Kevätpäivä - Ostara - ``Pääsiäinen''

Nimen alkuperä

Suomen kielen sana pääsiäinen on lähtöisin juutalais-kristillisestä pascha-juhlasta (lat., kreik., heprean pesach). Myös juhlan päivämäärä määräytyy meillä pääosin juutalaisen perinteen mukaisesti. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Englantilaisen pääsiäisen nimen, easter, alkuperä kuvaa käsitteen alkuperää paremmin: keskienglanninkielen estre - vanhan englanninkielen eastre - ja edelleen vanhan saksankielen ostarun (mon.) ja skandinaavinen ostra. Eastre eli Eostre eli Ostara on vanha anglosaksinen kevään ja aamunnousun jumalatar. Hän antoi nimensä myös tälle hänen kunniakseen vietetylle juhlalle^*. Vanhassa englanninkielessä se tarkoittaa myös itää, samoin nykyenglannissa kytkentä on näkyvä. Huomaa ruotsinkielen sanat ost eli öst eli suomeksi itä. Huomaa myös muoto öster, suunta josta Aurinko nousee.

Tämä kytkentä auringonnousun suunnan ja kevätjuhlan välillä on sinällään osuva, että koska kristittyjenkin pääsiäinen kerran on valonjumalan jälleensyntymäjuhla, viittaa nimi ilmansuuntaan, josta aurinko nousee, siis ``jälleensyntyy'' idän jumalattaren synnyttämänä, joka aamu.

Sanoja tarkastellessa voisi ehkä päätellä, että meidän pitäisi syödä pääsiäisenä juustoa, ruotsiksi ost (mutta ei, tämä vain varoituksena siitä millaisiin outoihin päätelmiin liialliset etymologiset pohdinnat voivat johtaa).

Ostara muistuttaa rooleiltaan suuresti hyvin samankaltaisia jumalattaria, kuten:

Nimi/päivä/jumalatar	Kulttuuri/kieli
Easter	englanti
Eastre	anglosaks.
Oster	ruotsi, saksa
Astarte	muin. Foinikia
Demeter	muin. Kreikka
Kore	muin. Kreikka (Detemerin tytär)
Ceres	muin. Rooma
Nianna	muin. Akkad
Ishtar	muin. Mesopotamia
Inanna	muin. Mesopotamia (kuva alla)
Isis	muin. Egypti
Maaria	kristinusko

Suomenkielen sanalla ''itä'' ei vastaavaa yhteyttä kevään jumalattareen näyttäisi olevan. Yksi selkeä yhtäläisyys on itäminen, joka on ajankohtainen tapahtuma keväällä luonnon herätessä. Olen tässä artikkelissa käyttänyt, paremman suomenkielisen nimen puutteessa, joko ''ostaraa'' tai ''kevätpäivää'' kuvaamaan tätä juhlaa. Ehkä parempi nimi voisi olla ''itäjäinen''.

Nykykielessä Eostre-nimen kaltaisia sanoja on mm. estrus, joka tarkoittaa sitä naaraiden hedelmällisyyskierron aikaa, jolloin ne hedelmöittyvät helpoiten ja siksi mieluiten ottavat uroksen vastaan. Kevät onkin suurella osalla luonnon eliömuotoja sopivin ajanhetki pariutumiselle, erityisestiä täällä pohjoisessa. Eläimet - ja ihmisetkin - tuntevat tuolloin ''keväthuumaa'' ja pyrkivät noudattamaan sukupuolisia vaistojaan. Latinan oestrus viittaa myös tilapäiseen hulluuteen, vihaan tai muuhun tunnepitoiseen pakkomielteiseen käytökseen, sekä henkilöön, joka moista käyttäytymistä aiheuttaa (juuri tälläistä on Ishtar-jumalattaren kuvattu aiheuttavan, mikä tosin lienee yleensä häneen kielteisesti suhtautuvien kritiikkiä).

(*) Mutta, jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, mainittakoon, että edellämäinitun englanninkielen easter-nimen alkuperä ja sen yhteys kevään jumalattareen on lähtöisin 700-luvulla vaikuttaneelta isä Bede:ltä, jonka on arveltu tehneen tulkinnassaan virheen. Yritän selvittää tätä.

