SISÄLLYS

JOHDANTO
UUSPAKANUUS
AIKAISEMPI TUTKIMUS JA ARTIKKELIT
UUSPAKANALLISUUDEN USKONNOLLISUUDESTA
MAAILMANKUVAN TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA
USKONTO JA KOGNITIIVINEN DISSONANSSI
UUSPAKANAN LUONTOSUHDE
LOPPUSANAT
LÄHTEET
UUSPAKANUUTEEN LIITTYVIÄ TUTKIMUKSIA JA ARTIKKELEITA
LIITE 1: KYSYMYKSET JA OSA INSTRUKTIOSTA
 
 

JOHDANTO

Luonto esitetään keskeiseksi elementiksi monissa uusissa tai vanhoja perinteitä elävöittävissä uskonnoissa sekä niiden harjoittajien että tutkijoiden piirissä. Työssäni tahdon kiinnittää huomiota tähän piirteeseen ja pohtia erilaisia näkökulmia uskonnon ja luonnon yhteen nivoutumiseen. Ensin koetan hahmotella uuspakanuuden uskonnollisuuden luonnetta ja tuon esille sen yhteyksiä luontopuhuntaan. Esitän erilaisia näkökulmia maailmankuvaan, joka auttaa jäsentämään uuspakanallisen ajattelun asemaa informanttien elämässä. Esittelen kognitiivisen dissonanssiteorian uskontotieteellisen näkökannan, koska se nähdäkseni tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman luonnon rooliin uuspakanuudessa. Yllä esitettyjä näkökulmia esitellessä sekä hyväksi käyttäen hahmottelen uuspakanalliselle ajattelulle tyypillistä luontosuhdetta.

Aineistoni koostuu lähinnä uuspakanuuskyselyyni (liite 1) vastanneiden sähköpostivastauksista, joita on 15. Lisäksi aineistooni kuuluu kirjoitelma ja neljä haastattelua. Koska yhdeltä informantilta on sekä sähköpostivastaus että haastattelu, informantteja on yhteensä 19. Sähköpostivastaukset ovat yhtä lukuun ottamatta Lehto ry:n sähköpostilistalla esitetyn kyselyn tuloksia, kolme haastattelua ja kirjoitelma taas on hankittu Pakanaverkko ry:n jäsenten piiristä. Sähköpostia käyttäneet vastasivat suoraan kyselyyn, ja haastatteluissa se toimi enemmän tai vähemmän runkona.

Kyselyn aihepiiri oli hyvin laaja, kysely kattoi sekä infromanttien kannanotot kosmologis-ontologisiin kysymyksiin että käytännön elämän ja uskonnon nivoutumisen toisiinsa. Jo alkuvaiheessa mietitytti olisiko lainkaan mielekästä lähteä toteuttamaan näin hankalaa tutkimusaihetta sähköpostin avulla ja tuottaisiko se syvyydeltään lainkaan riittävää aineistoa. Sen toimivuus tällaiseen keruuseen oli epävarmaa, koska se kuitenkin poikkeaa yleisemmin käytetyistä kenttäkeruun muodoista, esim. kirjoitelmien kirjoituttamisesta tai kasvokkaiskontaktiin perustuvasta haastattelusta, jotka tuottavat tyypillisesti laajempaa aineistoa. Sähköpostivastaukset vaihtelivat pituudeltaan ja syvyydeltään paljon; yleisesti kuitenkin voisi sanoa että kysely onnistui yllättävän hyvin. Haastatteluissa oli ongelma loppujen lopuksi sama kuin sähköpostivastauksissa, eli aiheen laajuus.

Aiheen laajuuteen liittyen on syytä todeta myös kysymysten ongelmallisuudesta. Koska tutkimuskohde oli alkujaan varsin laaja, pyrin muodostamaan kysymykset niin että ne rajaisivat vastauksia tiettyyn suuntaan mahdollisimman vähän. Kuitenkin jonkinlainen kysymysten rajaus oli tarpeen, ja päädyin tekemään sen esittämällä esimerkkejä. Jälkeenpäin ajateltuna tämä ei välttämättä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Vastauksia on syytä tarkastella kysymysten valossa, koska ne ovat luonnollisesti ohjanneet vastauksia tiettyyn suuntaan. Aineisto tällaisenaan ei vastaa tietenkään kuin osaan uskonnollisen elämän kysymyksistä, ja niihinkin varsin pintapuolisesti. Käsittelen aineiston rajallisuutta tarkemmin käsitellessäni maailmankuvan kuvausta.

Sähköpostin käyttö ensisijaisena aineistonkeruuvälineenä tietysti on omalta osaltaan vaikuttanut tuloksiin. Osa uuspakanoista lienee suorastaan teknologiakielteisiä, kuten Vesa Iiitti, Marko Korvela ja Krister Talvinen oman tutkimuksensa (1999) yhteydessä uumoilevat. Teknologiakielteinen joukko ei ymmärrettävästä syystä ole sähköpostikyselyn tavoitettavissa. On myös huomattavaa että uuspakanallinen uskonnollisuus on organisoitumatonta. Koska informanteillani ehkä yhtä lukuun ottamatta on kuitenkin sidoksia uuspakanallisiin yhdistyksiin, on tämäkin voinut vaikuttaa aineistoon eikä se näin kuvaa uuspakanallista kenttää kokonaisuudessaan.. Kuitenkin nimenomaan organisoitumattomuuden takia aineistonkeruu tässä laajuudessa ja käytettävissä ollein resurssein onnistui, näin uskallan sanoa, vain sähköpostin ja olemassaolevien yhdistysten kautta. Kenttätyö on useimmiten erilaisiin kompromisseihin päätymistä, kuten myös tälläkin kertaa.

Osin aineiston keinotekoisen rajautumisen takia en pidä uuspakanuuden määrittelyä ja tarkkaa jäsentelyä ilmiönä tämän tutkimuksen keskeisenä osana: se tulisi kysymykseen vain jos käytössä olisi tarkoituksenmukaisemmista lähtökohdista rajautunut aineisto. Uuspakanallisen typologian jonkinlaiselle kattavuudelle on myös toisenlaisia vaatimuksia. Katson että tällaisen melko suppeankin aineiston puitteissa voidaan tuoda esille niitä jokseenkin selkeinä näkyviä, aineistoa yhtenäistäviä piirteitä joita aineistosta luonnostaan nousee esille. Kuitenkin, koska tämäntasoisesta aineistosta ei vielä erotu mitään selkeitä ja päteviä ryhmäeroja, tulisi eriytyneempää analyysiä varten aineistoa ja tutkimusnäkökulmaa syventää.

Lainausten tekstin yhtenäistämiseksi olen poistanut haastattelujen litteroidusta tekstistä puhekieleen liittyvää toistoa ja puhetta rytmittäviä ilmauksia sekä muuttanut välimerkit kirjoitettua kieltä vastaavaksi. Loppuun olen merkinnyt vastaajan sukupuolen ja iän. Arkistokappaleeseen tulevat aineiston arkistokoodit, tästä ne puuttuvat koska aineistoa ei ole vielä arkistoitu. Lähdeluettelon epätarkkuudet pyrin myös korjaamaan lopulliseen versioon.

