana.
Spinoza Biography - Daniel Kolak, Lovers of Wisdom.
Ethics - transl. R.H.M. Elwes, 1883.
On the Improvement of the Understanding
Spinoza: Jumala eli luonto - Rauno Huttunen, kirja-arvostelu.

Huomautuksia

Olen kerännyt ylläolevan Spinozan elämänkerran yksityiskohtia useasta lähteestä (kts. lähteet yllä). Lähteet ovat kuitenkin varsin kirjavia joidenkin vuosilukujen ja jopa joidenkin tapahtumien järjestyksen suhteen. Olen pyrkinyt valitsemaan uskottavimmat vaihtoehdot, mutta ne ovat joissain tapauksissa siltä melko epäselviä. Valitan tätä epämääräisyyttä.