Päivämäärä

Meidän viettämämme pääsiäispäivä on kevättasauspäivän (yleensä 21. maaliskuuta) jälkeisen täysikuun jälkeinen ensimmäinen sunnuntai. Täten se voi sijoittua maaliskuun 22. päivästä huhtikuun 25. päivään. Tämä laskentatapa valittiin paavi Gregorianuksen toimesta vuonna 1582, siirryttäessä kokonaisuudessaan uuteen ''gregoriaaniseen'' kalenterisysteemiin.

Kristillistä pääsiäistä vietetään luonnollisesti sunnuntaina, eli auringonjumalan päivänä. Tuo päivä oli pyhä myös mm. Sol Invictukselle (''Voittamaton Aurinko'') ja Mithralle, jotka olivat 300-luvun Roomassa suosittuja valon jumalia, jotka toinen valon jumala, Jeesus, sitten syrjäytti. Vanhoissa eurooppalaisissa pakanauskonnoissa kuu on nähty kolminaisen neito - äiti - vanha akka -jumalattaren symbolina; kuun ensimmäinen neljännes on kuvannut neito-piirrettä, täysikuu äitiä ja viimeinen neljännes vanhan akan piirrettä. Tämä pakanallinen kolminaisen jumalattaren teema heijastuu myös kristuksen ylösnousemusta todistaneissa kolmessa naisessa: neito Maria Magdalenassa, Jaakobin äiti Mariassa ja Johannassa (tai Salomessa). Pääsiäisen ajoitus kevättasauspäivän, täysikuun ja sunnuntain perusteella voitaisiin tämän ajatuksen pohjalta nähdä siten, että täysikuu-äitijumalatar synnyttää valon jumalan.

Ortodoksikristityt käyttävät edelleen juliaanista kalenteria pääsiäisensä määrittämiseksi. Tällöin se ajoittuu toisinaan samaan päivään kuin meidän pääsiäisemme, mutta useimmiten viikko tai pari sen jälkeen.

Jotkin kristityt lahkot käyttävät juutalaista kalenteria pääsiäisen suhteen. Tämä tuntuu hieman epäloogiselta, sillä kristitty pääsiäinen on merkitykseltään täysin juutalaisesta poikkeava.

Ostaran päivämäärästä eri lähteet antavat ajankohdaksi joko kevätpäiväntasauksen tai hieman kristillistä laskentatapaa muistuttavan menetelmän, jossa maaliskuun 21. päivä on korvattu kevättasauspäivällä. Kevättasauspäivä on maaliskuun 20, 21 tai 22. päivänä, riippuen siitä milloin viimeksi oli karkausvuosi. Se on päivä, jolloin yö ja päivä ovat periaatteessa yhtä pitkät. Se on siis vuodenkierron vastine päivänkierron aamulle.

Eräiden lähteiden [Snodgrass] mukaan Eostre-jumalattaren juhlaa vietettiin muinoin kevättasauspäivänä. Kevättasauspäivä oli myös muinaisen foinikialaisen Astarten (lat., muin.kreik.), hedelmällisyyden ja seksuaalisen rakkauden jumalattaren, juhlapäivä. Myös mesopotamialaisen Ishtarin ja hänen Assyrialaisen vastineensa Niannan juhlapäivää vietettiin kevätpäiväntasauksen aikoihin.

Pakanalliselle kevätjuhlalle voidaan siten nähdä kaksi sopivaa ajankohtaa: kevättasauspäivä ja ''pääsiäinen''. Näitä voidaan toki viettää myös erillisinä juhlina, hieman eri painotuksin.