UUSPAKANUUS

Uuspakanuus on tutkimuksellinen kategoria, joka pitää sisällään heterogeenisen joukon pienehköjä uskonnollis-elämänfilosofisia suuntia tai niistä koostettuja elämänkatsomuksia. Uuspakanuus-termissä on omat ongelmansa. Jokaiselle se luo tietysti erilaisia mielleyhtymiä ja uuspakanat itse voivat käsittää termin monella tavalla: tulisiko meidän esimerkiksi puhua pakanuudesta vai uuspakanuudesta? Selvyyden vuoksi olen päätynyt uuspakanuuteen ja sen käytöllä korostan sitä että puhumme nyt nimenomaan nykyaikaisista ihmisistä ja heidän tavastaan kokea tarkasteltavat asiat; pakanuus yhdistetään yleisesti nimenomaan (esi)historialliseen perspektiiviin jonka liittyminen uuspakanuuteen ei varsinaisesti kuulu tutkimukseni piiriin. Toisena vaihtoehtona uuspakanuus-termille mietin luonnonuskonto-termiä, jota on myös käytetty samantyyppistä informanttijoukkoa tutkittaessa (Vesa Iiitti & al. 1999). Sekään ei ole sen ongelmattomampi: termiä käytetään mm. tarkoittamaan alkuperäisiä, etnisiä luonnonuskontoja (mm. Pentikäinen 1998). Luonnonuskonto-termi olisi voinut sitä paitsi ohjata jo ennalta informantteja luontonäkökulmaan päin.

Edellä mainitussa merkityksessä puhuu uuspakanuudesta myös Tom Sjöblom, joka Graham Harveytä lainaten toteaa uuspakanallisten ryhmien olevan varsin heterogeenisiä. Monet yhdistelevät ajattelussaan ja toiminnassaan eri ajatusmallien juonteita. (Tom Sjöblom 1999; 121 (viite 1) > Harvey 1997, 17-125.) Vaikka tästä ryhmästä onkin siis erotettavissa enemmän tai vähemmän selkeästi joitain ryhmiä, selkeimpinä ehkä sellaiset ryhmät kuten aasainuskovat (asatro), wiccat tai uusnoidat ja uussamaanit, en ole ottanut erityisesti mitään ryhmää oman tutkimukseni kohteeksi. Tutkimuskohteeni laajuus johtuu osaltaan rajanvetojen ongelmallisuudesta. Toisaalta taas uuspakanakentän tutkimus kokonaisuudessaankin on mielenkiintoinen sarka, sillä monet siihen kuuluvat eivät kuitenkaan koe lukeutuvansa mihinkään esim. yllä mainituista kategorioista. Lisäksi katson että luontosuhdekysymys on olennainen koko uuspakanakenttää ajatellen.

Oma informanttijoukkoni vastaa ylläkuvattua uuspakanoiden heterogeniaa: monet informanteista ovat saaneet vaikutteita wiccasta tai uusnoituudesta, germaanis-skandinaavisista jumalista innoituksensa hakeviakin on sekä joitain ehkä lähinnä panteisteja. Rajat ovat kuitenkin tässäkin häilyviä ja näkemykset epädogmaattisia:

''Noita on itsestäni siinä mielessä hyvä sana, että harjoitan magiaa. Ihan yhtä lailla minua voisi tosin kutsua shamaaniksi, sillä uskooni kuuluu hyvin paljon shamanistisia vaikutteita. Itse en välttämättä halua määritellä itseäni yhdellä sanalla, kun olen luonnonparantaja, magian harjoittaja jne. jne. jne.'' N, 21

AIKAISEMPI TUTKIMUS JA ARTIKKELIT

Uuspakanuuden tutkimus ja artikkelit painottuvat selvästi uusnoituuden kuvaamiseen muiden uuspakanallisten traditioiden jäädessä vähemmälle. Käsiini saamani materiaali ei kaikilta osin vastaa oman aineistoni pohjalta syntynyttä kuvaa uuspakanallisuudesta. Kirjallisuuden pohjalta tehdyt esitykset painottavat helposti magiaa jättäen uskonnon henkilökohtaisen merkityksen täysin kuvaamatta. Terapeuttinen noitakurssitus ei kuulu omaan tutkimukseeni; yksikään informanteista ei kerro löytäneensä uuspakanuuden piiriin kurssin kautta vaan kysymys on nimenomaan omaehtoisesta etsimisestä. Olen listannut tutkimukset ja artikkelit tarkemmin tiedoin luetteloksi loppuun ennen lähdeluetteloa, joiden avulla niistä kiinnostunut voi niitä käsiinsä hankkia.

Harri Heino on lyhyesti käsitellyt uusnoituutta, mutta hänen esityksensä pohjaa ilmeisesti tekstilähteisiin ja kuvaa tästä näkökulmasta nimenomaan rituaalista ja hierarkisesti organisoitunutta wiccaa jollaista en omasta aineistostani ole sellaisenaan tavannut. Outi Mietalan sosiaalipsykologian lisensiaattityö Matka maagiseen on kuvaus uusnoituuskurssille osallistumisesta; uusnoituutta hän käsittelee lähinnä terapiatutkimuksen näkökulmasta. Jukka Sohlberg on tehnyt uskontotieteen pro gradu -työn Magian harjoittaminen uusnoituudessa. Työ on kirjallisuuteen pohjautuva katsaus uusnoituuden magianharjoituksesta. Eija Viskari on tehnyt uusnoituuteen liittyvän uskontotieteen pro gradu -työnsä otsakkeella Englantilainen uusnoituus - taustaa, kehitysvaiheita ja peruspiirteitä. Raila Katajan kulttuuriantropologian pro-gradu -työ Religio druidarum. 2000 vuotta britannian druidismia kuvaa druidismin historiaa ja sen ilmenemismuotoja nykyään 31 etäinformantin avulla. Tellervo Kaupin folkloristiikan proseminaarityö on Aikalaisnoitia. Noituudesta Suomessa vuonna 1995. Työ pohjautuu lähinnä kolmen uusnoituuden harjoittajan haastatteluihin; tekijä on käynyt myös itse uusnoituuskurssilla. Hän on kirjoittanut työn pohjalta artikkelin Hiidenkiveen. Vesa Iitti, Krister Talvinen ja Marko Korvela ovat tehneet uskontotieteen ja kulttuuriantropologian kenttätyökurssiin liittyen tutkielman Luonnonuskontojen harjoittajien maailmankuvan keskeiset teemat. Työ on yhdeksän informantin avulla tehty yleiskatsaus kenttään.

Katariina Krabbe on kirjoittanut Elektroloristiin artikkelin Internetin noitasivut, jossa hän luo maailmanlaajuisen pikakatsauksen wiccojen kotisivuihin. Panu Räty on kirjoittanut Imageen artikkelin Iltapäivä noidan kanssa, ja Helsingin Sanomista löytyy Arja Kivipellon artikkeli Raven on nuori noita. Molemmat ovat ilmiön kuvauksia yhden ihmisen kautta. Helsingin Sanomien NYT-liitteessä on ollut myös Susanna Niinivaaran artikkeli Noidat jossa kuvataan helsinkiläistä noitajoukkoa. Se sekä siihen liittyvä artikkeli Pakanoiden perilliset ovat saatavissa internetistä. Erkki Kauhanen on haastatellut uuspakanaa radio-ohjelmassaan Kolmen jälkeen. Wiccat ovat vilahtaneet myös Nelosen uutisissa (11.10.1999).

