Tieteellinen panteismi: perusperiaatteet

Esitelty Time-lehdessä , 16. joulukuuta, 1996.

Kun aikakautemme oli nuori, uskoimme kuten lapset uskovat. Nyt olemme aikuisia, ja on aika panna lapselliset asiat pois. On aika löytää uskonto, joka koskettaa avaruus-aikakautta, ja joka tukee rakkauttamme luontoon ja pyrkimyksiimme säilyttää maailma. Kyseinen uskonto on panteismi.

Simpukan muotoisia murtumia pseudomalakiitissa

Jumalallinen Kosmos, pyhä Maa

Panteismilla on kaksi keskeistä periaatetta:

Kosmos on jumalallinen,
Maa on pyhä.

Kun sanomme kosmoksen olevan jumalallinen, sanomme sen aivan samalla vakaumuksella, tunteella ja sitoumuksella, kuin uskovat sanovat, että heidän jumalansa on Jumala. Me emme kuitenkaan ole tekemässä epämääräistä lausuntoa näkymättömästä olennosta, joka on todistamisen tuolla puolella. Puhumme meidän omista tunnereaktioistamme todelliseen maailmankaikkeuteen ja luonnolliseen maahan.

Kun sanomme, että: "tuo puu on kaunis," emme sano mitään siitä mitä kyseisestä puusta itsestään, vaan siitä mitä tunnemme kyseistä puuta kohtaan. Puhumme suhteesta itsemme ja puun välillä. Samalla tavoin sanoessamme, että maailmankaikkeus on jumalallinen, ilmaisemme sitä, miten aistimme ja tunteemme pakottavat meidät reagoimaan siihen suunnattomaan mystisyyteen ja voimaan, joka meitä ympäröi. Tämän me sanomme:

Me olemme osa universumia. Maapallo on luotu muusta universumista ja jonain päivänä se jälleen sulautuu muuhun universumiin.

Meidät on rakennettu samasta materiasta, kuin mitä universumi on. Me emme ole täällä vain pakolaisina: olemme täällä kotona. Se on täällä, eikä missään muualla, jossa voimme kohdata jumalallisuuden kasvotusten. Jos pystytämme muureja mielikuvitukseemme - jos kuvittelemme, että kotimme ei ole täällä, vaan maassa joka sijaitsee kuoleman tuolla puolen - jos kuvittelemme, että jumalallisuus on löydettävissä vain vanhoista kirjoista, tai vanhoista rakennuksista, tai päämme sisältä - silloin näemme tämän todellisen, eloisan, valoisan maailman kuin hämärtyneenä ikkunan läpi.

Universumi luo meidät, elättää meidät, tuhoaa meidät. Se on syvempi ja vanhempi, kuin mitä pystymme aistiemme kyvyillä havaitsemaan. Se on kauniimpi, kuin mitä kykymme kuvata sanoin pystyy kuvaamaan. Se on monimutkaisempi, kuin mitä voimme tieteen keinoin käsitellä. Meidän tulee suhtautua universumiin nöyrästi ja kunnioituksella, juhlistaen ja etsien syvempää ymmärrystä - toisin sanoin monilla tavoilla, joilla uskovat rakentavat suhdettaan Jumalaansa.

Kun sanomme, että maa on pyhä, sanomme sen yhtä suurella sitoumuksella ja kunnioituksella, kuin mitä uskovat puhuessaan kirkostaan, moskeijastaan, tai pyhäinjäännöksistään. Emme kuitenkaan tällöin tee lausuntoa yliluonnollisesta. Tämän me sanomme:

Me olemme osa luontoa. Luonto teki meidät, ja kuollessamme palaamme takaisin luontoon. Olemme kotonamme luonnossa ja ruumiissamme. Tämä on se, mihin me kuulumme; tämä on se paikka, josta meidän tulee löytää ja rakentaa paratiisimme, ei missään henkimaailmassa haudan tuolla puolella. Jos luonto on ainoa paratiisi, eroittaminen luonnosta on ainoa helvetti. Kun tuhoamme luonnon, luomme itsellemme ja muille lajeille maanpäällisen helvetin.