Egyptiläiset

Egyptiläinen pääsiäistarina alkaa Horuksen syntymämyytistä. Set tappoi siskonsa Isis-jumalattaren (kuva oikealla) aviomiehen ja oman veljensä Osiriksen. Isis kuitenkin herätti miehensä henkiin hetkeksi ja he parittelivat. Tästä syntyi Horus (kuva vasemmalla). Isis muistuttaa muita kevään jumalattaria paitsi nimensä, myös rooliensa perusteella. Isistä on kuvattu myös aamu-auringon jumalattareksi, mikä luo jälleen yhteyden itään. Horus on puolestaan yhdistetty aurinkoon ja hänen symbolinsa on kultainen haukka. Vaikka viittaukset ja rinnastukset ovatkin hieman hataria, on jonkinmoista yhtäläisyyttä muihin auringonjumalan syntymyytteihin havaittavissa. Horuksen syntymä voidaan nähdä esimerkiksi tapahtumana, jossa maanjumalatar munii kultamunan, josta syntyy kultainen haukka, aurinko. Isiksen yhtäläisyys Jeesuksen äiti Maarian kanssa on erityisesti katolisessa kristinuskossa silmiinpistävän täydellinen. Kuva vasemmalla kuvaa egyptiläistä Isistä imettämässä vastasyntynyttä Horusta. Ilman pääkoristetta kuvan henkilöistä todella voisi erehtyä.

Horuksen syntymämyytti on kuitenkin yhdistettävissä ehkä paremmin jouluun.

Kevätjuhlaan Horus (kuva vasemmalla) liittyy paremmin taistelussaan enoaan Setiä (kuva oikealla), myrskyn ja pimeyden jumalaa, vastaan. Kun Horus oli kasvanut aikuiseksi, hän kävi Setin kimppuun. He taistelivat kolme päivää ja kolme yötä, kunnes Horus vihdoin sai yliotteen Setistä. Mutta kun Isis näki, että hänen veljensä oli jäämässä alakynteen, hän huusi ja määräsi Horuksen aseet putoamaan maahan, jolloin Set pääsi karkuun. Kun Horus näki, että hänen äitinsä oli asettunut hänen vastustajansa puolelle, hän raivostui hänelle. Isis pakeni Horuksen vihaa, mutta Horus otti hänet kiinni ja leikkasi äitinsä pään irti. Tiedon ja viisauden jumala Thoth antoi Isikselle voimasanoillaan uuden pään; lehmän pään.

Set nähdään auringon laskevana liikkeenä syksyllä etelämmäs. Kun päivät kesäpäivänseisauksen jälkeen alkavat pidentyä, tämä nähtiin siten, että Set varasti valon Horukselta tai Ra'lta, auringonjumalalta. Häntä pidettiin kaiken pahan alkulähteenä, niin fyysisen kuin moraalisenkin.

Mutta seuraavana vuonna Horus ja Set taistelevat jälleen, ja tarina toistuu. Siten tämä kevätjuhla on juhla Horuksen vuosittaisen voiton kunniaksi.

Kolme taistelun päivää ja yötä Horuksen ja Setin välillä on nähtävissä myös kristillisessä ylösnousemusmyytissä: ''nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista''. Toisaalta voidaan nähdä yhteys myös Kristuksen ja Osiriksen välillä.

Kreikkalaiset

Muinaisille kreikkalaisille maan jumalatar oli Demeter. Manalan jumala Pluto sieppasi hänen tyttärensä Persefone (Kore) synkkään valtakuntaansa. Tämä ei ollut hyvä asia, sillä luonto (Demeter) lakastui ylläpitäjänsä puuttuessa. Kun Demeter meni Manalaan etsimään tytärtään, Pluto suostui palauttamaan Persefoneen maan pinnalle. Hän oli kuitenkin ehtinyt syödä granaattiomenan, josta syystä hänen piti viettää vuodesta Manalassa niin monta kuukautta kuin oli syönyt omenan siemeniä, siis kuusi. Keväällä Demeter puhkeaa aina kukkaan iloitessaan tyttärensä paluusta. [Snodgrass] Kuvassa oikealla Demeter ja Kore, jossain järjestyksessä. (Kore tarkoittaa muinaiskreikassa ''tyttöä'').