UUSPAKANALLISUUDEN USKONNOLLISUUDESTA

Uuspakanallisuuden uskonnollinen luonne ei ole niinkään yksiselitteinen asia. Uskonto määritellään yleensä institutionalisoituneiden valtauskontojen perusteella, tai lähtökohdaksi otetaan elimellisesti koko yhteisön järjestykseen liittyvät luonnonuskonnot, mutta uuspakanuus ei rinnastu rakenteellisesti näihin kumpaankaan. Erilaisten uskonnon määritelmien avulla koetan hahmotella uuspakanallisen uskonnollisuuden ilmenemismuotoja.

Ruotsalainen uskontotieteilijä Helmer Ringgren on erottanut (1972, 10) uskonnoissa neljä ulottuvuutta:
1) älyllinen, 2) emotionaalinen,  3) toiminnallinen, 4) sosiaalinen

Uskonnon älyllisen puolen Ringgren käsittää niin, että ihminen uskoo olemassa olevan voimia jotka määräävät hänen kohtalostaan ja jotka ylläpitävät hänelle tarpeellisia henkisiä ja materiaalisia arvoja. Emotionaalinen puoli taas sisältää ihmisen yhteydentunteen tähän voimaan. Toiminnallinen puoli pitää sisällään toiminnot ja käyttäytymistavat, kuten uhrit, rukoukset jne. Sosiaalinen puoli viittaa yhteisen katsomustavan omaavaan ryhmään, joka on uskonnon edellytys. Tässä ryhmässä ihmiset työskentelevät yhdessä saavuttaakseen ne päämäärät, jotka uskonto asettaa.

Saattaa olla että kyselyn luonteesta johtuen informanttien näkemysten pohdinta ja argumentointi korostuivat, joten älyllisen ja emotionaalisen aineksen osuutta on vaikea arvioida. Usko jonkinlaisen voiman tai toiseuden olemassaoloon näkyy monissa vastauksissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole usko kohtalonomaisiin voimiin kuten Ringgrenin määritelmässä, vaan jotain jota ehkä voitaisiin luonnehtia metafyysiseksi luonnonlaiksi. Kuitenkaan näiden ilmiöiden yliluonnollisuus ei ole lainkaan yksiselitteinen asia:

''Luonnollinen ja yliluonnollinen kietoutuvat kohtalaisen läheisesti toisiinsa. Pystymme havaitsemaan yliluonnollisen, kunhan vaan ''kuudes aistimme'' on avautunut. Eläimillä tämä aisti toimii luonnostaan. Sekä yliluonnollinen että luonnollinen ovat perusmuodossaan energiaa, minkä aistimme havaitsevat muodoiksi, esineiksi, olennoiksi.'' N, 36

''Uskon vakaasti psykologiaan. Näen todellisuuden tasot lähinnä ihmisen pään sisäisinä. Jokainen loppujen lopuksi valitsee, mitä haluaa nähdä. Minä en näe keijukaisia tai metsänhenkiä, mutta tiedostan kaiken elollisen voiman. En usko kivien maagisiin voimiin, mutta sydäntäni särkee nähdä peruskalliota räjäytettävän.'' N, 20

Emotionaalinen elementti, yhteys ''vaikuttavaan voimaan'', on yleisesti uuspakanuuteen liittyvä teema. Ihmisen uskomusmaailmasta riippuen se tietysti voi saada monia muotoja. Mutta merkittävää on kuitenkin yhteyden kokeminen omassa elämässä, joko tiettyinä hetkinä tai jatkuvampina tunteina:

''... [jumalat ilmenevät] enimmäkseen sellasissa suurissa, esimerkiks, semmosia isompia asioita niinku läheisen kuolema tai sitten uuden ihmisen syntymä, sairastuminen, parantuminen. Tällaset niinkun, järisyttävät asiat tietysti ja tietysti luonnon sykli ja niin edelleen - - - myrskyt ja päivänpaisteet ja tällaset, ja tietysti myöskin rakkaus ja seksi.''
N, 40

''Missään ei oo mitään mieltä eikä mitään perustetta, paitsi siinä että joku pitää meitä vaan liikkeellä, ja mä tässä vielä istun. Se on jotain sellasta joka ei ole minussa, vaan joka tulee ikään kuin lävitseni. Ja mä oon vaan väline jollekin. Joku vaan saa ilmentymänsä mun kautta...'' M, 24

Toiminnallisuus näkyy etupäässä erilaisissa riiteissä. ne voivat saada harjoittajasta riippuen hyvinkin erilaisia muotoja, säännöllisistä keskittymis- ja itsensäkehittämisharjoituksista spontaaneihin ongelmienkäsittelytaikoihin. Yksi keskeinen toiminnallisuuden muoto on magia, jonka olemassaolon liki kaikki informanttini jossain muodossa myöntävät. On kuitenkin syytä korostaa että magian kokeminen vaihtelee hyvin paljon, psykologisesta selityksestä varsin konkreettiseen vaikuttamiseen ja toisaalta toiminnallisesta rituaalista vain ajatuksen tasolla tapahtuvaan toimintaan. Rituaalit ylipäätään liittyvät hyvin läheisesti edellä käsiteltyyn ajatukseen ''voiman tuntemisesta'', siis uskonnon emotionaalisesta puolesta - tunne on tärkeä osa erilaisia rituaaleja.

''... perussyy rituaalien tekemiseen on et saavuttaa tasapainon, itsensä kanssa joka, luonnollisesti tuommoset niinku, järkytykset ja elämänmuutokset aiheuttaa, jonkinlaist epätasapainoa. Niin se pyritään saamaan takas tasapainoon että voi jatkaa eteenpäin.'' N, 24

''...luomamme mikrokosmos (esimerkiksi auton kuva jolle toivomme suojelusta ja johon piirrämme suojelusriimuja) vaikuttaa makrokosmokseen (eli toisin sanoen auto oikeassa elämässä on riimujen suojaama eli ei joudu onnettomuuksiin). Jos ei loitsu vaikuta muuten niin ehkäpä se vaikuttaa siten että ajan autolla varovaisemmin?'' N, 19

Toinen ulkoisesti uuspakanoita selvästi yhdistävä toiminnallinen elementti on vuotuiskiertoon liittyvien juhlien viettäminen. Noin puolet kertoi muistavansa jollain tapaa joko vuoden neljää tasaus- ja seisauspäivää tai wiccaan liittyvää kahdeksaa vuodenkiertoon liittyvää juhlapäivää, joista neljä on tasaus- ja seisauspäiviä. Jotkut kokivat myös kuun vaikuttavan omaan elämäänsä.

Arkielämän suodattuminen oman uskonnon läpi voi toisilla näkyä eräänlaisissa arkipäivän rituaaleissa, jumaluuden ja pyhyyden näkemisessä arkipäiväisissäkin asioissa. Uskonto ei kuitenkaan välttämättä muokkaa paljoakaan ulkoisesti käyttäytymistä, vaan uuspakana voi toimia erilaisten yhteiskunnallisten rooliodotusten mukaan eri tilanteissa (Iitti & al. 1999): olennaista on näiden tilanteiden kokeminen ja hahmotus. Toisaalta uskonto voi suunnata myös selkeämmin arkipäivän toimintaa ja -valintoja. Tällöin on usein kyse luonnonläheisestä elämäntavasta.