Luonto on meidän äitimme, meidän kotimme, meidän turvamme, meidän rauhamme, meidän menneisyytemme ja meidän tulevaisuutemme. Meidän tulisi kohdella luonnollisia olentoja ja asuinsijoja siten kuin uskovat kohtelevat temppelejään ja pyhättöjään. Pyhinä, joita tulee kunnioittaa ja pyrkiä säilyttämään kaikessa niiden vahingoittuvassa ja herkässä kauneudessaan.

Hallitsevat uskonnot kuvaavat jumaliaan monilla tavoilla: mysteerisinä, hämmästyttävinä, kaikkivoipaisina, kaikkialla olevina, transkendentteina, äärettöminä, ikuisina. Nämä kuvaukset eivät ole vain inhimillisten ominaisuuksien projektioita. Jumalan perinteiset ominaisuudet perustuvat universumin todellisille ominaisuuksille.

Kun teistit palvovat jumaliaan, he tietämättään palvovat kosmosta. Jos he myös uskovat, että Jumala on läsnä myös luonnossa ja universumissa, he näkevät osan Olemassaolon loistosta. Silti he antavat tämä loiston jonkin Olemassaolon tuonpuolisen ominaisuudeksi. Silti he eivät pysty yhtymään luontoon ja universumiin yhtä voimakkaasti, kuin minkä panteismi tekee mahdolliseksi.

Teistit, jotka uskovat, että Jumala on erillinen maailmankaikkeudesta, erottavat itsensä Todellisuudesta. He kääntävät katseensä silmiensä edessä olevasta todellisesta jumalallisuudesta, kohti kuviteltua jumalallisuutta heidän päänsä sisällä. Se kietoo Todellisuuden kuin paksu usva. Se tekee uskovista unissakävelijöitä.

Rituaali, meditaatio ja mystisismi

Panteistinen uskonnonharjoitus palvelee montaa tarkoitusta:

• Se luo kytkennän jumalalliseen todellisuuteen
• Se ilmaisee kunnioitustamme luontoon ja maailmankaikkeuteen
• Se vahvistaa ymmärtämystämme vahvoista siteistä itsemme, elollisen luonnon ja kosmoksen välillä
• Se auttaa meitä näkemään ihmiselämä luonnollisen kierron osana
• Se juhlistaa elollisen luonnon ja universumin kauneutta
• Se vahvistaa uskomuksiamme
• Se antaa henkistä tukea vaikeina aikoina
• Se luo yhteishenkistä, sosiaalista tukea uskomuksillemme
• Se tarjoaa päivittäistä terapiaa

Panteistiset seremoniat ovat samankaltaisia kuin pakanalliset. Me juhlimme itsemme ja luonnon voimakkaan kytkennän erityisiä hetkiä, meidän ja dynaamisen aurinkokunnan välillä. Me juhlimme päivittäistä auringon nousua ja laskua, kuun vaiheita ja vuorovesiä, vuosittaisia auringon tasaus- ja seisahduspäiviä. Kun taivas on selkeä, juhlimme myös meteorien vuosittaisia parvia, Perseidejä ja Geminidejä.

Voimme luoda yhteyden Olemassaoloon rituaalista riippuumattomasti, panteistisen meditaation kautta. Mystisellä kokemuksella on yhteisiä piirteitä kaikissa uskonnoissa. Tämän kokemuksen ytimessä on kokemus, jossa siirrytään itsensä ulkopuolelle ja yhdytään jumalalliseen. Mutta tämän kokemuksen sanotaan olevan vaikea saavuttaa ja ylläpitää.

Mystinen yhtyminen on helpommin saavutettavissa panteismin kautta. Prosessi ei riipu mielikuvituksesta tai mielentilasta. Se on helppo ymmärtää, avoin kaikille, ja toistettava.

Mystinen yhtyminen Todellisuuteen sisältää tietoisuuden täydellisen hylkäämisen aistikokemukselle luonnosta ja materiaalisesta todellisuudesta. Itsestä tulee vain todellisuuden itseymmärryksen ajoneuvo. Itse transkendentoituu yksilön ulkopuolelle, ja kokee jälleenyhtymisen siihen kokonaisuuteen, jonka osa se on.

Kyseessä on varautunut ja suora kokemus siitä materiasta, josta meidät on tehty. Kokemus maadoituksesta ja yhteydestä kokonaisuuteen.