Afroditella, rakkauden ja kauneuden jumalattarella, oli nuori ja komea rakastettu nimeltään Adonis. Afrodite adaptoi Adoniksen ja laittoi hänet turvaan arkkuun, jonka antoi Persefoneelle säilytettäväksi. Persefone kuitenkin avasi arkun Manalassa ja ihastui itsekin oitis nuorukaiseen. Tämä tietysti johti riitaan Afroditen ja Persefoneen välillä, jota Zeus sitten sovitteli määräämällä, että Adoniksen tuli viettää neljä kuukautta kummankin jumalattaren hoivissa. Loput neljä kuukautta hän sai käyttää haluamallaan tavallaan ja vietti ne Afroditen luona. [Snodgrass]

Juutalaiset

Juutalaiset viettävät keväällä Pesach-juhlaa muistopäivänä israelilaisten vapauttamiselle Egyptistä. Mooseksen 2. kirja kertoo mm.:

14 "Tästä päivästä tulkoon teille muistopäivä. Viettäkää sitä Herran juhlana. Pitäkää tämä ikuisena säädöksenä sukupolvesta toiseen. 15 Syökää seitsemän päivän aikana happamatonta leipää, ja jo juhlaviikon ensimmäisenä päivänä toimittakaa kaikki hapantaikina pois taloistanne, sillä jokainen, joka syö hapanta leipää ensimmäisestä päivästä lukien seitsemänteen päivään, poistettakoon Israelista. 16 Ensimmäisenä ja seitsemäntenä päivänä pitäkää pyhä kokous. Mitään työtä ei näinä päivinä saa tehdä; vain sen valmistaminen, mitä itse kukin tarvitsee syödäkseen, olkoon sallittua. 17 Huolehtikaa aina tämän happamattoman leivän juhlan viettämisestä, sillä juuri sinä päivänä minä vein teidän kootut joukkonne pois Egyptistä. Siksi tätä päivää on vietettävä juhlana, ja se olkoon ikuinen säädös sukupolvesta toiseen.

3. kirjassaan Mooses jatkaa:

4 "Nämä ovat Herralle omistetut pyhät juhlat, joita teidän tulee kokoontua viettämään määräaikaan: 5 Ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä iltahämärissä on Herran pääsiäinen, 6 ja saman kuun viidentenätoista päivänä on Herralle pyhitetty happamattoman leivän juhla. Seitsemän päivän ajan saatte syödä vain happamatonta leipää. 7 Pitäkää tämän juhlan ensimmäisenä päivänä pyhä juhlakokous. Sinä päivänä ette saa tehdä mitään työtä. 8 Näinä seitsemänä päivänä teidän on joka päivä tuotava Herralle tuliuhri. Myös seitsemäntenä päivänä pidettäköön pyhä juhlakokous; silloinkaan ette saa tehdä mitään työtä."

Johtuen juutalaisten käyttämästä kuukalenterista heidän ``pääsiäisensä'' sijoittuu jossain määrin eri lailla kuin meidän pääsiäisemme. Ensimmäisen, nissan-kuun, 15. päivä on esimerkiksi vuonna 1997 huhtikuun 21. päivänä, siis noin kolme viikkoa meidän pääsiäisemme jälkeen.

Kristityt

Kristittyjen pääsiäistä edeltää 40:nen päivän pituinen lent (keskienglannin lente, kevätaika, vanhan englannin lencten, vanhan saksan lenzin, kevät), joka on paastoamisen aikaa.

Kristinuskon mukaan Jeesus saapui Jerusalemiin palmusunnuntaina, jolloin hänen eteensä levitettiin palmunlehviä. Kiirastorstaina hän vietti viimeisen ehtoollisen opetuslastensa kanssa ja siirtyi sitten Getsemanen puutarhaan rukoilemaan. Perjantaina hänet ristiinnaulittiin jossa hän sitten kuoli, noustakseen kuolleista sunnuntai-aamuna, pääsiäispäivänä (kunnioitettava teko, sillä nykypäivinä ennätys kuolleena olemiselle ja onnistuneelle elvytykselle jää alle vuorokauden). Kristillisessä perinteessä tuon kolmannen päivän aamunsarastus on merkittävä hetki. Erityisesti katolisessa kirkossa pidetään kolme messua - illalla, keskiyöllä ja aamulla. Näiden voi katsoa vastaavan auringonjumalan kuolemaa syksyllä, taistelua manalassa, kunnes hän jouluna voittaa pimeyden, ja jälleensyntymää keväällä, aivan kuten pakanauskonnoissakin.