'' - - - rituaalin ei aina tarvitse olla hieno toimitus ympyrän tekemisineen yms., vaan ystävien kanssa aterioiminen, rakkaani kanssa rakastelu, vaikka elokuvissa käynti voivat kaikki olla rituaaleja - kaikkea mukavaa voi tehdä Jumalattaren kunniaksi, kunhan vain tiedostaa sen!'' N, 26

''En pysty rajoittamaan elämääni ''uskonnonharjoitukseen'' ja ''muuhun elämään'', niin olennainen osa ajatteluani ja toimintaani uskoni on. Pyrin toimimaan tasa-arvoisesti enkä pidä itseäni muita eläviä olentoja parempana tai huonompana. Toimin sukupuolten ja eri seksuaaliryhmien yhdenvertaisuuden puolesta. Kunnioitan luontoa käytännössä esimerkiksi jättämällä linnun- ja hiirenpesät rauhaan, siirtämällä kastemadot pois autotieltä, kierrättämällä jätteeni ja tekemällä kuluttajana eettisesti kestäviä valintoja.'' N, 20

Ringgren pitää sosiaalista puolta, yhteisöllisyyttä, uskonnon edellytyksenä. Useimmilla informanteilla on tyypillisesti muutamia samanhenkisiä tuttavia, mutta yhteisöllisyys uskonnollisen järjestäytymisen muotona ei kuvaa uuspakanallisuutta. On kuitenkin todettava että tämä on toki mahdollista, ja tällöin sen voidaan nähdä vastaavan uskonnollisen yhteisöllisyyden merkityssisältöä Ringgreninkin tarkoittamassa merkityksessä:

"Meditoimme ja transsaamme yhdessä, samoin kuin musisoimme, laulamme ja samoamme luonnossa. Vaihdamme tietoa ja kokemuksia ja opetamme toisillemme mitä olemme itse uutta oppineet. Saatamme ''nostaa energiaa'' (eli tehdä magiaa) yhdessä, mutta se ei ole mitenkään erityisen välttämätöntä.'' E, 19

Kulttuuriantropologi Clifford Geertz (1974, 79) on esittänyt myös mielenkiintoisen uskonnon määritelmän, jonka mukaan uskonto on 1) symbolien järjestelmä joka toimii 2) vahvistaakseen voimakkaita, kaikkialle leviäviä ja kauan kestäviä mielialoja ja motivaatioita ihmisissä 3) formuloimalla käsityksiä jostakin olemassaolon yleisestä järjestyksestä ja 4) antamalla näille näkemyksille sellaisen todellisuuden vaipan, että 5) mielialat ja motivaatiot näyttävät ainutlaatuisen realistisilta.

Symbolin Geertz käsittää laajasti käsitteen ilmaisuvälineeksi (Geertz 1974, 80). Motivaatio taas on tässä jatkuva taipumus tietynlaiseen toimintaan tai tuntemiseen. Mielentiloilla taas ei ole motivaation tapaan toimintaa suuntaavaa luonnetta, ainoastaan erilaisia asteita. (Geerz 1974, 87.) Voidaan sanoa että kunkin uuspakanan oma uskonnollisuus suuntaa hänen toimintaansa ja tuntemuksiaan tiettyyn suuntaan.

Geerz toteaa (1974, 90) että hämmennys, kärsimys ja muuttumattoman eettisen paradoksin tunne ovat ongelmia jotka kaikkien uskontojen täytyy ratkaista. Uuspakanallisia ajatuksia tarkastellessa saa yleisvaikutelman että lähestymistapa kärsimyksen ja etiikan ongelmiin on humanistinen: ihminen omilla ratkaisuillaan vastaa omalta osaltaan näihin kysymyksiin.

''- - - me voidaan asettaa itellemme sellasia perusteesejä kuten vaikka että älä vastaa pahaan pahalla, käännä toinen poski jne. jne. Ja okei, mä oon harjottanu elämässäni sellasta tapaa, ja se on toiminu, ja se on ollu helvetin hienoa, mä oon pystyny saamaan ystävikseni semmosia ystäviä jotka on alussa suhtuatunu muhun tosi karsaasti, ja inhonnu mua esimerkiks. Mutta en mä tehny sitä sen takia että niin pitää tehdä vaan mä mä tein sen sen takia että musta tuntu siltä että se on paljon hedelmällisempi, ja paljon niinku, paljon parempi [käyttäytymistapa]'' M, 24

Geerz taas tarjoaa omassa määritelmässään näiden kysymysten ratkaisuvälineeksi auktoriteetin suojeluksessa olevan toimintakoodin: ''Tietyn symbolikompleksin, symbolien muotoileman metafysiikan ja niiden suositteleman elämäntyylin kyllästäminen vakuuttelevalla auktoriteetilla on analyyttisesta näkökulmasta uskonnollisen toiminnan ydin'' (Geerz 1974, 104). Uuspakanallisessa ajattelussa voidaan vain harvoin puhua vakuuttelevasta auktoriteetista eikä tällöinkään sen perinteisessä merkityksessä: tyypillisesti informantit vaikuttavat olevan hyvin tietoisia omasta uskostaan ja sen relatiivisuudesta.

Nämä määritelmät herättävät myös kysymyksen uskonnon pysyväisyys- ja laajuusvaatimuksista. Pitääkö uskomusjärjestelmän olla yleinen ollakseen uskonto? Martti Junnonaho toteaa (1996, 192), että länsimaisen ihmisen näkökulmasta koko uskonto-käsite uusien uskontojen vaikutuksesta on muuttunut. Uudenlaisessa länsimaisessa uskonnollisuudessa on ensisijaisesti kysymys yksilöllisestä valinnasta, ''religion a la carte''. Toisin sanoen valitaan yksi tai useampia vaihtoehtoja joista koostetaan oma henkilökohtainen uskomusjärjestelmäsynteesi. Uskonto voidaan hakea omien tarpeiden mukaan:

'' - - - kun ajattelee sitä mun ekologiakiinnostusta, ja opiskelua niin, se tulee tavallaan siin vanavedessä. Silleen et pohtii sitä et entä uskonto, mikä uskonto on ekologisesti ajatellen.'' N, 24

Uskonnollinen yhteisö johon liittyy individualistisuus, löyhä koostumus, vähäiset vaatimukset osanottajille, suvaitsevaisuus, avoimuus, vakiintumattomuus, rajojen määrittelemättömyys, uskomusjärjestelmän muuttuvuus, organisaation yksinkertaisuus ja ohimenevä luonne voidaan nimetä kultiksi (Mikkola 1999, 159 > Hanegraaff, 1996, 14-18). Uuspakanuus ilmiönä näyttäisi vastaavan melko pitkälle tätä määritelmää. Sen kestoon, varhaisempiin muotoihin tai tulevaisuuteen en tämän työn puitteissa ota kantaa. Ehkä on kuitenkin syytä huomauttaa että osa uuspakanoista on joka tapauksessa askarrellut näiden asioiden parissa jo pidempään. Toisaalta uuspakanuus on voinut sisältää ajatusmalleja jotka ovat vastanneet joiltain osin ihmisen pitkäaikaisten suuntaumusten (vert. Kearneyn teoria s. ?) vaatimuksia ja se on näin ollut helposti yhdistettävissä omaan ajatusmaailmaan. Ilmiön ikä, sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla, voi näin olla moniselitteinen.

