Panteismi ja pakanuus: symbioosi

Paul Harrison (harrison@dircon.co.uk) Panteismi ja pakanuus ovat sielunveljiä. Panteismi on modernin pakanuuden syvällinen teologia. Pakanuus voi tarjota niitä seremonioita ja rituaaleja, joita panteismi tarvitsee.

Kuva ''Morgen'' © Stuart Littlejohn, 1996

Pakanat ovat panteisteja

Panteismi (kreik. pan, kaikki, theos, jumala) tarkoittaa universumin ja luonnon pitämistä jumalallisena, tai universumin pitämistä samana kuin Jumala.

Panteismin ja modernin pakanuuden välillä vallitsee läheinen side. Monet pakanat julistavat olevansa panteisteja. Selena Fox sanoo artikkelissaan Minä olen pakana: "Minä hyväksyn panteismin, ymmärtäen Jumaluuden olevan kaikkialla ja kaikessa. Palvontani ilmenee jumalallisena ripityksenä Luonnon kanssa."

"Maailma on pyhä," kirjoittaa Margot Adler kirjassaan Drawing down the Moon. "Luonto on pyhä. Ruumis on pyhä. Seksuaalisuus on pyhää. Mieli on pyhä. Mielikuvitus on pyhää. Sinä olet pyhä... Olet Jumalatar. Olet Jumala. Jumaluus on kaikessa Luonnossa immanenttina. Se on yhtä paljon sisälläsi, kuin ulkopuolellasi."

Pakanajärjestö Church of All Worlds ilmaisee asian webbisivuillan: "[pakanuus] hyväksyy panteismin teologian, sillä me koemme sen, jota on kutsuttu 'Jumalaksi', kaikessa Olevassa olevana luontaisena ominaisuutena, yksittäisestä solusta kokonaiseen planettaan - ja mitä ilmeisimmin universumiin itseensä."

Voisiko olla kauniimpaa panteismin ilmausta, kuin Wiccalaisen Doreen Valianten Jumalattaren kutsu:

Minä, joka olen vihreän maan kauneus,
valkoinen kuu tähtien seassa.
vetten salaperäinen syvyys,
kutsun sinun sieluasi:
Nouse, ja tule minun luokseni.
Sillä minä olen luonnon sielu,
joka antaa elämän kaikkeudelle.
Minusta kaikki alkaa,
Minuun kaikki lopulta päättyy;
ja minun kasvojeni edessä,
jumalten ja ihmisten rakastamien kasvojeni,
anna syvimmän jumalaisen itsesi
kietoutua iäisyyden hurmaan.
Anna hartauteni täyttää sydän joka iloitsee;
sillä kaikki rakkauden ja mielihyvän teot ovat Minun rituaalejani.

Panteistit eivät aina ole pakanoita

Panteismi ja pakanuus eivät kuitenkaan aina ole olleet näin läheisesti sidoksissa. Sanaa "pakana" käytettiin jo myöhäisessä Rooman keisarikunnassa tarkoitettaessa Rooman perinteisiin jumaliin uskovaa ei-kristillistä henkilöä.

Sanaa panteismi ei käytetty ennen kuin 1700-luvun alkupuolella, mutta usko luonnon ja maailmankaikkeuden jumalallisuuteen on löydettävissä jo kreikkalaisen filosofi Heraklituksen ajoilta. "Kosmos on, ja on ollut, ja tulee aina olemaan ikuisesti elävä tule," hän kirjoitti. Heraklitus ei ollut kuitenkaan pakana: hän tunsi vain halveksuntaa "patsaiden", sekä Dionysoksen Baccanaalisia Mysteerejä kohtaan.

Vanhimman muinaisen panteistien koulukunnan muodostivat Stoalaiset (400- eaa.), heidän joukossaan Epiktetus, Seneca ja Rooman keisari Marcus Aurelius. Vaikkakin monet heistä kutsuivat kosmista jumaluuttaa Zeukseksi, he ajattelivat sitä materiaalisen maailmankaikkeuden kokonaisuutena. He eivät olleet polyteistejä.

Modernilla panteismilla on ollut monia silmiinpistäviä edustajia, alkaen Spinozasta, Albert Einsteinista ja Gene Roddenberrystä (Star Trek-sarjan luojasta). Nämä hyvin tunnetut panteistit eivät kuitenkaan olleet hekään pakanoita.

