Parantava lähde

Minä, Argon ja Athora lähdimme jälleen länteen. Etsimme sopivan maalaiskylän, jonne asetuimme asumaan. Ostin sieltä itselleni pienen talon, jota aloin välittömästi muokkaamaan dojoksi.

Kylä oli hyvin pieni, eikä oikeastaan edes varsinainen kylä, sillä asutus oli hyvin hajanaista. Alueella asui yhteensä vain noin viisitoista perhettä, jotka pyysivät minua perustamaan kylän yhteisiä asioita hoitvan viran ja niin ryhdyin pormestariksi. Päätarkoitukseni oli kuitenkin perustaa dojo ja ottaa oppilaita. Joitakin oppilaita sainkin, sekä yhden nelivuotiaan lapsen vanhemmat suostuivat antamaan poikansa oppilaakseni. Jossain vaiheessa ilmestyi myös naisoppilas nimeltään Angaina, joka vaikutti aika taitavalta taistelemaan paljain käsin. Argon sai kylästä läinvalvojan viran. Athora eleli suurimmaksi osaksi omissa oloissaan metsässä ja harjoitti jonkin verran parannustoimintaa. Olimme eronneet Vagorista Minas Ithilissä ja jossain vaiheessa hän tuli katsomaan meitä. Hän kertoi olleensa kartoittamassa Morian alapuolella olevaa luolistoa vuoden ajan ja menevänsä sinne taas.

Uutisia Minas Ithilistä

Taikuri on viimeisen vuoden ajan hoidellut bisneksiä ja organisoinut yksityiskaartiaan ja kouluaan itäisessä vuoristossa. Kaartin kokoonpano alkaa olla valmis ja se alkaa olla koulutettu. Mukana on luotettavia sotureita, akateemikoita ja uskovaisia. Pääkriteerinä heillä on ollut uskonnollinen vakaumus ja omistautuminen Erun tahdon täyttämiseen. Kaartilaiset toimivat yksiköissä mm. Minas Ithilissä, Minas Tirithissä ja Pelargirissä. Heitä vuokrataan myös Gondorin armeijan käyttöön tiedustelutehtäviin.

Vuoristokoulu on vakiinnuttanut mainettaan köyhien lahjakkuuksien löytämisessä.

Fairytrail on saanut vihdoinkin muutamien vuosien takaisen laivatilauksensa kokonaisuudessaan. Se on aloittanut tiheät yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin. Korruptioprosentti on toistaiseksi noin 40%, mutta laskemassa kovaa vauhtia taikurin viimeaikaisten puhdistusten myötä. Merimiesparat.

Toinen kylä

Juttelin ihmisten kanssa myös muuta tuon toisen kylän historiasta. Se oli kuulemma perustettu noin sata vuotta sitten sen jälkeen kun eräs mies oli löytänyt sielätä tuon parantavan lähteen, joka oli parantanut hänen katkenneen jalkansa ihmeellisellä tavalla. Kylän ihmiset olivat melko vaursta väkeä, eikä heidän tarvinnut tehdä käytännössä mitään työtä, sillä he saivat tulonsa veden myynnistä. Vettä myyvä kauppias järjesti aina kerran vuodessa arpajaiset, joiden palkintona oli runsaasti rahaa. Tietystikään tuohon arvontaan eivät kylän ulkopuoliset henkilöt saaneet osallistua. Kylän lähellä metsässä oli kuuleman mukaan vanha kivikehä, jota olivat tarinan mukaan kauan kauan sitten käyttäneet noidat, jotka uhrasivat siellä eläimiä ja ihmisiä. Kaupungin ympärille oltiin joskus sen perustamisen jälkeen rakennettu aita, jonka oli tarkoitus suojata sitä pahoilta ihmisiltä.