''Suhteeni luontoon on aina ollut minulle tärkeä ja kun sitten aikoinaan kuulin pakanoista, minun oli helppo ymmärtää heidän ajatusmaailmaansa ja samaten minun oli helppo määritellä itseni pakanaksi. En kuitenkaan pidä itseäni pakanana sen enempää kuin minkään muunkaan ryhmän edustajana, vaikka itseni niin määrittelenkin. Me olemme kaikki vain omia itsejämme ja se riittää minulle.'' N, 21

Näistä näkökulmista voitaisiin uuspakanallisuuden uskonnollisesta luonteesta päätyä seuraaviin toteamiin: Uuspakanallinen kenttä sisältää monia uskonnollisuuden tunnusmerkkejä, se poikkeaa muodoltaan vain sosiaalisuuden ja autoritaaristen koodien osalta yllä esitetyistä määritelmistä. Monet informantit käsittävät omaavansa uskonnon, ja monien oma uskomusmaailma täyttää kokonaisuutena uskonnon kriteerit. Uuspakanoiksi itsensä katsoo myös ihmisiä, jotka eivät katso omaavansa uskontoa. Koska heidän elämänkatsomuksensa ei kuitenkaan näytä poikkeavan uuspakanallisen uskonnollisuuden piirteistä sellaisina kuin ne ovat edellä tulleet esille, sisällytän heidätkin uuspakanoihin. Näin siis uuspakanuus voi joissain tapauksissa saada perinteisen uskonnollisuuden muotoja, muttei suinkaan tyypillisesti. Jos uuspakanuudesta ilmiönä tahdottaisiin sanoa jotain tämän suhteen, se voitaisiin lukea Junnonahon luonnehtiman uuden uskonnollisuuden piiriin.

MAAILMANKUVAN TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA

Maailmankuvan käsitettä voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta. Otan seuraavassa esille muutaman.

Juha Pentikäinen selvittää maailmankuvaa Marina Takalo -tutkimuksensa yhteydessä luetellen maailmankuvaan kuuluvat elementit: käsitys maailman synnystä, kehityksestä, yliluonnollisista voimista, niiden olemassaolosta ja vaikutuksista, luonnosta ja ihmisen suhteesta siihen, perusvastakohdista, yhteiskunnasta, historiasta, ajasta ja ihmisestä itsestään (Pentikäinen 1980, 237). Toisaalla hän luonnehtii käsitettä lyhyemmin ja väljemmin: maailmankuva on ''sen tiedoston kokonaisuus, jonka yksilö tuntee ja hallitsee perinteen ja kulttuurin eri muodoissa'' (Pentikäinen 1980, 238). Väljästi käsitettynä maailmankuva voidaankin samastaa sellaisiin käsitteisiin kuin elämänhistoria tai kulttuurinen repertoaari (Knuuttila 1989, 171).

Juha Manninen esittää maailmankuvan elementeistä jokseenkin samanlaisen synteesin. Hänen mukaansa siihen kuuluvat käsitykset

1) ajasta ja avaruudesta
2) maailman synnystä, yliluonnollisesta, sen vaikutuksista ja olemassaolosta
3) luonnosta ja ihmisen suhteesta siihen, luonnosta elämänpuitteena
4) ihmisestä itsestään yhteiskuntarakenteesta, kansasta, valtiosta ja historian kulkua määräävistä tekijöistä

Edelleen hän toteaa että maailmankuva muodostaa kokonaisuuden, jolle on ominaista eri osien keskinäinen vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuus. Maailmankuvan elementit voivat näyttää jopa ristiriitaisilta, mutta silti niitä kokoavat tietyt perusaatteet, jotka yhtenäistävät sen rakenteen. Nämä perusaatteet viitoittavat tietä sellaiseen kokonaisuuden käsittämiseen, jonka puitteissa ihmiset voivat selittää elämäänsä; sen täytyy olla sellainen joka voi muodostua ihmisen ajattelun ja toiminnan keskukseksi. Maailmankuva on siis yhtenäistävä ja ohjeellinen. (Manninen 1977, 16-17.)

Maailmankuva voidaan esittää myös eri tasoilla vaikuttavina elementteinä. Michael Kearney kuvaa (Knuuttila 1989, 190 > Kearney 1984, 48) tällaista ajattelua puhumalla ensisijaisista ja toissijaisista mielikuvista ja otaksumista. Ensisijaiset otaksumat ovat syvärakenteellisia peruskategorioita, toissijaiset taas helpommin ilmaistavia ja kuvattavia heijastumia, mutta niitä voidaan tutkia myös ensisijaisten otaksumien heijastumina, propositioina.

Filosofi Ilkka Niiniluoto määrittelee maailmankuvan maailmankatsomuksen osana. Maailmankatsomukseen kuuluu hänen mukaansa 1) tietoteoria 2) maailmankuva ja 3) arvoteoria, jossa maailmankuva koostuu maailmaa koskevista väitteistä, jotka on hankittu ihmisen tietoteoreettisen viitekehyksen avulla. Arvoteoria taas sisältää käsitykset oikeasta ja väärästä, ihmisen tehtävästä maailmassa jne. Monissa maailmankatsomuksissa tietoteoria ja arvoteoria ovat vain kätketysti mukana. (Niiniluoto 1984, 86-87.)

Antropologi Gary Witherspoonin mukaan ihmisen maailmankuva perustuu käyttäytymisen tarkoitus- ja järjestyshakuisuuteen. Niinpä maailmankuvilla onkin taipumus hahmottua kokonaisvaltaisiksi järjestelmiksi, joilla on avainsymboleista koostuva, eheä keskus. Hän korostaa myös, että kulttuuriin sisältyy kaksi perustavaa laatua olevaa symbolista järjestelmää: kielellinen ja ei-kielellinen. Molempien tutkiminen olisi tarpeen täydellisessä maailmankuvatutkimuksessa. (Knuuttila 1989, 175-176 > Witherspoon 1975.)

Yhteenvetona edellä esitetystä käsitän maailmankuvan työssäni niin, että siihen kuuluu kielellinen ja ei-kielellinen elementti, taustalla vaikuttavat pitempiaikaiset ja pysyvämmät mielteet ja toisaalta nopeammassa muutoksen tilassa oleva pintarakenne sekä toisaalta tiettyjä maailmanhahmotustapaa yhtenäistäviä tendenssejä.

Vaikka toisaalta maailmankuva tai siihen viittaavat elementit on toisinaan mainittu nimenomaan tietoisuuteen kuuluviksi ja siten tällaisen tutkimuksen mahdolliseksi tutkimuskohteeksi (Pentikäinen 1994, 7; Knuuttila 1989, 188), en kuitenkaan tutkimusaineistoni puitteissa kykene tutkimaan maailmankuvien ei-kielellistä elementtiä kuin viitteellisesti. Myöskään pysyväisluontoisten mielteiden ei voida sanoa erottuvan haastattelumateriaalistani. Mitä taas tulee maailmankuvaa yhtenäistävään tendenssiin, en voi luonnollisestikaan ottaa kantaa informanttieni maailmankuvien keskeisajatuksiin. Sen sijaan, jos voimme puhua uuspakanuuteen liittyvästä maailmankuvasta, olisi sen keskeisajatuksia ehkä jo tämän aineiston pohjalta houkuttelevaa hahmotella.