Sen voi saavuttaa tähtikirkkaan taivaan alla, tai metsäpuron varrella. Sen voi kokea tuulen väreilyttämän lammen rannalla, tai sytytetyn kynttilän edessä. Sen voi tuntea pitäessään kädessään graniittista pikkukiveä, tai tuohenpalasta.

Eettinen perusta

Kaikki uskonnot toimivat perustana eettisille järjestelmille, usein helvetin uhan tai taivaslupausten kautta. Ne edistävät hyvää; eivät sen itsensä vuoksi, vaan keinona saada palkintoja tai välttää rangaistusta.

Panteismi aloittaa lausunnolla meidän suhteestamme Todellisuuteen. Se kuitenkin johtaa myös etiikkaan ja politiikkaan. Etiikka perustuu sille premissille, että ihmiselon perustavaa laatua oleva hyvä on kytkeytyminen kosmokseen, luontoon ja muihin ihmisiin tiedon, rakkauden ja rakastavan toiminnan kautta. Kaikki, mikä edistää tätä sekä henkilön itsensä, että muiden ihmisten kytkeytymistä, on hyvää. Kaikki, mikä vastustaa sitä, on pahaa.

Tietyt vahvat tunteet ovat esteitä kytkeytymiselle. Oleellisempien joukossa on ahdistus. Ahdistuksella on monia lähteitä: tunneperäinen turvattomuus, rakkaudettomuudesta tai siitä pidättymisestä; taloudellinen turvattomuus, köyhyydestä tai elinkeinon menetyksestä; fyysinen turvattomuus, sairaudesta, onnettomuudesta, ympäristökatastrofista tai väkivallasta. Myös pakkomielteinen viha tai kateus voivat tehdä kytkeytymisestä kosmokseen mahdottoman eri tavoin.

Meidän tulee löytää keinoja näiden tunteiden kontrolloimiseen itsessämme. Tämä voidaan tehdä panteistisen meditaation kautta tai läheisellä kosketuksella luontoon. Nämä keinot auttavat meitä pitämään ongelmat oikeassa perspektiivissä. Ne muistuttavat meitä siitä, että mistä hyvänsä kärsimmekin, mitä hyvänsä menetämme, yhtä asiaa meiltä ei voi koskaan ottaa pois: olemme aina ja eroittamattomasti valtaisan kokonaisuuden osia.

Meidän tulee myös pyrkiä sellaisiin sosiaalisiin ja poliittisiin ratkaisuihin, jotka vähentävät niitä muissa ihmisissä. Tämä tarkoittaa stabiilien, rakastavien perheiden ja välittävien Yhteisöjen rohkaisemista; kohtuullista työn ja tulojen jakoa; ja erimielisyyksien rauhanomaista ratkaisua aidon demokratian ja vilpittömän yhteistyön keinoilla.

Panteismi ja ympäristöetiikka

Panteismi tarjoaa vahvimman mahdollisen tuen ympäristöetiikalle.

Useimmat itämaiset ja luonnonkansojen uskonnot kiinnittävät runsaasti huomiota ystävällisyyteen eläimiä kohtaan, sekä luonnon säilyttämiseen.

Mutta kolme johtavaa läntistä uskontoa, jotka kaikki ovat kotoisin muinaisesta Palestiinasta, ovat huomattavan paljon epäedullisimpia ympäristötoiminnalle. Vanhassa Testamentissa Jumala antoi maan Aatamille ja Eevalle, vapaasti hyödynnettäväksi. Se ei selvästikään tarkoita, että meidän tulisi väärinkäyttää sitä itsetuhon partaalle asti, mutta se selvästikin tarkoittaa, että Luonto on luotu vain ihmistä varten, eikä sillä ole mitään omia oikeuksia. Sekä juutalaisuus, että Islam sisältävät jonkinlaista ympäristönsuojelun kannustusta ja viisautta, mutta eivät uskon keskeisinä tukipilareina, eivät käskyinä tai ehtoina pääsylle taivaaseen.

Kristinusko sanoo vielä vähemmän velvollisuudestamme pitää huolta ympäristöstämme. Jeesus, Paavali, tai muut Uuden Testamentin kirjoittajat tai lainatut puhujat eivät sano halaistua sanaa siitä. Sen sijaan Uusi Testamentti maalaa kaamean kuvan Jumalasta itsestään polttamassa maan luodakseen sitten uuden.