Menin sitten eräänä päivänä Athoran kanssa tutkimaan tuota kivikehää. Se oli hieman noiden kahden kylän välissä, parin kilometrin päässä toisesta kylästä. Se oli pienellä aukiolla, jonka ympärillä oli jyhkeitä puita. Kivikehä oli täysin rikottu - metrin paksuiset ja useita metrejä korkeat pylväät oli katkaistu ja keskellä oleva, nyt jo ruohon alle suurimmaksi osaksi hautautunut alttarin tapainen pyöreä kivi oli myös rikottu ilmeisesti suurella innolla pirstaleiksi. Joku oli todella nähnyt vaivaa paikan tuhoamisessa. Alttarikivi, sekä kallio, joka oli tuon kivikehän alueella, kolmisenkymmentä senttiä paksun maakerroksen alla, olivat hyvin viileitä. Huomasimme paikalle parisen tuntia sitten tulleen henkilön jäljet. Tutkimme jälkiä tarkkaan ja huomasimme niiden tulevan paikalle, mutta emme havainneet, että ne lähtisivät minnekään. Ne vain päättyivät hajotetun alttarin palasen päälle. Aloimme tutkimaan alttaria tarkoin. Poistimme varovasti sen päällä ollutta humuskerrosta ja huomasimme sen olevan kiinni alla olevassa kalliossa kiinteästi. Sattumalta löysin myös mullasta kullatun medaljongin. Se vaikutti olleen hautautuneena jo pitkiä aikoja. Avasimme sen ja siellä oli jonkinlainen maaginen symboli, joka ei kuitenkaan onneksi vaikuttanut meihin, sekä pieni kultainen avain. Tutkiskelin avainta hieman ja totesin senkin olevan kullattu - alla oli eogia. Yritimme tutkia aluetta edelleen. Huomasin yläpuolellamme olevien puunoksien olevan omituisesti taipuneet - ne tuntuivat haluavat vältellä kiviympyrää ja olivat taipuneet sen reunoilta suoraan ylöspäin. Yritin hyppiä ylös ja muualle siltä varalta, että ylhäällä olisi jonkinlainen portti, tai jotain näkymätöntä. Sitten keskityin aistimaan ympäristössä olevia tietoisuuksia. Minun ja Athoran lisäksi niitä tuntui olevan kaksi. Toinen oli lähellä, itse asiassa kädessäni olevassa avaimessa. Todella omituista. Toinen oli muutaman metrin päässä hieman korkealla, siis todennäköisesti jonkin kivipaaden päällä. En kuitenkaan nähnyt siellä mitään. Suljin silmäni ja keskityin havaitsemaan ympäristöäni. Havaitsin yhden katkaistun kiven päällä jonkin hahmon, jota en ollut silmilläni nähnyt. Käännyin varovaisesti selin siihen ja viitoin Athoralle merkkejä asiasta. Ilmaisin pylvään päällä olevan jotain. Yritin olla näyttämättä hahmolle, että tiesin hänen läsnäolostaan. Athorakin yritti tarkkailla ympäristöä, mutta ei havainnut mitään heti. Hetken kuluttua hahmo yllättäen lähti liikkeelle, loikaten useiden metrien päässä olevalle puun oksalle. Siitä se lähti loikkimaan edemmäs. Avasin silmäni. Athora lähti olennon perään ja minä lähdin hänen peräänsä. En itse nähnyt olentoa, mutta Athora tuntui pystyvän seuraamaan häntä. Athora havaitsi hänet yhden puun oksalla näkymättömänä ja hyökkäsi hänen kimppuunsa pudottan hänet oksalta alas maahan. Athora avasi olennon viitan ja samassa hän muuttui näkyväksi. Olento vaikutti kenties puolihaltialta, tosin hyvin rumalta sellaiselta.