USKONTO JA KOGNITIIVINEN DISSONANSSI

Psykologi Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssiteorian mukaan ihmisen kognitiivisten elementtien välillä voi vallita ristiriita, dissonanssi, jonka hän pyrkii eri tavoin poistamaan. Kognitiiviset elementit tarkoittavat tässä siis ihmisen tietoa itsestään, käyttäytymisestään ja ympäristöstään (Festinger 1962, 9). Malli voidaan esittää seuraavasti:

1) Kognitiivisten elementtien välillä voi vallita dissonanssi.
2) Dissonanssin olemassaolo luo paineita sen vähentämiseen.
3)Käytännössä tämä voi tapahtua muuttamalla käyttäytymistä tai kognitiivisia elementtejä lisäämällä tai muuttamalla tai    välttämällä dissonanssia lisäävää informaatiota. (Festinger 1962, 31.)

Kulttuuriantropologi Anthony Wallace on esittänyt, että uskonnon toimintaa voitaisiin selittää joissain tapauksissa kognitiivisen dissonanssin kautta. Hän toteaa että kun kognitiiviset elementit (kuten havainnot, tieto, motiivit, arvot tai toiveet) ovat ristiriidassa keskenään, yksilö voi häivyttää ristiriidan joko muuttamalla reaalimaailmaa jossain suhteessa tai muuttaa havaintojaan itsestä ja reaalimaailmasta siten että ongelmaa ei enää havaita. Wallace näkee erityisesti jälkimmäisen vaihtoehdon, uuden tulkintatavan, tyypilliseksi uskonnolle. (Wallace 1966, 29.)

Millaisten kognitiivisten ristiriitatilanteiden uudelleenhahmottamisessa uskonto sitten voisi auttaa? Heikki Tikkalan, Markku Myllykankaan ja Raimo Tuomaisen mukaan uskonnollisia välineitä vaativa kognitiivinen ristiriita aiheutuisi ihmisen ja maailman erillisyydestä: tietoisena itsestään ihminen päätyy pohtimaan omaa ja maailman luonnetta. Tämä maailmasta ulkopuolisuuden tunne on omiaan synnyttämään ''epäreiluuden'' tunteen; ihminen kokee ansaitsevansa parempaa kuin maailmalla on tarjottavanaan. (Tikkala & al. 1991, 15.) Näin siis jokaisella ihmisellä vallitsisi jatkuva dissonanssi, joka poistettaisiin uskonnollistyyppisin kognitiivisin lisäyksin.

Voidaan tietysti pohtia, vaatiiko ihmisen tietoisuuden käsittely uskonnollisluontoisia kognitiivisia elementtejä vai ei, mutta näin korkeisiin sfääreihin tuskin tässä yhteydessä mennään. Wallace mainitsee erikoisesti sosiaaliset ristiriitatilanteet uskontoihin liittyvänä dissonanssin vähennystilanteena: arvojen uudelleen tulkinta käy useimmiten paljon helpommin kuin yhteisön uudelleen järjestäytyminen (Wallace 1966, 29). Yhteisöllisiä ongelmia on tietysti nykyäänkin monenlaisia, mutta joka tapauksessa keskeisenä niihin kuuluu eko- ja teknosysteemin kestämätön suhde (Mannermaa 1993, 7).

Festingerin teorian mukaan dissonanssia voi vähentää joko muuttamalla omaa toimintaa, muuttamalla kognitiivisia elementtejä tai välttämällä kiusallista informaatiota. Uuspakanalliseen luontosuhteeseen kuuluvat keskeisenä osana sekä (uskonnolliselle ratkaisulle tyypillinen) maailman havainnoinnin muuttaminen että dissonanssia vähentävä toiminta. Seuraavassa käsittelen näiden tapojen näkymistä luontosuhdeongelman käsittelyssä.

UUSPAKANAN LUONTOSUHDE

Luonto on suomalaisessa kulttuurissa vieläkin jokseenkin keskeisellä sijalla, vaikkemme sitä jokapäiväisessä elämässä aina huomaisikaan. Pentikäinen selvittää (1994; 7, 9) nykysuomalaisen metsäsuhdetta toteamalla, että nykysuomalaisen tiedostamattomassa mielenmaisemassa metsällä on yhä merkitsevä osa vaikka tietoinen ajattelu ja maailmankuva olisivatkin länsimaisen hyötyajattelun ja citykulttuurin mukaisia.

Millainen sitten on tämä suomalaiseen mielenmaisemaan kuuluva metsäsuhde? Veikko Anttonen antaa metsälle suorastaan henkisen merkityksen. Hän toteaa että metsä liittyy suomalaiseen sisäänpäinkääntyneisyyden ja yksityisyyden korostuksen mentaliteettiin niin, että metsässä suomalainen voi ''kääntyä kohti itseä, kohti omaa sielua ja tuntea eheyttävää yhteenkuuluvuutta luonnon, maaperän ja maiseman kanssa''. (Anttonen 1994, 26.) Toisenlaisen, mielenkiintoisen näkökulman vanhoista metsämielenmaisemista puhuttaessa esittää Leea Virtanen, joka toteaa (1994, 136-139) että varhaisempaa suhtautumista metsään on hallinnut lähinnä hyötynäkökulma sekä käytännön asioissa että myös uskomusten alueella; uskonnollinen käyttäytyminen on ollut oikeammin magian harjoitusta. Tunnetasolla taas metsää on kammoksuttu siihen liittyvien vaarojen takia. Metsä saattaa nykyihmisellekin olla pelottava paikka, vaikkakaan tämä ei sitä tiedä koska tuskin koskaan joutuu oikeaan metsään. Oli perisuomalainen metsänkokemistapa sitten henkistä latautumista tai metsän aiheuttamaa ''ahtaanpaikan kammoa'', se näyttäisi jokatapauksessa saavan tiedostomattomalla tasolla syviä ulottuvuuksia.

Uuspakallisen luontosuhteen erottaa edellä esitetystä lähinnä se että luonnon mystisyys ja pyhyys on osa tietoista, julkilausuttavaa maailmankuvaa, osa uskontoa. Graham Harveyn mukaan (Sjöblom 1999, 121 > Harvey 1997, 126) eräs uuspakanallista spiritualiteettia yhdistävä tekijä on luontokeskeisyys: se on perusfilosofialtaan ''vihreä'', ja se ottaa vakavasti käsityksen siitä että ''kaikki mikä elää on pyhää''.

''Kiteytetysti voisi sanoa, että minulle uuspakanuus ja wicca ovat tapoja pyhittää luontosuhteeni.'' N, 26

''Vaikuttavia voimia on vaikea määritellä, juuri aistiemme rajallisuuden vuoksi. Jumalia ei ole, ellei näitä voimia halua sellaisiksi nimittää. Luontoa, sen toimintaa, julmuutta ja kauneutta nimitän jumalattareksi.'' N, 19

''Mutta uskon että olemme syntyneet tänne Jumala/ttaren lapsina, ja hänen lapsinaan meillä on myös velvollisuuksia maata (jonka jossakin mielessä koen äitijumalattaren henkilöitymänä) kohtaan. Toisin sanoen: kierrätä, kunnioita eläimiä, rakasta ja auta lähimmäisiäsi, niin hyvät teot palkitsevat itse itsensä.'' E, 19

Uuspakanallisen ja vertailukohtana tyypillisen sekulaarin suomalaisen luontosuhteen eroja voidaan havainnollistaa graafisesti (kuva 1). Katson olevani siinä määrin enkulturoitunut suomalaiseen valtakulttuuriin, että voin sanoa jotain siihen liittyvästä luontokuvasta. Luontoon liittyvä toiminta on siis varsin käytännönläheistä: erilaista hyötykäyttöä tai virkistyksellistä toimintaa. Mielteiden tasolla luonto voidaan käsittää joko hyvin pragmaattisesti lankkutavarana tai siihen voidaan liittää erilaisia tuntemuksia, kuten esteettisiä arvoja. Tyypillisesti tunnetaso liikkuu edellä kuvatulla akselilla, mutta siihen voi myös liittyä Anttosen kuvaamia henkisiä kokemuksia, piilossa ja tiedostamattomissa lymyävä sakraali ulottuvuus.