Huoli elollisesta luonnosta on panteismissa keskeinen tekijä. Panteistit pitävät elollista luontoa pyhänä, kuin temppeliä. Samoin kuin teistiset uskovat tekevät kaikkensa pitäkseen temppelinsä hyvässä kunnossa ja kauniina, on panteisteilla velvollisuus tehdä kaikkensa varmistaakseen elämän monimuotoisuuden säilyminen ja auttaakseen muita ihmisiä pääsemään yhteyteen luonnon kanssa.

Meidän tulee säilyttää niin paljon kuin mahdollista eliölajien rikkaudesta. Se ei tarkoita vain lajien turvaamista täydelliseltä tuholta - on vain vähäinen lohtu tietää, että kiuruja on yhä edelleen jossain, jos emme enää voi kuulla niitä pellolla kotimme lähellä. Meidän tulee varmistaa lajien säilyminen niin monessa paikassa kuin vain mahdollista. Meidän tulee säilyttää niin monta luonnollista elinpiiriä, kuin vain mahdollista, ja elvyttää jo tuhoutuneet elinpiirit. Ja tietysti meidän tulee myös lakata saastuttamasta ilmaa ja meriä, mikä uhkaa laajoja ekosysteemeitä ja koko planeettaa. Se tulee tarkoittamaan monia muutoksia läntisissä elintavoissa, tuotantomenetelmissä, energiansaannissa, kuljetuksessa, jätteenkäsittelyssä, verotuksessa, jne.

Jokaisella on tarve nähdä luontoa päivittäin ja jokaisella on oikeus päästä johonkin luonnonmukaiseen alueeseen, edes pieneen luonnonpuistoon. Meidän täytyy luoda luonnonmukaisia alueita sellaisissa kaupungeissa ja ympäristöissä, joissa sellaisia ei ole.

Yhteyden löytäminen vaatii myös helppoa pääsyä universumiin. Silti kun maailma kaupungistuu, peittyy yötaivaan sädehdintä peittämättömien katulamppujen valosaasteen alle. Me tarvitsemme kampanjoita yötaivaan saastuttamisen lopettamiseksi, jotta voisimme jälleen nähdä tuon loiston koko kauneudessaan. Tarvitsemme suuren lisäyksen yleisölle avointen suurten teleskooppien lukumäärässä.

Luonnollinen kuolema

Usko jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään on lähes universaali eri ihmisyhteisöissä. Muinaisen välimeren alueella kuolemanjälkeisen elämän uskottiin olevan synkkä ja aavemainen puoli-elämä maan alla. Usko taivaaseen, jossa olot ovat parempia kuin maan päällä, syntyi myöhemmin, tavallisesti nälänhädän, ruton tai sodan aikoina.

Usko taivaaseen ei auta pyrkimyksiämme pelastaa maallinen maailma. Jos taivas on olemassa, niin meillä on aina toinen, parempi maailma odottamassa meitä, vaikka tuhoaisimme maapallon täydellisesti. Vaikka taivas olisikin olemassa, olisi maapallolle parempi, ettemme uskoisi siihen.

Usko apokalyptiseen maailmanloppuun, joka on yhteinen sekä kristinuskossa, että Islamissa, on vieläkin vaarallisempi. Jos Jumala jonain päivänä avaa taivaat kuin käärön ja sadattaa tulisateen maan päälle, kuten Jeesus, Muhammed ja Vanhan Testamentin profeetat ovat ennustaneet, miksi meidän tulisi taistella maan säilyttämiseksi? Jotkut fundamentalistit uskovat, että luomamme ympäristötuho on itse asiassa Jumalan tapa tuoda suunnitelmansa päätökseen maailman tuhoamiseksi.

Meidän ei tulisi vihata kuolemaa. Kuolema on välttämätön luonnolle. Jos kuolemaa ei olisi, myöskään syntymää ei voisi olla, mutta uusia yksilöitä, joilla on uudet geenien rakenteet, tulee syntyä, jotta lajit voisivat edelleen sopeutua muuttuvaan ympäristöönsä.