Minäkin tulin paikalle. Athora jätti miehen paikalleen maahan ja loikkasi yläpuolella olevalle puunoksalle. Istuin kaikessa rauhassa miehen eteen ja sanoin "päivää, meitä ei ole esitelty". Hän ei vastannut. No, kävi ilmi, että hän oli mykkä. Muutenkin hän vaikutti hieman yksinkertaiselta ja lapsenomaiselta. Yritin puhua hänen kanssaan Sindariniksi ja se onnistui. Itse asiassa myöhemmin kävi ilmi, että hän puhui myös Westronia. No, sain keskusteltua hänen kanssaan jonkin verran puhumalla itse ja yrittäen ymmärtää hänen elekieltään. Hän kertoi eläneensä metsässä aina, ehkä sata tai pari sataa vuotta. Hän oli saanut viittansa vanhemmiltaan ollessaan pieni. Örkit olivat tappaneet heidät kun hän oli ollut vielä pieni. Aukiolta hän oli etsinyt yrttejä (huomasimme tästä jälkiäkin) ja oli ollut siellä siis aivan sattumalta. Yrttejä hän keräsi vanhalle miehelle, jolle hän välitti niitä viemällä aina silloin tällöin säkin erääseen puunkoloon (jossa oli luukku), josta mies sitten haki ne. Tämän menettelyn ansiosta heidän ei tarvinnut sopia erityisiä tapaamisaikoja. Yrttejä vastaan hän sai mieheltä pientä rihkamaa, kuten tyhjiä pieniä pulloja, jonka tunnistin oitis samanlaiseksi kuin parantavaa vettä sisältävät pulloni. Pienen kyselyn jälkeen vanha mies paljastui samaksi kuin kauppias, joka oli myynyt minulle kyseistä vettä. Juttu oli siis selvä - kauppias hankki omaisuuksia myymällä kalliilla hinnalla tämän metsämiehen hankkimia yrttejä ja antoi hänelle vastaan jotain pientä ja merkityksetöntä rihkamaa. Sain kuitenkin selville, että vanha mies osasi taikoa. Ymmärsin hänen pystyvän heittämään käsistään salamia (sähköä, ei makkaraa). Itse asiassa myös tämä metsämies pystyi, sillä kertoessaan salamista hän itsekin ohimennen viskaisi salaman vähän matkan päähän maahan. Yllätyin tästä ymmärrettävästi melkoisesti. Mies kertoi oppineensa tämän vanhukselta. Hän oli heittänyt salamia ja metsämies oli opetellut mitä sanoja ja eleitä hän oli käyttänyt ja yrittänyt sitten tehdä samoin salaa.

Kivikehästä saimme tietää, että kymmeniä vuosia sitten sinne oli tullut jotain olentoja. Meille valkeni myös, että kehän ympärillä olevat puut olivat itse asiassa enttejä. Ilmeisesti juuri ne olivat tuhonneet kehän ja nyt niiden tarkoituksena oli suojella sitä noilta pahoilta olennoilta. Sitten en enää keksinyt kysyttävää ja metsämies ryhtyi lähtemään, jonka me annoimmekin hänen tehdä rauhassa.

Athora kertoi tässä vaiheessa havainneensa tutkittuaan kauppiaalta saamiani pulloja, että niissä oli tosiaan ollut parantavaa ainetta, mutta että se oli tehty eräästä maan alla luolissa kasvavasta sienestä. Oli siis syytä olettaa, että kylän läheisyydessä tai alapuolella saattoi olla luolia. Kenties tämän kivikehän alla.

Menimme takaisin toiseen kylään. Tällä kertaa kyselin hieman tarkemmin asioista ihmisiltä, joiden kanssa olin aiemminkin keskustellut. Asiat valkenivat entistäkin enemmän. Minusta alkoi tuntua siltä, että vedellä oli hieman muutakin vaikutusta kuin mitä oli annettu ymmärtää. Kaupungissa ei nimittäin ollut yhtään nuoria lapsia. Athora huomasi myös, ettei siellä ollut lainkaan hautausmaata. Alkoi olla siis syytä olettaa, etteivät kaupungin asukkaat vanhentuneet laisinkaan. Palasimme takaisin omaan kyläämme katsomaan sen hautausmaata. Kaikista kivistä oli hakattu vuosiluvut pois (???, jostain saimme kuitenkin selville, että tässäkin kylässä oli kuollut suhteellisen vähän ihmisiä, mutta viime aikoina määrä oli noussut).