Kannattaa myös huomioida, että kristityt viettävät kevättasauspäivän tienoilla maarianpäivää.

Pääsiäisnoidat

Palmusunnuntaina pienet virpojat kulkevat ovelta ovelle, antavat koristellun pajunoksan ja saavat palkaksi muutaman lantin ja makeisia. Virpoja lausuu esimerkiksi:

''Virvon, varvon,
tuoreeks terveeks,
vitsa sulle,
lahja mulle.''

tai

'' Virvon varvon,
tuoreeks terveeks,
tulevaks vuodeks,
voilusikka lehmästäis,
kaakku taikinastais,
munanen kanastais,
vitsa siul, palkka miul.''

tai

'' Virpoi varpoi vitsa uusi,
kaunis niin kuin kukkiva kuusi.
Elämän onnea toivotan sulle,
Parhaat lahjat annat sä mulle.''

Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan mukaan loru kuului Karjalan kannaksella aikanaan seuraavasti: ''Virpoi, varpoi, vitsat käyvät, tulevaks vuueks, tuoreeks, terveeks.''

Talon tytärtä virvottaessa kuului sanoa: ''Virpoi, varpoi, tuoreeks, terveeks, ison talon emännäks, viijen piian pitäjäks.''

Vaihtoehtoja olivat myös: ''Rikkahaksi, rakkahaksi, suuren talon emännäksi'' ja ''Viikoks velaks, vuueks vapaaks, sinulle vitsat, minulle palkka.''

Kansatieteilijä Kustaa Vilkuna kertoo kirjassaan Vuotuinen ajantieto (1968), että ennen vanhaan Karjalan kannaksella lasten tuoma virpa jätettiin taloon ja emäntä virpoi sillä lehmänsä ja lampaansa sekä lisäsi "Tuoreeks terveeks" -toivotukseen myös sanan "tiineeks". Nykyinen virpominen on yhdistelmä läntisen ja itäisen Suomen perinnettä, joka syntyi 1970-luvulla. Trullit olivat alunperin länsi-Suomen ja Pohjanmaan perinnettä, joka sittemmin sulautui Karjalaiseen virpomisperinteeseen. Tästä syntyivät pikku-trullit, jotka kiertävät virpomassa herkkujen toivossa. Kahdesta vanhasta perinteestä syntyi siis ihka uusi.

Virpomisvitsat ovat esimerkiksi kreppipaperein, pumpulipalloin ja silkkikukin koristeltuja pajunoksia, jotka lorun lausuttua annetaan lorun kuulijalle. Palkakseen virpoja saa suklaamunan tai muuta hyvää.

Mutta mitä ihmettä pakanallisilla noidilla (trulleilla) ja varpomisella on tekemistä kristillisen juhlan kanssa? Vastaus: ei mitään, mikäli kristillistä pääsiäistä ei nähdä tyystin pakanallisena juhlana. Tätä tapaa, jossa pikkutrullit kiertelevät ovelta ovelle virpomassa, harjoitetaan pääasiassa pohjoismaissa. Se on luultavasti alkujaan Ruotsista; trulli on vanhaa skandinaavista tai germaanista perua oleva sana, joka tarkoittaa peikkoa ja nykyruotsissa myös noitaa. Oikeampi vastaus noitien ja pääsiäisen yhteydelle on löydettävissä ''pääsiäisen'' pakanallisesta alkuperästä; kaikesta siitä, mitä tämä artikkeli pyrkii valaisemaan.

Kristilliset piirit kovasti varoittavatkin pakanallisista ja saatanallisista pikkunoidista: ''Virpomisen tarkoitus on viedä toiselle palmusunnuntain tervehdys ja Jumalan siunauksen toivotus. Noidaksi ja trulliksi pukeutuneena ei mennä virpomaan, koska noituus kuvastaa pakanuutta ja pahoja voimia.'' ... Kristittyjen pappien siunatessa samalla hengenvedolla pakanallisia hedelmällisyyssymboleita.