Kuolema on hinta jonka maksamme rakkauden, syntymän ja lapsuuden ihmeistä. Jos kuolemaa ei olisi, ylikansoittumisen uhka tarkoittaisi, ettei kukaan meistä voisi koskaan saada lapsia.

Kuolema ei ole jotain, mitä meidän tulisi pelätä. Kun olemme elossa, emme ole kuolleita. Kun olemme kuolleita, emme ole tietoisia mistään. Siten ainoa ongelmanlähde on se pieni siirtyminen elämän ja kuoleman välillä. Emme voi elää elämäämme niin pienen hetken varjossa. Eläminen kuoleman pelossa tarkoittaa kuolemista koko elämänsä ajan.

Panteismi voi vapauttaa meidät pelosta. Meidän ruumiimme ovat osa luontoa ja osa materiaa. Vain elinikämme lyhyenä hetkenä olemme erossa kokonaisuudesta. Kuollessamme pääsemme takaisin yhteyteen elollisen luonnon ja kosmoksen kanssa, ja ruumiittemme materia kierrätetään uuden elämän raaka-aineiksi. Kuolemis-prosessin aikana meidän tulisi rauhoittua tämä ymmärtämiseen. Se on paljon rauhoittavampaa, kuin pohtia, olemmeko menossa taivaaseen tai ikuiseen kidutukseen - tai josko jälleensynnymme kirppuna tai kuninkaana.

Hautauksen luonnonmukaiset muodot ovat tärkeitä panteisteille. Toivomme tulevamme haudatuiksi erityisiin luonnonmukaisiin paikkoihin metsissä, joissa ruumiimme kierrätetään kasvien ja puiden käytettäviksi. Sellaisessa näkymässä ei ole kauhuja - niille jotka rakastava luontoa, se on jopa lohdullista. Panteistien tulisi ryhmittyä yhteen luodakseen luonnonmukaisia hautausmaita, varoen tuhoamasta luonnollisia elinpiirejä niin tehdessään.

Muita luonnonmukaisia hautaustapoja on hautaus merellä, tai polttohautaus yksinkertaisessa astiassa ja tuhkien levittäminen luontoon.

Kuolevainen kuolemattomuus

Monet ihmiset havittelevat jonkinlaista henkilökohtaista pelastusta kuoleman jälkeen. Meidän tulee kuitenkin löytää realistinen lähestymistapa, joka on yhteensopiva todisteiden kanssa. Ja ne todisteet ovat, että mielemme ei ole irrallinen ruumiistamme, emmekä selviydy kuolemasta. Sellaisten ihmisten, jotka ovat palanneet näennäisestä kuolemasta, todistus ei ole todiste, sillä yksikään heistä ei varsinaisesti kuollut.

Voimme silti toivoa jonkinlaista henkilökohtaista pelastusta - pelastusta luomuksien ja muistojen kautta, jotka jätämme taaksemme todelliseen maailmaan.

Ensinnäkin, jälkeläiset. Useimmat ihmiset jättävät taakseen lapsia ja lastenlapsia, jotka kantavat geenejään ja piirteitään sukupolvien ketjussa eteenpäin. Tämä kytkee nykyhetken menneisyyteen ja tulevaisuuten siten, että ajasta ei tule vain yksittäisten hetkien ketju, vaan jatkumo. Perinnöllisyys kytkee kaikki ihmiset takaisin yhteiseen esi-isien joukkoon, ja voi kytkeä kaikki maan päällä elävät lajit takaisin yhteiseen alkuperäislajiin.

Toiseksi, muistot. Useimmat ihmiset muistetaan heidän kuolemansa jälkeen. Muistojen yleisyys ja arvostus riippuvat poismenneiden ystävällisyydestä muita kohtaan. Muistot tulisi säilyttää pyhinä traditioissa, kuten tehdään Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Jälkeläisten tulisi kerran vuodessa, henkilön syntymä- tai kuolinpäivänä, ottaa heidän kuvansa esille ja juhlistaa heidän muistoaan.

Kolmanneksi, perintö - henkilön muistoihin liittyvien, kerätyn omaisuuden taakse jättäminen: lempikävelykeppi, urheilupalkinto kouluajoilta, tai kerätty fossiili.