Mietin että ketä vanhoja ihmisiä omassa kylässäni oli. Muistin yhden vanhuksen, joka itse asiassa sattui olemaan Angainan isoäiti. Hän oli ainoa puolihaltija, joka kylässä asui. Hän oli hyvin vanhan näköinen; ilmeisesti hän oli valinnut kuolevaisuuden. Menimme hänen luokseen Angainan kanssa. Hän kertoi meille, että joitakin satoja vuosia sitten tällä alueella olisi ollut noitia. Heidät oli tuhottu ja haudattu tuolle alueelle, jossa toinen kylä nyt oli. Aluetta reunusti kivipaasien kehä, joista me emme olleet nähneet jälkeäkään. Lähteen löydyttyä alueelle oli sitten muuttanut väkeä sekä tästä kylästä, että muualta. Jossain vaiheessa lähistölle, kenties tuonne metsässä olevaan kivikehä-temppeliin oli tullut jotain pahoja olentoja. Toisen kylän ympärille rakennettiin tuo aita, joka sen ympärillä edelleenkin oli, suojaamaan sitä noita olentoja vastaan. Vanha nainen ei tiennyt mistä toisen kylän asukkaat tiesivät noista pahoista olennoista, mutta kuuleman mukaan kukaan ei varsinaisesti nähnyt niitä. Hän itse tunsi kylän vanhan kauppiaan, muttei ollut itse käynyt kylässä moneen kymmeneen vuoteen. Vaikka hän olikin valinnut kuolevaisuuden, oli hänen elinikänsä silti useita satoja vuosia.

Kysyimme myös että mitä hän tiesi metsissä liikuskelevasta puolihaltijamiehestä. Hän sanoi ettei tiedä hänestä mitään. Kyselimme muutenkin hänen suvustaan ja hän kertoi, että hänellä oli ollut kolme lasta - kaksi tyttöä ja yksi poika. Poika ja toinen tytär olivat kuolleet jo lapsina. Hänen viimeinen lapsensa, Angainan äiti, oli kuollut Angainan ollessa vielä lapsi örkkien tappamana. Angainan isä oli ollut haltia, joka oli ilmeisesti häipynyt lapsen ollessa vielä pieni. Minulle tuli mieleen hurja ajatus että tuo metsissä liikuskeleva puolihaltija saattaisi olla Angainan veli. Kysyin naiselta josko hänen tyttärellään olisi ollut jotain toisia lapsia. Hän vastasi kieltävästi, mutta huomasin hänen salaavan jotain. En halunnut kuitenkaan kysellä aiheesta sen enempää Angainan läsnäollessa, joten jätin asian sikseen. Lupasin tulla takaisin jos minulla olisi jotain muutakin kysyttävää.

Menimme takaisin dojolleni. Otin hieman ottelua Athoraa vastaan kahdella puumiekalla. Hän osoittautui oikeinkin hyväksi. Olimme erittäin tasoissa, minun pärjätessä hieman paremmin. Saimme molemmat toiseen pieniä osumia, kunnos Athora sai minuun sitten sen verran tuntuvan iskun etten viitsinyt enää jatkaa. Meditoin pari päivää tullakseni hieman parempaan kuntoon.

Parannuttuani halusin käväistä katsomassa tuota toista kylää illalla. Lähdimme sinne pimeän tultua. En ottanut mitään muuta varustusta kuin miekkani, jotka olivat minulla aina mukana. Tarkoituksenamme oli käydä vain tarkkailemassa tapahtumia kylän aidan ulkopuolelta. Halusin myös hieman vilkaista tuota aitaa.