Pakanuus ja panteistinen "teologia"

Jos siis muinaiset pakanat eivät olleet panteisteja, eivätkä muinaiset tai monet modernit panteistit olleet pakanoita, miksi niin monet modernit pakanat sanovat olevansa panteisteja?

Ensinnäkin, ajat muuttuvat. Panteististen uskontojen nousu on yksi johtavista uskonnollisista suuntauksista läntisessä maailmassa. Ei vain puhdas panteismi, vaan suuri joukko uskontoja, jotka näkevät jumaluuden silmiemme edessä; luonnossa ja yötaivaalla. Taoismi, Zen-Buddhalaisuus, pakanuus, syvällinen ekologia, Amerikan alkuasukasuskonnot, tai jopa panteismista versoavat kristinuskon suuntaukset, kuten Creation Spirituality.

Tätä panteistista hyökyaaltoa ruokkii kaikkialla ympärillämme tapahtuva luonnon ja maapallon tuhoutuminen - mitä enemmän suuremmaksi sen menettämisen vaara tulee, sitä useammat ymmärtävät kuinka syvästi arvostamme sitä. Monet meistä ovat kyllästyneet muinaisilta ajoilta peräisin oleviin, elävää vihaaviin uskontoihin, jotka julistavat maan olevan vain laukaisualusta taivaaseen, ja tämän ruumiin olevan vain ikuisten sielujemme vankila.

Rakkaus luontoon, sekä tunteet kaikkialle ulottuvaa, luonnossa ja itsessämme olevaa jumaluutta kohtaan, ovat mahdollisesti suurimmat syyt sille, miksi niin monet ihmiset viehtyvät pakanuuteen. Voisin vaikka arvata, että useimmilla ihmisillä tarve uskontoon, joka hyväksyy elämän, ruumiin, seksin, luonnon ja maailmankaikkeuden, voittaa tarpeemme ylläpitää joukkoa palvottavia jumalia. Panteismi on vaistonvaraista: se on jokaisen lapsen hämmästysreaktio maailmaan ympärillään. Polyteismi tulee vasta myöhemmin, jos lainkaa, ja se on opittu.

Pakanallinen polyteismi: kirjaimellista vai symbolista?

Monet tämän päivät pakanat eivät pidä Jumalatarta ja Jumalaa (tai jumalia ja jumalattaria) kirjaimellisesti todellisina olentoina, joilla on selkeät voimat, vaan luonnon Jumaluuden symboleina tai piirteinä, jotka näkyvät eri muodoissa maalla, meressä ja ilmassa.

Jos suhtaudut luonnolliseen todellisuuteen jumalallisena ja opettelet katsomaan sitä "toisenlaisella tavalla", alat nähdä pyhän luonteen paitsi koko maailmankaikkeussa, myös monissa vähäisemmissä asioissa - merissä, vuoristopuroissa, peuroissa, puissa, auringossa. Tuolloin herää houkutus personifioida näiden asioiden jumalallisuus.

Jättimäisillä yhtenäisillä kokonaisuuksilla, kuten auringolla, elollisella luonnolla tai merillä, tämä on luonnollista ja vaaratonta. Ne voidaan tunnustaa pyhän voiman "keskuksina" ilman vaaraa menettää kykyämme tarkastella kutakin niistä suoraan. Jos kuitenkin ajattelemme niitä ihmismuotoisiksi naamioituina jumalina, voi olla vaara, että emme enää pysty lainkaan tarkastelemaan niitä sellaisina kuin ne ovat, vaan vain ihmisen kaltaisina.

Saattaa olla vaarallista uskoa kirjaimellisesti liian moniin apujumaliin. Jos joku rakastaa jotain tiettyä puuta, on tuo kyseinen puu tuolloin juuri se puu, jolla on hänelle pyhä ominaisuus. Jos hän katsoo kyseistä puuta ja ajattelee: "puiden jumala on täällä," piilottaa hän kyseisen puun yksilöllisyyden jossain määrin suuren abstraktion taakse. Hän ei välttämättä havaitse sitä elävänä yksilönä. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna animismissa - uskomisessa jokaisessa luonnollisessa asiassa olevaan yksilölliseen jumalallisuuden kipinään - on vähemmän vaaroja. Panteismi on hyvin yhteensopiva kehittyneen animismin kanssa.