Neljänneksi, saavutukset. Henkilöiden hyvät teot ja saavutukset elävät heidän kuoltuaan, joissain tapauksissa hyvinkin pitkän aikaa. Mitä suurempi saavutus on, sitä pidempi on sen säilyminen.

Nämä 'todellisen kuolemanjälkeisen elämän' muodot muodostavat yhdessä sen tyyppisen säilymisen, joka riittää useimmille ihmisille. Ne kannustavat ihmisiä lähes varmasti suurempaan ystävällisyyteen ja huomaavaisuuteen, parempiin toimenpiteisiin maailman kehittämiseksi ja luonnonsuojeluun, kuin itsekäs toivo taivaasta. Kristinuskon Jumala voi antaa anteeksi eliniän kestäneen tuhoisan itsekeskeisyyden jopa kuolinvuoteella. Jälkeläisten ja elävän luonnon tuomioistuin ei.

Uskonnon ja tieteen sopusointu

Tieteellisessä panteismissa tiede ja uskonto ovat yhtä.

Tiede on perusperiaatteiltaan materialistinen. Se etsii aina materiaalisia selityksiä. Se ei koskaan hyväksy selityksiä, että jokin henkinen [yliluonnollinen] voima aiheuttaisi jonkin ilmiön - jos se niin tekisi, tiede ja teknologia tulisivat nopeasti tiensä päähän. Tautien uskottiin muinoin olevan noituuden aiheuttamaa. Tiede antoi sille materialistisen selityksen, joka antoi meille mahdollisuuden kontrolloida sitä. Myös magnetismi vaikutti aikoinaan henkiseltä voimalta - Thales of Miletus ajatteli magneettien olevan täynnä henkiä. Mutta jälleen tiede löysi materiaalisen selityksen.

Tieteellinen panteismi uskoo vastaavasti, että kaikki olemassaoleva koostuu materiasta tai energiasta, muodossa tai toisessa. Mitään ei voi olla olemassa, tai havaittavissa, tai vaikuttaa muihin asioihin, jollei se ole materiaa tai energiaa. Tämä ei tarkoita, etteikö henkisiä ilmiöitä tai voimia voisi olla olemassa. Se vain tarkoittaa, että jos ne ovat, niiden täytyy itse asiassa olla materiaalisia.

Tiede tulee tieteellisessä panteismissa uskonnollisen ristiretken osaksi: syvemmän ymmärryksen etsimiseksi siitä Todellisuudesta, jonka osia me kaikki olemme, syvemmän ymmärryksen etsimiseksi siitä kunnioitusta herättävästä kosmoksesta, jossa elämme, syvemmän ymmärryksen etsimiseksi elävästä luonnosta ja ympäristöstä, jotta voisimme paremmin turvata luonnon monimuotoisuuden rikkauden säilymisen.

Avoin havaintojen teko - todellisuuden, uusien todisteiden, kaikkien todisteiden, muiden ihmisten tarpeiden ja tunteiden kuuleminen - tulevat tieteellisessä panteismissa kaikkien elämäntapojen pyhäksi velvollisuudeksi tieteestä politiikkaan ja kotielämään.

Emme voi tietenkään sanoa, että tiede allekirjoittaa panteismin. Monet tämän päivän uskonnot määrittelevät uskomuksensa tavoilla, joita kukaan ei voi todistaa vääräksi, jolloin ne voivat elää yhteiseloa tieteen kanssa.

Tieteellinen panteismi kuitenkin menestyy tieteen rinnalla. Tieteelliset löydöt jatkuvasti korostavat Olemassaolon ihmettä ja arvoituksellisuutta, maailmankaikkeuden valtavuutta ja elollisen luonnon monimutkaisuutta. Tieteelliset löydöt eivät voi koskaan horjuuttaa niitä, koska perimmäinen olemassaolon arvoitus, sen läsnäolon ylitsepursuava hämmästyttävyys, pysyy saavuttamattomana, tulee aina pysymään.

Uskonnon ja estetiikan sopusointu

Tieteellinen panteismi avaa oven toisellekin liitolle, uskonnon ja estetiikan - muodon ihannoinnin - välille.