Vähän puolimatkan jälkeen havaitsimme metsän siimeksessä valoa. Se tuli kivikehän suunnalta. Menimme lähemmäs ja näimme kehän keskellä roihuavan valtaisan kokon. Palavat puut eivät ilmeisesti olleet enttejä, vaan aivan tavallisia puita, jotka oli revitty irti enttien piirin ulkopuolelta juurineen. Metsäpuolihaltia putkahti eteemme. Hän oli hämmästynyt ja ilmaisi kysyvänsä että tiesimmekö mitä oli tapahtunut. Hän kertoi, että puut kärsivät. Menimme lähemmäs kokkoa. Se oli todella valtava. Vaikka enttipuut olivat melko lähellä, ne eivät kuitenkaan palaneet. Kuumuus alueella oli kuitenkin niin suuri, ettei meillä ollut mitään toivoa mennä kivikehän sisään. Entit alkoivat vähitellen liikuttaa juuriaan poispäin tulesta. Kiersimme alueen nopeasti ja näimme suuret jalanjäljet, jotka johtivat kivikehään. Etsimme aluetta nopeasti tarkemmin ja löysimme myllerretystä maasta myös jäljet, jotka johtivat poispäin. Mietimme hetken mitä tekisimme - lähtisimmekö kohti toista kylää vai seuraisimmeko jalanjälkiä. Jälkien koko oli ehkä suuren sotapeikon tai jättiläisen luokkaa. Aivan sattumalta näin jotain epämääräistä valahtavan ulos kokosta kohti metsää. Tunnistin sen toisessa kylässä asuvaksi vanhaksi kauppiaaksi. Lähdimme välittömästi hänen peräänsä. Emme tietenkään nähneet häntä, mutta yritimme seurata hänen jälkiään. Niitä ei löytynyt, joten ilmeisesti hän oli lentänyt. Athora kuitenkin jäljitti häntä nopeasti hänen hajunsa perusteella. Hän oli kulkenut suoraan jättiläisen jalanjälkiä myöten. Seurasimme jälkiä, jotka hetken kuluttua kääntyivät kohti tuota toista kylää. Etenimme edelleen kylän luo tuon parin kilometrin matkan, kunnes saatoimme kuulla sieltä ääniä. Joitain taloja paloi ja saatoimme erottaa taistelun ääniä. Menimme lähemmäs ja näimme valtavan, kenties kuusi metriä pitkän ihmisen tuhoavan kylää. Maassa oli joitain tapettuja ihmisiä, mutta joitakin oli varmasti päässyt pakoon. Vanha mies seisoi lähistöllä ja heitteli salamakuuroja jättiläistä kohti. Salamat tirisivät jättiläisen ruumiissa ja se kääntyikin taikuria vastaan. Taikuri yrittä puolustautua, mutta jättiläinen tappoi hänet helposti. Se ei ollut tavallisen, siis tyhmän ja sivistymättömän, näköinen jättiläinen, vaan hyvin ihmismäinen, hieman isompi vain. Se tappoi taikurin kuitenkin helposti ja repäisi hänet kahtia. Salamat olivat kuitenkin heikentäneet sitä suuresti ja sillä oli runsaasti verenvuotoa. Heikkona se repi nyt jo maan tasalla olevia rakennuksia auki, ikäänkuin etsien jotain. Ymmärsin, että se etsi lähdettä. Athora ei halunnut mennä kylään kenties taistelemaan tuota jättiläistä vastaan, vaan lähti kohti kotikyläämme. Minä halusin jäädä ainakin tarkkailemaan tilannetta metsämiehen kanssa. Athora lähti ja me menimme hieman vielä lähemmäs, tutkimaan kylän aitaa. Nyt huomasimme, että aita oli todellakin rakennettu juuri ja juuri maan pinnan yläpuolelle tulevien kivipaasien päälle. Jättiläinen alkoi valtavalla miekallaan tuhoamaan kylän aitaa. Se alkoi olla haavoistaan todella huonossa kunnossa, joten ajattelin, että ei olisi hyvä, jos se löytäisi lähteen ja saisi juoda sen parantavaa vettä. En osannut arvioida jättiläisen vuotojen vakavuutta, mutta ne näyttivät melko pahoilta. Se saattoi jopa kuolla niihin. Minun oli siis pakko itse löytää lähde ennen sitä ja suojella lähdettä jätiltä.