Toisin sanoen, panteismi on täysin yhteensopiva puhtaan symbolisen (tai leikkimielisen) luonnon jumalten ja jumalattarien "käytön" kanssa, niin kauan kuin käyttäjä pysyy täysin tietoisena niiden symbolisesta asemasta syvemmälle todellisuudelle. Hän ei milloinkaan anna symbolien peittää havaintokykyään kaikesta todellisessa maailmassa, kaikessa yksilöllisyydessä ja ainutlaatuisuudessa. Panteismi ei kuitenkaan ole yhteensopiva kirjaimellisen uskon kanssa moniin jumaliin ja jumalattariin, vaikka uskova tuntisikin niiden olevan vain apuneuvo-jumalia. Kirjaimellinen polyteismi on juuri sitä: polyteismiä. Se ei ole panteismia.

Se, mitä panteismi voi tarjota pakanuudelle, on johdonmukainen tapa tarkastella luonnon ja maailmankaikkeuden jumalallisuutta - kuin lujaa maata, jonka päällä seistä, sillä aikaa kun kokeilee niitä kaikkia moninaisia ja leikkimielisiä jumalallisuuden juhlistamisen tapoja, joita pakanuus voi tarjota.

Panteismi ja pakanallinen seremonia

Jos panteismi voi olla pakanuuden "syvällinen teologia", niin pakanuus voi jossain määrin olla panteismin rituaali ja seremonia.

Pelkät panteistit ovat olleet melko heikosti edustettuja seremonioiden ja rituaalien rintamalla. Heillä on yleensä ollut enemmän kiinnostusta filosofiaan. Tämä on saattanut olla panteismin keskeinen heikkous, todellinen syy sille, miksei puhdas panteismi ole koskaan päässyt siirtymään organisoituneeksi (tai edes epäorganisoituneeksi) uskonnoksi.

Useimmilla ihmisillä on tarve harrastaa uskonnollisia seremonioita ja rituaaleja. Ne antavat heille johonkin kuulumisen tunnetta. Ne antavat heille mahdollisuuden liittyä muiden samoin uskovien kanssa ja ilmaista uskomuksiaan käytännön tasolla. Seremonia auttaa elämän tärkeinä hetkinä - syntymässä, aikuistumisessa, avioliitossa ja kuolemassa - yksilöä liittymään elämän edistymiseen kokonaisuutena.

Panteismi tarvitsee siten seremonioita ja rituaaleja, jos se milloinkaan haluaa edistyä uskontona. Mutta millasia nämä seremoniat ja rituaalit olisivat, jos nyt vaikka istuisit alas tyhjän paperiarkin kanssa ja yrittäisit keksiä panteistismille sopivia pyhiä päiviä nollapisteestä.

Päiväntasaukset ja -seisaukset olisivat jotakuinkin pakollisia valintoja. Haluaisit kenties lisätä joitain maanviljelykseen liittyviä aikoja - istutuksen, sadonkorjuun - vaikkakin nämä vaihtelisivat paikasta toiseen. Kuolleiden päivä voisi osoittautua käyttökelpoiseksi menetettyjen rakkaiden ja yleisemmin esivanhempien muisteluun.

Nämä juhlapäivät kuitenkin ovat jo olemassa pakanallisessa vuodessa. Ne edustavat juhlia, joita on vietetty tuhansia vuosia päämääränä lujittaa sidoksiamme luonnon kanssa. Ei ole tarvetta aloittaa nollapisteestä. Työ on tehty ja sidos menneeseen on - niiden jotka arvostavat sitä - hyvä säilyttää.

Voimme myös lisätä muitakin juhlia, erityisten tapahtumien merkille panemiseksi, kuten kuukautinen kuu-vuorovesi-nais-sykli ja päivittäinen aurinkosykli. Minusta henkilökohtaisesti tuntuu, että myös niistä ajoista vuodessa, jolloin meidät on siunattu "tähdenlento" - parvilla (Perseidit, joiden maksimi on elokuun alkupuolella, ja Geminidit, joiden maksimi on Joulukuun alkupuolella), tulisi tehdä vuosittaisia juhlia.