Fysikaalisen maailmankaikkeuden, tai luonnon, muodon ja meidän esteettisten kykyjemme välillä on resonanssia. Tuo resonanssi perustuu itsen ja maailman yhtenäisyydelle. Meidät on tehty samasta aineesta kuin kosmos, samojen mallien mukaan kuin muukin elollinen luonto.

Musiikin harmoniat ovat yksinkertaisten lukujen suhteita. Nautimme niistä, koska atomit, atomiytimet ja elektronit, joista meidät on tehty, ovat olemassa yksinkertaisteh lukujen suhteina.

Me reagoimme luonnonmukaisiin muotoihin, koska olemme osa luontoa. Me reagoimme fysikaalisiin ja kosmisiin muotoihin, kuten näillä sivuilla olevat, koska olemme osa materiaalista maailmankaikkeutta.

Estetiikka on aistien ja älyn vaste Olemassaolon jumalallisuudelle. Uskonto on tunneperäinen ja eettinen vaste. Tiede on älyllinen ja ympäristöämme manipuloiva vaste.

Ihmislajin luoma taide ei voi koskaan vetää vertoja elollisesta luonnosta löytämillemme satumaisille kuville, tai niille, jotka näemme kosmisessa tai mikrokosmisessa mittakaavassa kaukoputkien tai mikroskooppien lävitse.

Tämän asian ymmärtämisen tulisi antaa uusia virikkeitä taiteen kehitykselle. Taiteen tulisi juhlistaa jumalallista kosmosta ja pyhää maata.

Miksi perinteinen uskonto ei sovi kolmannelle vuosituhannelle?

Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
[Paavali, 1Kor. 13:11]

Elämme maailmassa tietoisempina kosmoksen valtaisuudesta, lajien suunnattomasta kirjavuudesta, ja kaikilla tasoilla olevien yhteyksien määrästä, kuin koskaan aiemmin. Elämme kaupungistuneessa ja teollistuneessa maailmassa, joka perustuu tieteeseen, teknologiaan ja informaation nopeaan välitykseen.

Maailmaa tänä päivänä hallitsevat uskonnot kehittyivät kuitenkin maanviljelys- ja keräilykulttuureissa, aikoina joina taikausko kukoisti. Aikoina, jolloin auringon uskottiin kiertävän maata, ja tähtien olevan vain reikiä katossa.

Muinaisten maataloususkontojen seuraamisella teollistumisen jälkeisessä maailmassa on vakavia haittapuolia.

Ensinnäkään, heidän eettiset järjestelmänsä eivät olleet sopeutuneet modernin maailman haasteille. Kuten olemme nähneet, yksikään hallitsevista läntisistä uskonnoista ei tue luonnonsuojelua voimakkaasti. Kaikkien läntisten uskontojen pyhät kirjoitukset tukevat, vaihtelevissa määrin, niitä jotka haluavat vastustaa naisten tasa-arvoisuutta.

Toisekseen, ne vaativan usein uskoa tapahtumiin, jotka kokemustemme ja tieteen mukaan ovat mahdottomia. Ne pakottavat meidät jakamaan mielemme kahteen osaan. Olemme arkipäiväisessä käytännön elämässämme luihuja kuin ketut: jatkuvasti tutkimassa, kokeilemassa, etsimässä ratkaisuja, tarkistamassa todisteita.

Elämämme uskonnollisella alueella olemme kuitenkin höynäytettävissä kuin vastasyntyneet. Uskomme asioihin, jotka uhmaavat kokemuksiamme ja tiedettä - ihmeisiin, ylösnousemuksiin, jumalallisiin tai enkelien ääniin, pelastajiin taivaalta. Jotkin ihmiset ovat todellakin valmiita uskomaan lähes mihin hyvänsä.

Tämä uskonnollinen alue on useimmille ihmisille keskeisen tärkeää. Se ohjaa elämämme tärkeimpiä hetkiä, lapsuudesta avioliittoon, vanhemmuuteen ja kuolemaan. Se ohjaa odotuksiamme kuolemasta ja elämästä kuoleman jälkeen.

Järjenkäytön ja uskonnon välinen riita on kuitenkin vaarallinen. Uskonnollinen alue hoitaa ja hautoo myös muita, poliittisia ja rodullisia järjettömyyden muotoja, sekä muuta kieltäymystä kohdata todellisuus ja todisteet. Meidän tulee lopettaa jumalallinen. Tarvitsemme täydellisesti järjenkäyttöön perustuvan uskonnon, joka on avoin todellisuudelle ja todisteille. Tuo uskonto on panteismi.

