Mystinen yhtyminen ja meditaatio

Jos tyhjennämme mielemme kaikesta ajatuksesta ja sukellamme asioiden liikkeeseen, ja annamme liikkeen sukeltaa meihin, voimme kirjaimellisesti uida olemassaolon meressä ja palaa sen tulessa.

Aurinkokuntien synty: prototähtiä planetaarisine kiekkoineen, Orionin kaasusumussa 1500:n valovuoden päässä. HST:llä (Hubble) otettu kuva, 29. joulukuuta, 1993, C.R. O'Dell, Rice University, USA.

Mystinen ekstaasi

Eräs ihmisenä olemisen selkeimmistä puolista on oleminen tajunnan selkeästi eroittuvana polttopisteenä, eristäytyneenä siitä, mitä me havaitsemme. Toisinaan se saattaa tuntua kuin tuijottamiselta ulos mustasta säkistä, johon on puhkaistu kaksi reikää.

Monet, kenties useimmat ihmiset tuntevat olonsa joskus epämukavaksi tämän yksilöiden eristäytyneen olemassaolon kanssa. Toisinaan haluaisimme liittyä yhteen, mutta emme ole kuitenkaan varmoja minkä kanssa.

Kaikkien uskontojen mystikot ovat yrittäneet päästä tämän eristäytymisen yli ja saavuttaa ykseys olemassaolon lähteen kanssa - Jumalan, Allahin, Taon, Brahman, tyhjyyden.

Kaikissa mystisissä kokemuksissa on, uskonnosta riippumatta, joitain samankaltaisuuksia. Kokemusten keskeinen tekijä on itsensä ja ykseyden välisen kuilun ylittäminen. Tähän kokemukseen liittyy usein haltioitunut hurmostila (ekstaasi), ja tunne yhteydestä korkeimpaan todellisuuteen.

Tieteellinen panteismi katsoo näissä mystisissä kokemuksissa olevan kyse tiloista, joissa mieli saa yhteyden materiaan, josta se on tehty, materiaan, josta koko maailmankaikkeus on tehty. Ne ovat kokemuksia ykseydestä itsensä ja kosmoksen, mielen ja ruumiin, ja tietoisuuden ja materian välillä.

Se, kuinka tulkitsemme nämä tajunnan tilat, on kuitenkin tärkeää. Transkendentaalisissa uskonnoissa mystikko tulkitsee kokemuksen yhtymisenä hengelliseen olentoon tai sellaiseen, joka on olemassa vain näkyvän maailman tuolla puolen. Kun tämänkaltaiset mystikot töksähtävät takaisin jokapäiväiseen maailmaan, he tuntevat usein syvää irtautumisen, karkotuksen ja masennuksen tunnetta. Sen sijaan, että mystinen kokemus yhdistäisi heidät kosmokseen, se erottaa heidät yhä enemmän jokapäiväisestä elämästä. Siksi he usein etsivät turvapaikkaa luostareista tai erakkomajoista.

Perinteiset mystikot alinomaa valittavat pois putoamisesta. Uusplatonisti Plotinus, joka omisti elämänsä yhteyden löytämiselle Yhden kanssa ja siitä opettamiselle, saavutti tuon tilan vain kerran vuodessa tai kahdessa.

Mystinen etsintä kuvataan lisäksi usein mysteeriseksi, vaikeaksi saavuttaa ja vaativan pitkää ja vaivalloista harjoittelua.

Panteistinen yhtyminen Todellisuuteen on helppo saavuttaa ja toistaa haluttaessa*. Kaiken lisäksi sen ja jokapäiväisen elämän välillä ei ole mitään kuilua*.

Yhtyminen Todelliseen

Tieteellinen panteismi on samaa mieltä kaikkien aikojan ja perinteiden mystikoiden kanssa siitä, että jälleenyhdistyminen on mahdollista saavuttaa. Se etsii kuitenkin jälleenyhdistymistä Todelliseen, ei kuviteltuun.

Ne, joista meidät on eristetty, ovat universumi ja elollinen luonto. Ja universumi ja elollinen luonto ovat ne, joiden kanssa jälleenyhdistystä meidän kannattaa etsiä.