Teemme tietysti kaikki eri asioita noina aikoina, mutta ne ovat täynnä merkitystä meille kaikille. Kaikkina näinä aikoina meitä muistutetaan voimakkaasti siitä, kuinka meidät ihmiset on sidottu elolliseen luontoon ja kuinka elollinen luonto on sidottu aurinkokunnan rytmeihin.

Magian hankala kysymys

Magia ei ole keskeistä pakanuudessa. Pakanat voivat olla pakanoita ilman, että he käyttävät magiaa tai edes uskovat siihen.

Pakanuuden ja magian yhteys on jossain määrin historiallinen vahinko. Tieteellisen panteismin näkökulmasta tarkasteltuna tämä yhteys on valitettava.

Yksi tieteellisen panteismin pääsäännöistä on avoimen mielen ylläpitäminen. Viisikymmentä vuotta sitten lääketieteen pääsuuntaus ei olisi missään tapauksessa hyväksynyt ajatusta, että mieli voi vaikuttaa sairauden kulkuun. Tänä päivänä placebo-vaikutus on hyvin tunnettu ja todistettu. Tiedämme, että mielen tila voi vaikuttaa immuunijärjestelmän tilaan ja monien sairauksien kulkuun ja ennusteeseen.

Tieteellisellä panteismilla tulisi siten olla velvollisuus pitää avoin mieli magiaa kohtaan. Mielemme voi vaikuttaa omaan ruumiiseemme, tekoihimme, päättäväisyyteemme ja keskittymiseemme. Meistä voi tulla myös vakuuttavampia, parempia vaikuttamaan siihen, että muut tekevät niin kuin haluamme. Jos "psyykkaamme" itseämme riittävästi, voimme pystyä tekoihin jotka vaikuttavat lähes mahdottomilta.

Mutta voiko mielemme kontrolloida materiaa, siis muuta kuin omaa ruumistamme, suoraan? Voiko se vaikuttaa muihin mieliin ilman fyysistä ulottumista, vain ajattelemalla? Jos nämä asiat olisivat mahdollisia, se tarkoittaisi, että ihmismieli olisi irrallinen aineesta, ja kykenisi liikkumaan ajan ja avaruuden läpi ilman ruumista. Tämän hyväksyminen vaatisi monien radikaalia uudelleenajattelus; tieteellisen panteismin katsomuksen, tieteen kokonaisuutena, sekä useimpien ihmisten normaalin maailman tarkastelutavan uudelleenajattelua.

Kuten Carl Sagan lausui: "Epätavalliset väitteet vaativat epätavallisia todisteita." Ennen kuin magian olemassaoloa aletaan pitää tosiasiana, ennen kuin voimme radikaalisti uudistaa tieteen ja filosofian, meidän täytyy pystyä tekemään erittäin kestäviä ja toistettuja kokeita, jotka selvästi osoittavat vaikutuksen, paljon suuremman kuin mitä voisi odottaa sattumalta. Niin kauan, kuin moista todistusta ei ole saatavilla, empiiristen panteistien kannattaisi pitäytyä uskomasta magiaan.

Voi hyvin olla, että silloinkin kun magia vaikuttaa toimivalta, muut selitykset ovat paljon luultavampia. Ihmiset esimerkiksi säännöllisesti yliarvioivat mahdollisuuden erilaisiin yhteensattumiin maailmassa, jossa asuu 5,700 miljoonaa asukasta, ja voivat laskea sattuman magian toimivuuden tilille. Voimme unohtaa ne kerrat, joina asiat eivät toimineet niinkuin halusimme helpommin, kuin ne jolloin asiat toimivat.

Panteismi ja pakanuus: symbioosi?

Monet pakanat ovat jo ottaneet panteismin vastaan ja useimmat hyötyisivät sen asian ymmärtämisestä, että heidän viehtymyksensä pakanuuteen takana on luonnon inspiroima panteismi. Se auttaisi heitä myös tutkimaan panteismia tarkemmin. Panteismi on pakanuuden "syvällinen teologia."

Mutta kenties panteistien tulisi myös ottaa opikseen asioita pakanallisista vuodenaikojen seremonioista ja rituaaleista.

Pakanuus ja panteismi ovat sielunveljiä. Antakaamme kunkin ottaa mitä haluavat molemmista ja tehdä oma yhdistelmänsä.