Kiersin sopivaan paikkaan ja menin aidan yli. Metsämies seurasi perässäni. Juoksin piilossa kaupan luokse. Sen raunioista löytyi portaat sen kellariin ja menin sinne nopeasti. Kellarissa oli yhdellä seinällä hyllyjä, joissa oli suuret määrät "lähdevettä" sisältäviä pikkupulloja. Toisella seinustalla oli rivi suuria tynnyreitä, joista yksi yli rikki. Se sisälsi kymmeniä pusseja, joista osa oli nyt rikkoutunut kattoparrun pudottua tynnyrin päälle. Pussissa oli kymmeniä marjoja, jotka olivat erästä tuntemaani yrttiä, jonka tiesin parantavan luunmurtumia. Otin pussin mukaani. Kellarin yhdessä seinässä oli suuri rautaovi, joka näytti olevan lukitsematon. Avasin sen ja sen takaa löytyi alaspäin viettävä käytävä. Lähdin kulkemaan käytävää eteenpäin ja saavui valtavaa luolaan, joka oli täynnä sieniä. Niitä oli varmasti kymmeniä tuhansia. Athora oli kertonut yhden vesipullon arvoksi kenties viisi kultaa. Täällä oli siis ehkä satojen tuhansien kultakolikoiden arvosta sieniä. Rahasumman, jolla voisi ostaa tai vallata jo pienen valtakunnan. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin, sillä meillä oli kiire - jättiläinen saattaisi alkaa millä hetkellä hyvänsä tutkimaan kauppiaan taloa. Vaikka tänne alas tuova käytävä oli vain noin kahden ja puolen metrin korkuinen, mahtuisi jättiläinen silti ryömimään sitä pitkin helposti. Minun piti siis löytää lähde mahdollisimman nopeasti. Tunneli jatkui suuren luolan toisella puolella. Se vietti omituiseen kammioon, jonka seinät olivat sileää, mustaa kiveä. Muodoltaan se oli kuin valtaisa pullo, paitsi että sen kyljessä, alhaalla, oli matala alttarin tapainen koroke. Liututtauduin pulloon sisään tutkimaan koroketta. Siinä oli päällä pieni reikä. Katselin sitä hetken ja huomasin löytämäni pienen avaimen sopivan siihen. Mietin hetken mitä tekisin. Avaimen vääntäminen saattoi tuoda pelastuksen, tai se saattoi tuoda tuhon. Tutkin avaimenreikää tarkemmin. Se, samoin kuin avainkin vaikuttivat äärimmäisen monimutkaisilta. Ymmärsin mekanismista sen, että itsi lukon avaaminen ei ollut kovinkaan yksinkertaista, vaan siinä vaadittaisiin välttämättä jotain muutakin kuin vain avaimen työntämisen reikään ja vääntämistä. Mikäli avainta kääntäisi väärin, se jumittuisi lukkoon, josta sitä ei enää saisi irti. Avaaminen ei siis enää olis onnistunut. Minun oli siis pakko päästä ylös ja estää jättiä pääsemästä alas. Löytämällä sieniviljelmän ja yrtit se saisi jo parannettua itsensä ja voisi tulla alas luokseni tappamaan minut täysissä voimissaan. Nousin "pullosta" ylös. Metsämies oli katsellut minua pullon reunalla ja lähdimme yhdessä takaisin ulos. Käytävä edessämme oli kuitenkin nyt pimeä. Sytytin käteeni liekin ja jatkoimme eteenpäin. Käytävä oli muuttunut. Saavuimme suureen halliin, jossa oli keskellä suuri pilari. Olimme ilmeisesti jotenkin siirtyneet jossain vaiheessa toiseen paikkaan. Ilmeisesti ollessamme molemmat kivipullon suun sisäpuolella. No, meillä oli kuitenkin edelleen kiire päästä takaisin. Minun pitäisi ainakin ehtiä ylhäältä etsiä jotenkin ohjeita lukon avvamiseksi. Kenties kauppiaan ruumiilta tai hänen talonsa raunioista ennen kuin ne palaisivat tuhkaksi. Myös jättiläinen saattaisi päästä tänne edelleen perässäni.