Lienee ilmeistä, että peikot ja noidat ovat menneet jossain vaiheessa joltakulta sekaisin. Suomessa sytytetään niin pääsiäisenä kuin juhannuksenakin kokkoja, joiden ajatellaan pelottavan ''peikkoja ja noitia.'' Peikothan ovat metsissä ja luolissa eläviä henkiä, joista jotkin todellakin pelkäävät valoa. Noidat taas ovat - ja ovat aina olleet - tietäjiä ja velhoja, mutta aivan täysin lihaa ja verta olevia ihmisiä. Kokkojen polttaminenhan on perua nimenomaan vanhoista pakanaperinteistä; juuri niistä, joissa noidat olivat arvostettuja, eivätkä pahoina pidettyjä. Tämä sekaannus lienee lähtöisin kristillisestä propagandasta, jolla he halusivat mustamaalata vanhojen uskontojen ikivanhat perinteet.

Nykypäivän noidat ja muut pakanat, jotka noudattavat vanhoja eurooppalaisia uskontoperinteitä, viettävät ostaraa yleensä kevättasauspäivän aikoihin. Tämä juhla on omistettu erityisesti kevään jumalattarelle ja auringonjumalan voitolle pimeydestä.

Munat ja puput

Johtuen Eostren kytkennästä hedelmällisyyteen, hänen muinoin uskottiin voivan tulla maan päälle ottamalla jäniksen muodon. Ostara-juhlan aattoiltana hän vieraili palvojiensa luona ja muni värillisiä munia. Aamulla kasteen kosteuttamasta maasta löydettyjen munien uskottiin olevan voimakkaita hedelmällisyyden ja kasvun taikaesineitä. Vastalahjaksi jumalattarelleen palvojat antoivat vastaleikattua ruohoa, tuoreita kukkia, makeisia ja luonnollisesti värjättyjä munia. Ystävät ja perheenjäsenet vaihtoivat näitä ostara-koreja myös keskenään osoituksena ystävyydestä ja hyväntahtoisuudesta. [Yarnall]

Kun puhutaan pääsiäispupusta, on ehkä oikeellisempaa puhua jäniksestä kuin kaniinista. Jänis on pyhitetty Eostrelle ja se on hedelmällisyyden, uudistumisen ja kevään vertauskuva. Pääsiäismuna on jänikseksi muuttuneen Eostren munima. Toisen tarinan mukaan jänis oli alunperin lintu, jonka Eostre muutti nelijalkaiseksi [Snodgrass]. Suuri maailman äitijumalar on vanhoissa uskonnoissa saanut usein hyvin lintumaisen muodon ja maailman synty kuvataan usein kultaisen munan munimisena. Tätä sopii verrata edellämainittuun egyptiläiseen Horus-myyttiin ja suomalaisen muinaisuskon sotka-kultamuna -myyttiin (alla).

Muna on ollut pitkän elämän ja (jälleen-)syntymän vertauskuva jo pitkään ennen kristillistä aikakautta. Muinaiset persialaiset samoin kuin kreikkalaiset antoivat niitä toisilleen kevätjuhlassaan. Varhain keisari Konstantinuksen aikoihin kristinuskoon kääntyneille pakanoille muna oli oiva vertauskuva herransa Jeesuksen jälleensyntymälle. Paavi Pual V:s toi pääsiäisenviettoon rukouksen, jossa munat siunattiin. Sen jälkeen ne oli hyvä syödä Jumalan kunniaksi kiitoksena hänen poikansa uudelleensyntymästä. Roomalaiskatolisissa maissa munat usein maalataan helakanpunaisiksi, mikä on muunnelma vanhemmasta pakanallisesta tavasta värjätä ne monivärisiksi. Se onkin sopiva väri, sillä onhan punainen myös elämän väri. [Snodgrass] [Pederson]

Mesopotamialaisen tarinan mukaan kevätpäiväntasauksena taivaasta putosi Eufratiin suuri hopeinen muna, jonka sisältä kuoriutui kukas muukaan kuin Ishtar.

Pullat

Pääsiäispullien perinne on luultavimmin kotoisin Ruotsista [Yarnall].