Miksi tarvitsemme uskontoa lainkaan?

Miksemme voi yksinkertaisesti hylätä uskontoa, tieteen eduksi?

Koska pelkkä tiede ei riitä tyydyttämään syvempiä tarpeitamme.

Kaupungistuneessa maailmassa, jossa eristäytyminen on niin kovin tavallista, meillä on tarve uskoa johonkin itseämme suurempaan. Johonkin vähemmän eroittelevaan, kuin etninen tai kansallinen identiteettimme. Johonkin laajemmin meitä ympäröivään, kuin pilkkoutuneet naapurustomme. Johonkin pysyvämpään, kuin mieletön globaali sirkuksemme.

Tarvitsemme lähteen elämän arvolle ja tarkoitukselle. Tiede selittää asioita - mutta se ei voi antaa asioille arvoa tai tarkoitusta. Jotkut tiedemiehet todella ilmaisevat selityksensä - erityisesti elämästä ja tieteestä - tavalla, joka vähentää niiden arvoa ja tarkoitusta. Ihmiset eivät silti oletyytyväisiä joutuessaan alennetuiksi pelkiksi mekanismeiksi, tai edes sokean itsekkäiden geenien palvelijoiksi. Eivätkä nämä selitykset ole edes tieteellisesti tarkkoja.

Tarvitsemme kiinteämmän perustan moraalijärjestelmillemme. Tiede käsittelee faktoja, ei etiikkaa. Monet filosofit ovat yrittäneet luoda moraalijärjestelmiä, jotka perustuisivat valistuneelle omanvoitonpyynnille. Mutta omanvoitonpyynnin on tarkoitus hallita maailmaa, houkutus valistumattomalle omanvoitonpyynnille tulee aina olemaan voimakas.

Vaikkakin jotkini eläimet, kuten norsut, näyttäisivät olevan tietoisia muiden perheenjäsenten kuolemasta, me ihmiset olemme luultavasti ainoat eläimet, jotka ovat tietoisia omasta vääjäämättömästä kuolemastamme. Tarvitsemme keinon tulla toimeen kuoleman kanssa, sekä toivoa siitä, että edes osa meistä eläisi kuolemamme jälkeen.

Meidän täytyy etsiä jotain keinoa näiden syvempien tarpeittemme tyydyttämiseksi, joita myös perinteiset uskonnot yrittävät tyydyttää.

Meidän tulee silti samalla säilyttää kaikki tieteellisen lähestymistavan ankaruus. Emme milloinkaan saa luopua todisteiden ja järjen käytöstä. Kun aikakautemme oli nuori, uskoimme ja ajattelimme kuten lapset ajattelevat. Olemme nyt aikuisia, on aika panna lapselliset jutut pois. On aika löytää uskonto, joka tyydyttää uskonnolliset tarpeemme, joka toivottaa avaruus-aikakauden tervetulleeksi, joka tukee rakkauttamme luontoon ja pyrkimyksiämme maapallon suojeluun täysin ottein. Tuo uskonto on panteismi. Jos uskot luontoon, jos rakastat taivasta, jos näet jumalallisuuden kaikissa luonnollisissa asioissa, olet panteisti.

Auta levittämään panteismia

Panteismi tarvitsee sinun apuasi levitäkseen. Jos haluat auttaa panteismia leviämään,

REKISTERÖIDY UUTEEN TIETEELLISEN PANTEISMIN ORGANISAATIOON

• Käytä sanoja panteismi ja panteisti niin usein kuin mahdollista ja selitä muille mitä ne tarkoittavat.
• Laita sivuillesi viite Tieteelliseen panteismiin, ja katso että suuret WWW-hakukoneet, kuten AltaVista, HotBot, Lycos, Excite, Webcrawler, jne. indeksoivat sivusi.
• Jos haluat löytää muita tapoja auttaa, katso Kuinka voit kauttaa.

(Kääntäjän huomautus: Tieteellinen panteismi on vain yksi panteismin muoto. Ylläoleva mainos on suoraan käännetty alkuperäisestä artikkelista.)