Menin siis eteenpäin. Hallista lähti eteenpäin kaksi käytävää. Valitsin niistä vasemmanpuoleisen. Se oli kallioon hakattu käytävä. Kävelimme nopeaa tahtia eteenpäin, kun äkkiä kuulin omituisen äänen takaani. Käännyin katsomaan, mutta siellä ei ollut mitään. Juoksin takaisin halliin, mutta sekin oli täysin tyhjä. Metsämiehestä ei ollut jälkeäkään. Palasin takaisin tunneliin ja jätin sinne tällä kertaa kolikon siltä varalta, että edellisen kaltaisia maastonmuutoksia tapahtuisi uudelleen. Saavuin risteykseen. Valitsin vasemman haaran ja jätin siihen taas pienen kuparikolikon. Kuljin taas jonkin aikaa eteenpäin, kunnes havaitsin edestäpäin kajastavan valoa. Menin rauhallisemmin eteenpäin, kunnes näin siellä nuotin, jonka ääressä seisoi olento. Se olisi joskus saattanut olla elävä ihminen, mutta nyt siltä puuttu alaleuka ja se oli muutenkin melko mädäntyneen näköinen. Se paistoi nuotiossa jotain, joka näytti aivan sen omalta reideltä. Huomasin luolan perällä olevan oven. En kuitenkaan halunnut jäädä taistelemaan olentoa vastaan, sillä minulla ei ollut maagista miekkaa mukana, eikä epäkuolleen kanssa välttämättä kannata taistella tavallisen miekan kanssa. Se ei onneksi ollut huomannut minua joten lähdin poispäin. Palasin edelliseen risteykseen ja lähdin nyt kulkemaan toista haaraa. Sieltä löysin suuren luolan, jonka lattialla oli suuri ja musta lampi. En mennyt lähemmäs vettä, vaan lähdin takaisinpäin todettua tämän reitin umpikujaksi. Tulin takasin suureen halliin. Nyt huomasin, että lyhyt luola, josta olin tullut, oli muuttunut. Se olikin muuttunut toiseksi luolaksi, joka kaarsi vasemmalle. Lähdin etenemään sitä pitkin. Se alkoi viettää alaspäin ja kääntyi yhä jyrkemmin spiraalimaisesti. Pienen matkan kuluttua tulivat vastaan portaat, jotka jatkuivat alaspäin. Lähdin astumaan portaita alaspäin, tietysti normaalin tavan mukaan astuen joka kolmannelle portaalle, kun astuinkin yllätyksekseni tyhjään. Yritin refleksinomaisesti hypätä takaisin ja päästä kynnykselle, mutta jalkani vain lipsahtivat jä lähdin likumaan lasinsileää mäkeä alaspäin. Huomasin liukuvani eräänlaisessa kourussa valtavaa vauhtia. Yritin säilyttää kuitenkin tasapainoni ja olla kyykyssä sen varalta, mitä liukumäen pohjalla kohtaisin.