Uuspakana ei turvaudu välttämättä samoihin kognitiivisiin elementteihin luontosuhteensa käsittelyssä kuin tyypillinen nykysuomalainen. Uuspakanuus ratkaisee luontosuhteen ongelman samastamalla joko suoraan tai epäsuorasti luonnon ja pyhän, antamalla ensisijaisesti sakraalin (rituaalisen) toiminnan ja puhunnan kautta luonnolle sen arvon johon se näyttää olevan tekno- ja ekosysteemin törmäyksessä nousemassa. Tämä on luontosuhteen ongelman ratkaisemista näkökulmaa muuttamalla, ja tämä lähestymistapa ei vaikuta saavan aivan samaa syvyyttä valtakulttuurissa. On tosin huomautettava että toki ns. vapaamatkustajien, ekologista asioista huolta kantavien mutta toiminnassaan sitä toteuttamattomien ihmisten esiintyminen osoittaisi että käsitysten ja puhunnan muuttaminen näyttäisi toistaiseksi riittävän monelle valtakulttuurissa.

Toisaalta jotkut tyypilliseen suomalaiseen luontosuhteeseen kuuluvista toiminnallisista elementeistä voivat kuulua elimellisenä osana myös uuspakanankin elämään, suorastaan hänen uskontoonsa. Informanteista karkeasti arvioituna kolmanneksella luontosuhteeseen liittyy samanlaisia muotoja kuin nykysuomalaiseen luontosuhteeseen liittyvä toiminta, joskin se saatetaan motivoida uskonnollisesti ja näinollen se voidaan myös liittää pyhän piiriin. Nähdäkseni se tällä syvemmällä motivaatiotasolla voi saada myös käytännössä aikaan laaja-alaisempia seurauksia ja pidemmälle vietyä luonnonläheistä toimintaa.

LOPPUSANAT

Ehkä eniten työtä tehdessä mietityttänyt asia on uuspakanallisuuden laajuus ja sen saamat muodot. Oma työni on käsitellyt vain viiteenomaisesti uuspakanoiden muodostamia ryhmiä. Olisi mielenkiintoista selvittää millaisia ryhmiä he luonnostaan ovat muodostaneet ja kuinka paljon yksin harjoittajia löytyy. Täsmällisesti tästä on tietysti mahdotonta saada tietoa, mutta minkäänlaista tutkimusta ei aiheen tiimoilta näytä tehdyn.

Toisaalta tarkempaa huomiota voisi kiinnittää uuspakanallisuudesta erottuviin eri uskontoihin, jos näin voidaan sanoa. Selkeää olisi tietysti tarkastella vaikkapa aasainuskovia, uussamaaneja tai wiccoja, mutta yhtä tärkeänä (joskin luultavasti laajempana) tutkimuskohteena näkisin myös ryhmien välisten erojen ja samankaltaisuuksien selvittämisen. Onko uuspakanoista erotettavissa tyyppejä joita löytyy eri uskonnoista, vai erottaako näitä jokin tietty piirre? Ryhmien tutkimuksen ongelmallisuus on tullut eteeni tätä työtäkin tehdessäni, ja olen pohtinut sitä jo johdannossa. Näkisin että syvempi tutkimusote on tarpeen tarkasteltaessa pienempiä ryhmiä, niiden eroja ja samankaltaisuuksia.

Uuspakanoiksi voi itsensä lukea ihmisiä joita yllä esitetyt näkökulmat eivät juurikaan koske; kyseisestä ryhmästä niin laajasti määriteltynä kuin se on tämänkin tutkimuksen piirissä käsitetty tuskin mitään yleistä mutta silti jokseenkin merkitsevää voidaan sanoa jäännöksettömästi. Kuitenkin omasta informanttijoukostani käsin näyttää siltä että yhdistäviä piirteitä monimuotoisen luonnonläheisyyden lisäksi olisivat mm. edellä esiin tulleet humanistinen etiikka sekä eräänlaisten metafyysisten luonnonlakien käsittäminen ja manipulointi sekä opillinen avoimuus. Olen koittanut luontosuhteen kuvaamisen ohella antaa jonkinlaisen käsityksen siitä millaisista ilmiöistä on kyse uuspakanuudesta puhuttaessa. Kuitenkaan tämä työ ei kerro mitä uuspakanuus on, vaan mitä se voi olla.

UUSPAKANUUTEEN LIITTYVIÄ TUTKIMUKSIA JA ARTIKKELEITA

Heino, Harri 1997: Mihin Suomi tänään uskoo. Porvoo: WSOY. ISBN 951-0-21197-4.

Iitti, Vesa; Talvinen, Krister; Korvela, Marko 1999: Luonnonuskonnon harjoittajien maailmankuvan keskeiset teemat. Kenttätyökurssin harjoitustyö. Turun yliopiston kulttuurientutkimuksen laitos.

Kauhanen, Erkki: Kolmen jälkeen. Haastattelu uuspakanasta. Ylen ykkönen 24.2.2000. Arvostelu ohjelmasta: Ripatti Matti: Pakanan uskontunnustus. Helsingin Sanomat. 24.2.2000.

Kauppi, Tellervo 1995: Aikalaisnoitia. Noituudesta Suomessa vuonna 1995. Proseminaarityö. Helsingin yliopiston folkloristiikan laitos.

Kauppi, Tellervo 1996: Noidat, aikalaisemme. Hiidenkivi 1/96. Kataja, Raila 1993: Religio druidarum. 2000 vuotta britannian druidismia. Pro-gradu -työ. Jyväskylän yliopiston etnologian laitos.

Kivipelto, Arja 1990: Raven on nuori noita. Helsingin Sanomat 13.4.1990.

Krabbe, Katariina 1997: Internetin noitasivut. Elektroloristi 2/97. ISSN 1237-8593. URL: <http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_97/kra297.html>.

Mietala, Outi 1994: Matka maagiseen. Lisensiaatintyö. Turun yliopisto, sosiaalipsykologia.

Niinivaara, Susanna: Noidat. Helsingin Sanomien NYT-liite. Internetissä URL: <http://www.helsinginsanomat.fi/nyt/9825/9825noidat.html>

Räty, Panu 1999: Iltapäivä noidan kanssa. Image, lokakuu 8/99.

Sohlberg, Jukka 1996: Magian harjoittaminen uusnoituudessa. Pro gradu -työ. Helsingin uskontotieteen laitos.

Viskari, Eija: Englantilainen uusnoituus - taustaa, kehitysvaiheita ja peruspiirteitä. Pro gradu -työ. Turun uskontotieteen laitos.