Liljat

Liljojen merkitykselle ostarana on ainakin pari eri selitystä. Ensinnäkin sen on katsottu muodoltaan muistuttavan naisen sukuelimiä. Liljojen on katsottu olevan sekä neitsyt Maarian, Isiksen, Ishtarin että Lilithin pyhiä kukkia. Paitsi, että liljankukan valkoinen väri viittaa puhtauteen, voi valkoisten kukkien katsoa symbolisoivan myös tähtiä. Pääsiäissunnuntaiksi markkinoitavat keltaiset kukat taas ovat selviä Auringon symboleita.

Suomalainen muinaisusko

Selkein kalevalainen pääsiäisteema löytyy kuitenkin Lemminkäisen kuolemasta (14. runo) ja henkiin heräämisestä (15. runo). Lemminkäisen äiti Kyllikki osoittaa omaavansa Isiksen (katso yllä) kaltaisia henkiinherätyskykyjä haravoidessaan poikansa Tuonelan joesta ja kootessa hänet kasaan. Tarina kulkee seuraavasti.

Lemminkäinen saa surmansa Pohjolassa. Lemminkäisen äiti etsii poikaansa ja saa tietää hänen olevan Tuonelassa. Hän pyytää Ilmarista takomaan rautaisen haravan, jolla hän lentää Tuonelaan:

Siitä äiti Lemminkäisen itse itkulle hyräytyi.
Meni seppojen pajahan: "Oi sie seppo Ilmarinen!
Taoit ennen, taoit eilen, taopa tänäki päänä!
Varta vaskinen harava, piitä piihin rautaisihin;
piit tao satoa syltä, varsi viittä valmistellos!"
- - -
Itse äiti Lemminkäisen saapi rautaisen haravan,
lenti Tuonelan joelle. - - -

Tämä on selvä esikuva luudalla lentäville pääsiäisnoidille. Sitten Mielikki etsii poikaansa haravallaan Tuonelan joesta, jonne hän on pudonnut. Lemminkäinen löytyykin, pala palalta:

Nousi lieto Lemminkäinen, kohosi Kalevan poika
haravassa vaskisessa päälle selvien vesien;
vaan oli pikkuista vajalla: yhtä kättä, puolta päätä,
paljo muita muskuloita, siihen henkeä lisäksi.

Tämän jälkeen Kyllikki parsii Lemminkäisen kasaan:

Liitteli lihat lihoihin, luut on luihin luikahutti,
jäsenet jäsenihinsä, suonet suonten sortumihin.

Parannus ei ole helppoa, ja Kyllikki tarvitseekin monia loitsuja ja apuvälineitä.

Suomalainen pääsiäisperinne voisi siksi hyvinkin koostua tästä tarinasta.

Myös Väinämöinen teki retken Tuonelaan ja havaitsi monien Välimeren ja Lähi-Idän edeltäjiensä tavoin paluun vaikeaksi. Taikuutensa avulla hän kuitekin pääsi pälkähästä. Myöhemmin hän herätti henkiin myös mahtavan Antero Vipusen.

Suomalaisten vanhoissa uskomuksissa on useita luonnon jumalattaria ja jumalanäitejä. Jo Kalevalan maailmansynnyssä kerrotaan kuinka Ilmatar synnytti Väinämöisen. Tämä on periaatteessa yhdistettävissä Horuksen synnyttämiseen, vaikkakin ehkä hieman ontuvasti. Samaan tarinaan on yhdistetty myös auringon, kuun, maan ja taivaan synty, kun taivaallisen sotkan munimat munat putosivat Ilmattaren polvelta ja särkyivät. Munien hautominen kuvataan hyvin kuumaksi tapahtumaksi, mikä viittaisi jonkinlaiseen kytkentään kreikkalais-egyptiläiseen Feeniksiin (myös kokko, ilman lintu, kuvataan Kalevalassa tuliseksi linnuksi). Egyptiläiset samaistivat Feeniksin haikaraan, bennu, jolla on hieman samantapainen töyhtö kuin joillakin sotkilla, mutta muuten on lintuna melko erilainen. Bennu taas yhdistetään voimakkaasti jälleensyntymään, auringonnousuun ja Isiksen puoliso Osirikseen, jonka sydämestä sen sanotaan syntyneen.