Tässä jälleenyhdistymisessä voimme saavuttaa kaikki ne tunteet, jotka mystikot ovat saavuttaneet - ekstaasin, itsensä häviämisen tunteen, kuulumisen ja kietoutumisen tunteen, yhtymisen korkeimpaan todellisuuteen ja olemassaolon kokonaisuuteen.

Voimme saavuttaa nämä kokemukset halutessamme, ilman sitä epäilystä ja poisputoamista, jonka kuviteellisen mystikot kokevat. Voimme olla myös varmoja, että niillä on kiinteä ja varma perusta todellisessa maailmassa.

Pyhät paikat

Useimmille ihmisille ei tarvitse kertoa, mihin mennä kokemaan näitä tunteita. He vaistomaisesti suuntaavat kohti metsiä, jokia, vuoria, aavikoita ja merenrantoja, niin ihmisen pilaamattomia paikkoja kuin mahdollista.

Heille ei myöskään tarvitse kertoa, milloin sinne mennä. He vain ovat, katsovat, ja antavat olemassaolon tunkeutua itseensä.

Voimme yhdistyä universumiin pilvettömänä yönä, kun taivas välkehtii linnunradan juovittamana. Tämä on uusi kokemus, johon muinaisilla esi-isillämme ei ollut pääsyä. Vaikka henkilöt, kuten Anaksimander ja Giordano Bruno ymmärsivät ympärillämme olevan monia maailmoja, olemme vasta viimeisen seitsemänkymmenen vuoden ajan kyenneet ymmärtämään näkemämme todellisen suunnattomuuden.

Katulamppujen aiheuttama valosaaste on kuitenkin kasvanut samaa vauhtia tämän tiedon kasvun kanssa. Olemme vaarassa ryöstää itseltämme yhden suurimmista mystisistä kokemuksista, jonka maan päällä voimme kokea.

Mielen tyhjentäminen kaikista muista ajatuksista

Tietyt, yksinkertaiset aistimelliset tekniikat tekevät mahdolliseksi saavuttaa syvempi itsensä hävittäminen ja tunne yhtymisestä maailmaan.

Aistit voi tylsistää ajatusten keskittämisellä; voimme tyhjentää mielemme huolista, kaikista muistoista ja kaikista sisäisistä ajatuksista, paitsi edessämme olevasta näkymästä, aivan samalla tavalla kuin Buddhistinen meditoija.

On kuitenkin ero meditaation Todellisen ja meditaation Epätodellisen välillä. Tajuissaan oleva mieli etsii jatkuvasti sisältöä; hermosolut laukeavat jatkuvasti. Kun ulkopuolinen maailma suljetaan pois, luo mieli oman sisältönsä unista ja huolenaiheista. Tästä syystä meditaatio, jossa pidetään silmät suljettuina, on niin vaikeaa ja esoteeristä: mielellä on yhä sisältö, vaikka se yrittää jatkuvasti tyhjentää itsensä sisällöstä. Paljon helpompi tapa tyhjentää mieli kaikista omista ajatuksista on katsoa luontoa tai taivasta.

Myös ennakkokäsitykset voivat sumentaa havaintokyvyn - peittäen näkemämme kuin kaihi silmässä. Meidän tulisi tyhjentää mielemme niin pitkälle kun mahdollista kaikista ennakkokäsityksistä, joita meillä voi olla tarkastelumme kohteesta, paitsi kun ne auttavat meitä näkemään sen selkeämmin.*

Salaitut motiivit voivat verhota havaintokyvyn, Täten vaikka olisimme menneet ulos luontoon jostain syystä, kuten opiskellaksemme tai keräämisen vuoksi, meidän tulisi unohtaa se joksikin aikaa.

Palaminen Olemisen tulella

Yhtyminen todelliseen ei ole staattinen, koska Todellinen ei koskaan ole staattinen. Se on jatkuvassa liikkeessä.

Tästä syystä yksi tehokkaimmista tavoista kokea yhtymisen ilo on tarkkailla luonnollisia ilmiöitä liikkeessä: väreitä lammessa, aaltoja merenrannalla, pihlajanlehtiä ilmanvireessä, pilvien muodostumista kosteana päivänä, tähdenlentoparvia.