LÄHTEET

Anttonen, Veikko 1994: Erä- ja metsäluonnon pyhyys. Teoksessa Laaksonen, Pekka & Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.): Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Helsinki: SKS. ISBN 951-717-767-4. ISSN 0355-0311.

Festinger, Leon 1962: A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford: Stanford University Press.

Geerz, Glifford 1974: Uskonto kulttuurijärjestelmänä. Teoksessa Pentikäinen, Juha (toim.): Uskonto ja yhteisö. Tutkimuksia uskontososiologian alalta. Helsinki: Oy Gaudeamus Ab.

Graham 1997: Listening people, speaking Earth. Contemporary paganism. Hurst & Company, London.

Hanegraff, Wouter 1996: New Age Religion and Western Culture. Esotericism in the Mirror of Secular Thought. Leiden, New York, Köln: E. J. Brill. Harvey,

Iitti, Vesa; Talvinen, Krister; Korvela, Marko 1999: Luonnonuskonnon harjoittajien maailmankuvan keskeiset teemat. Kenttätyökurssin harjoitustyö. Turun yliopiston kulttuurientutkimuksen laitos.

Junnonaho, Martti 1996: Uudet uskonnot - vastakulttuuria ja vaihtoehtoja. Tutkimus TM-, DLM-, ja Hare Krishna-liikkeistä. SKS:n toimituksia 644. Helsinki: SKS. ISBN 951-717-917-0.

Kearney, Michael 1984: World View. Novato, California.

Knuuttila, Seppo 1989: Kansanomainen maailmankuva. Teoksessa Manninen, Enwall, Knuuttila (toim.): Maailmankuva kulttuurin kokonaisuudessa. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino oy. ISBN 951-749-106-9.

Mannermaa, Mika 1993: Tulevaisuus: Murroksesta mosaiikkiin. Helsinki: Otava.

Manninen, Juha 1977: Maailmankuvat maailman ja sen muutoksen heijastajina. Teoksessa Kuusi, Matti; Alapuro, Risto & Klinge, Matti (toim.): Maailmankuvan muutos tutkimuskohteena. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-04424-9

Mikkola, Teija 1999: Uusia tuulia maailmankuvamarkkinoilla. New Age -liikkeen, ympäristönsuojeluaatteen ja postmodernin yhtymäkohtia. Teoksessa Pesonen, Heikki (toim.): Uskonnon luonto. Ihmisen ja luonnon suhde uskonnollisessa ajattelussa. Jyväskylä: Atena kustannus oy. ISBN 951-796-155-3.

Niiniluoto, Ilkka 1984: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus. Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-08016-4.

Pentikäinen, Juha 1980: Yksilö perinteentutkimuksen kohteena. Teoksessa Lehtipuro, Outi (toim.): Perinteentutkimuksen perusteita. Porvoo: WSOY. ISBN 951-0-09601-6.

Pentikäinen, Juha 1994: Metsä suomalaisen maailmankuvassa. Teoksessa Laaksonen, Pekka & Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.): Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Helsinki: SKS. ISBN 951-717-767-4. ISSN 0355-0311.

Pentikäinen, Juha 1998: Samaanit. Pohjoisten kansojen elämäntaistelu. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino oy. ISBN 951-978891-1-3.

Ringgren, Helmer 1972: Uskonnon muoto ja funktio. Helsinki: Oy Gaudeamus Ab. ISBN 951-662-012-4.

Sjöblom, Tom 1999: Vihertyvät druidit ja kardiaaliset keltit. Ekologisen spiritualiteetin myyttisillä juurilla. Teoksessa Pesonen, Heikki (toim.): Uskonnon luonto. Ihmisen ja luonnon suhde uskonnollisessa ajattelussa. Jyväskylä: Atena kustannus oy. ISBN 951-796-155-3.

Tikkala, Heikki; Myllykangas, Markku; Tuomainen, Raimo 1991: Sekularisoituminen vai uskonnollistuminen? Malli elämänkatsomuksista kognitiivisen dissonanssin vähentämisstrategioina. Kirkon tutkimuskeskus Sarja C Nro 39. ISBN 951-693-161-8. ISSN 0781-8572.

Virtanen, Leea 1994: ''Suomen kansa on aina vihannut metsiään''. Teoksessa Laaksonen, Pekka & Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.): Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Helsinki: SKS. ISBN 951-717-767-4. ISSN 0355-0311.

Wallace, Anthony F. C. 1966: Religion. An anthropological view. Random House Inc.: New York.

Witherspoon, Gary 1975: The Central Concepts of Navajo World View teoksessa Kinkade M. Dale & al. (eds.): Linguistics and Anthropology, Lisse 1975.

LIITE 1: KYSYMYKSET JA OSA INSTRUKTIOSTA

Olen folkloristiikan opiskelija ja teen tutkimusta uuspakanoista. Jos katsot kuuluvasi tähän joukkoon, pyytäisin että vastaisit oheisiin kysymyksiin: tahtoisin tietää mihin tarkalleen ottaen uskot ja miten se näkyy elämässäsi. Toivottavasti kysymyksistä on apua uskosi selittämisessä; jos ne kuitenkin joltain osin tuntuvat epäoleellisilta tai asiattomilta, tarkenna ja korjaa toki kysymyksenasettelua paremmin sinun ajatuksiasi vastaavaksi. Älä muutenkaan anna kysymysten rajoittaa liiaksi, voit kirjoittaa vapaasti ja vaikka vähän asian vierestäkin. Toivon ettei kukaan pahastu kysymyksistä tai käyttämistäni nimityksistä, olen pyrkinyt löytämään mielestäni sopivimmat mahdolliset.

1. Henkilötietoja

Nimi?
Ikä?
Asuinpaikka?
Koulutus?
Mitä teet nyt?
Kuinka kauan olet ollut uuspakana?
Miten päädyit uuspakanuuteen?

2. Maailmankuva

Miten maailma on rakentunut?
Kykenemmekö havaitsemaan todellisuuden sellaisena kuin se on, vai onko olemassa jotain muuta (eri todellisuuden tasoja...)?
Jakautuuko maailma perustavalla tavalla erilaisiin osiin (hyvään ja pahaan, elementteihin...)?
Mikä on ihmisen rooli ja tehtävä maailmassa?
Mitä vaikuttavia voimia maailmassa on? Onko jumalia, ketä ja millaisia?
Millä tavalla nämä vaikuttavat (konkreettisesti, uskon kautta...)?

3. Uskonelämä käytännössä

Miten harjoitat uskoasi käytännön elämässä?
Liittyykö uskoosi symboleja? Millaisia käyttötarkoituksia ja -yhteyksiä niillä on?
Kuuluuko uskoosi riittejä tai muita toimituksia? Millaisia ne ovat ja mitä tehtäviä niillä on?
Suoritatko jotain toimituksia määräajoin?
Voiko ympäristöön vaikuttaa maagisesti, miten se tapahtuu?
Millaista magiaa on olemassa, mihin sitä voi käyttää ja miten se toimii?
Millaista magiaa sinä käytät, millaisissa tilanteissa ja mihin?

4. Muut

Kuuluuko ystäväpiiriisi samoin ajattelevia? Millainen teidän ryhmänne on? Onko teillä jostain asioista näkemyseroja?
Miten muut ihmiset suhtautuvat uskoosi?
Mitä mieltä olet muista uskonnoista?
Kaipaisiko suomalainen yhteiskunta jonkinlaista muutosta vai onko se hyvä nykyisellään?