Toinen hedelmällisyyden jumalattaria muistuttava hahmo on Louhi (Pohjolan emäntä, Pohjan eukko, Louhiatar, Loweatar eli Lowetar). Usein hänet mielletään pahaksi noita-akaksi, erityisesti Kalevalan perusteella, mutta joissakin tarinoissa hän kykeni yhtä lailla hyvään kuin pahaankin. Viittaukset häneen eivät ole mitenkään yhdenmukaisia. Pimeän pohjolan valtiattarena ja toisinaan portoksi haukuttuna hän on helposti yhdistettävissä Ishtar-Astarteen ja seemiläiseen Lilithiin. Joidenkin tarinoiden mukaan hän yhtyi tuulen kanssa ja synnytti rujoja poikia, hieman kuten Lilithikin.

Neitsyt Maaria kuvataan suomalaisissa tarinoissa erinomaiseksi sairauksien ja haavojen parantajaksi, saunottareksi, parturiksi, apteekkariksi, voiteisiin tarvittavien öljyjen ja rasvojen keittäjäksi [Ganander]. Kuvaus sopii oikein hyvin kunnon pakanalliseen noita-akkaan. Tämän voisi katsoa olevan vaikutusta katolisen kristinuskon kukoistuksen ajalta, jolloin Etelä-Euroopasta katolilaisuuden tuoma Isis-Maaria-palvonta yhdistyi suomalaiseen noitaperinteeseen.

Valitettavasti Kalevala, kuten muutkin suomalaiset lähteet, ovat historiallisesti melko tuoreita ja jossain määrin kristinuskon, lähi-idän ja indoeurooppalaisten uskontojen sotkemia.

Juhlapäivä nykyaikaisessa maailmassa

On mukavaa, että ihmiset yhä näinä päivinäkin jaksavat viettää juhlapäivää luonnon heräämisen kunniaksi. Tätä juhlapäivää voisi viettää vaikka luonnonsuojelullisena teemapäivänä, joka tähdentää luonnon tasapainon, terveyden ja monimuotoisuuden tärkeyttä.

Olisi ehkä sopivampaa, jos päivää vietettäisiin asianmukaisesti kevättasauspäivänä, kuten sitä monissa vanhoissa eurooppalaisissa perinteissä on vietetty. Perinteet ovat usein sitä mukavampia mitä pidemmän juuret niillä ovat. Vietettäessä kevätjuhlaa kevättasauspäivänä sijoittuisivat suuret juhlat sijoittuisivat myös tasaisemmin väliajoin; nykyisellä menetelmällä välimatka vappuun voi olla vain viikon verran, eivätkä luonnon rytmit kuitenkaan noudata juutalaisvaikutteista kuukalenteria. Mutta kuten yllä mainittua, myös nykyiselle laskentatavalle voi löytyä perusteluita.

Mutta ajatushan se on tärkein. Hyvää ja kaunista kevättä!

Marko Grönroos
1997,1999

Lähteitä

[Foxglove]	Nilah Foxglove. Muin Light: Spring Equinox, Ár nDraíocht Féin
[Yarnall]	Jill C. Yarnall. Rites of Spring, The Craft
[Pederson]	Jill Pederson-Myer. Rabbits at Her feet, The Craft
[Snodgrass]	Denise Snodgrass. Heathen Holidays
[Watts]	Alan W. Watts. Easter: its Story and meaning,
[Douglas]	George William Douglas. The American Book of Days,
[Hole]	Christina Hole. Easter and its cutoms,
[Ickis]	Marguerite Ickis. The Book of Religious Holidays and Celebrations,
[Funk]	Funk & Wagnall's New Encyclopedia.
[Kalevala]	Elias Lönnrot (toim.). Kalevala
[Ganander]	Kristfrid Ganander, toim. Juha Pentikäinen. Mythologia Fennica. Recallmed, ISBN 951-9221-72-7.
[Valio]	Kodin ruokavuosi. Valio. 1999
[Martat]	Pian on aika pääsiäisen ja pajunkissojen. Marttaliitto. 1999.