Jos tyhjennämme mielemme kaikista ajatuksista ja antaudumme liikkeen vietäväksi, ja liikkeen tulla itseemme, voimme kirjaimellisesti uida olemassaolon valtameressä ja palaa sen tulessa.

Nimet voivat verhota havaintokyvyn: meidän tulisi siten unohtaa katsomiemme asioiden nimet kokiessamme mystisen yhteyden. Ne eivät ole puita, eivät jokia, eivät auringonvaloa. Ne ovat muotoja liikkeessä, jumalallisen Todellisuuden liekkejä, joiden osa me itse myös olemme.

Oma suosikkinäkymäni on aalloista kimalteleva auringonvalo. Sillä on itsessään hypnoottinen vaikutus ja jos annat, se voi viedä sinut puhtaan olemisen transsiin. Sillä on kuitenkin myös arvokas symbolinen arvo. En tarkoita, että se viittaisi johonkin muuhun kuin itseensä, mutta että se on se todellisuuden luonteen täydellinen ruumiillistuma, josta se on osana. Vesi on materian meri, aallot ovat yksilöllisiä olentoja, joita se väliaikaisesti muodostaa, valo on energia, jota kaikki esineet lähettävät ja heijastavat toinen toisistaan.

Mutta on monia muita ihmeellisiä paikkoja: tuuli haavan lehdistössä, valtameren tyrskyt, virran pyörteet, pilvien synty lämpimänä päivänä.

Maadoittaminen ja meditaatio

On tärkeää maadoittaa itsensä Todellisuuteen niin usein kuin mahdollista. Itse yritän tehdä sen joka päivä, joko herätessäni tai juuri ennen nukkumaanmenoa. Tämä maadoittaminen ei vain muistua itseään siitä Olemuksesta, jonka osana kukin on. Se voi olla myös syvän terapeuttista. Omien ongelmien näkeminen Olemisen kaikkinaisuuden valossa muokkaa niitä sopivaan perspektiiviin, muistuttaen, että olemassaolosi kaikkein keskeisin puoli on yksinkertaisesti olla ja havaita.

Ihmiset kokevat sellaisten sopivien paikkojen löytämisen päivittäin, joissa he voivat löytää yhteyden luontoon tai maailmankaikkeuteen selkeällä yötaivaalla. On kuitenkin mahdollista kokea nämä tunteet sisätiloissa, jopa keskellä kaupunkia.

Aurinko nousee kaikkialla. Jos tervehdimme sitä joka aamu noustessamme, emme personifioi tai jumalallista aurinkoa: me yksinkertaisesti ilmaisemme sen olevan olemassaolomme pyhä lähde ja ylläpitäjä.

Erinäiset esineet voivat olla hyödyllisiä meditaatiolle. Itse käytän pieniä rantakiviä, kauniisti kimaltelevia graniitteja, tasaisia mustia basaltteja ja viherkiviä. Pikkukivet ovat kauniita itsessään ja niissä on ruumiillistuneena todellisuuden vuorovaikutteisuus, loputtoman aaltojen hakkaamisen ja kitkan muovaamana. Muut käyttökelpoiset esineet ovat fossiilit, suuret puiden siemenet, kaarnanpalaset, hiekkaruusut, geodit, kiteet - kaikki kappaleet, jotka ovat syntyneet luonnon voimien muokkaamina.

Voimme ratsastaa Olemisen valtameressä myös sisätiloissa. Tehokkain keino on käyttäen tulta; palavan puun tai kynttilän liekkiä. Katsoessamme liekkien tanssivan, katsomme maailmankaikkeutta tulessa, muuntumassa materiasta energiaksi ja taas takaisin materiaksi.

Jopa pimeässä, jopa pitäessämme silmiämme kiinni, voimme kokea yhtymisen Todelliseen, sillä myös me itse olemme osa todellisuutta. Ruumiidemme atomit ja hiukkaset, ja hermojärjestelmämme verkon läpi kiitävien sähköisten viestien energia, ovat samaa materiaa ja samaa energiaa, kuin se, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Voimme virittää itsemme tähän energiaan maatessamme hiljaa vuoteessamme, juuri ennen nukahtamista, ja ymmärtää, että myös me itse olemme tuli ja virtaus.

Kts. Kommentteja tekstistä, Marko Grönroos (magi@iki.fi)