Liu'uin suureen huoneeseen, vauhtini hidastuen vähitellen, kunnes pysähdyin kokonaan. Huone oli täynnä suuria munia. Niitä oli ehkä parikymmentä. Edessäni oli huoneen seinällä suuri aukko, joka oli täysin paksun hämähäkinseitin peitossa. Olin siis hämähäkin munakammiossa. Huolestuin tilanteestani melko syvästi. No, en jäänyt odottamaan äitihämähäkin saapumista paikalle, vaan lähdin eteenpäin. Leikkasin verkkoon miekallani pienen aukon, josta pääsin läpi. Tuli pieneen risteykseen, jossa näytti olevan jonkinlainen alttari. Alttarilla makasi haarniskaan pukeutunut, mutta nyt jo varmasti satoja vuosia kuolleena ollut mies. Pelkäsin ruumiin olevan epäkuollut, joten en aluksi viitsinyt koskea siihen. Menin kuitenkin lähemmäs tutkimaan sitä ja aloin kopeloimaan vaatteenjäänteitä. Pelästyin hieman kun luurangon käsi hieman liikahti, mutta katsoin sen johtuneen omista toimistani ja rauhoituin. Vähän ajan päästä kuitenkin myös sen jalat liikahtivat. Aioin jo vetää miekkani esiin ja vetäistä luurangolta pään irti, mutta mieleeni tuli, easeeni ei välttämättä tehoaisi sitä vastaan. Otinkin luurangolta sen kyljellä roikkuvan miekan. Nyt se ei pystysi käymään kimppuuni ainakaan miekallaan ja tämä miekka saattaisikin olla maaginen. Itse asiassa havaitsin maagisuuden välittömästi otettuani miekan käteeni. Sen kahva oli jääkylmä. Käteni oli jäätyä pidellessäni sitä kädessäni. No, toivoin pystyväni kuitenkin tappamaan luurangon ennen kuin käteni kärsisi pysyviä vauroita. Hieman enemmän aikaa siihen meni kuitenkin. Onneksi keksin edes tarpeeksi nopeasti kietaista hihani terän ympärille. Täten en ainakaan saanut omasta aseestani vauriota. Toisesta käytävästä alkoi kesken taistelun kuulua ääniä. Yritin siksi lopettaa sen mahdollisimman nopeasti. Lähdin välittömästi luurangon kolahdettua maahan juoksuun toista käytävää pitkin. Kiskaisin mukaani tuon nyt jo täysin hajonneen luurangon haarniskan, sen ollessa luurangon päällä tietysti edelleen. Luut ja vaatteenpalaset lentelivät perässäni juostessani käytävässä. Ehdin juuri nähdä vilaukselta toisesta käytävästä tulevan suuren karvaisen raajan. Juoksin käytävää pitkin vähän matkaa, kunnes pysähdyin tarkastelemaan haarniskaa. Huomasin sen olevan hieman mithrilmäistä metallia, ei kuitenkaan lähellekään puhdasta. Kun hämähäkistä takanani ei kuulunut mitään, pysähdyin kokeilemaan haarniskaa päälleni. Se tuntui oikein mukavalta ja kevyeltä. En yleensä ole käytta kuin mithril-harniskoa johtuen niiden raskaudesta, joten tämä sopi minulle oikein hyvin.

Jatkoin matkaani, kunnes saavuin suureen luolaan. Käytävä jatkui vähän matkan päässä mutta kauempana tuon valtavan luolan toisessa päässä oli suurten kivien röykkiöitä. Sieltä kajasti myös nuotion valoa. Kuulin puhetta. Kieli oli selvästi örkkien kieltä, puhe ei kuullostanut örkiltä. Ei myöskään ihmiseltä. Päädyin arveluissani peikkoon. Ne puhuivat ruoasta ja muusta vastaavasta, enkä halunnut ongelmia, jotenka jatkoin matkaani edessäni olevaan tunneliin. Vähän matkan päästä päädyin kuitenkin umpikujaan. Lattiassa oli vain lammikko, joka haisi varsin epämiellyttävälle. Päättelin sen olevan peikkojen käymälä. Palasin takaisin. Hiivin suuressa luolassa lähemmäs olettamiani peikkoja kunnes näin ne istuvan nuotion vieressä. Niitä oli kaksi ja ne olivat syömässä jotain hyvin epämääräistä lihaa. Itse asiassa ne vaikuttivat jättiläisiltä, luolasellaisilta. Niiden takana oli seinässä ovi. Päätin jäädä odottamaan kunnes ne lähtisivät muualle. Pienen hetken kuluttua toinen alkoi haistella ilmaa ja sanoi että täällä haisee ihmiselle. Ne lähtivät tutkimaan asiaa ja minä säntäsin pakoon. Ne lähtivät juoksemaan perässäni. Juoksin risteykseen, jossa olin tappanut lopullisesti luurangon. huomasin sen käytävän suulla, josta olin alunperin tullut, yli puolimetrisen hämähäkin. Jättiläiset tömistelivät takanani, joten hyppäsin alttarin yli ja lähdin juoksemaan tuntematonta haaraa pitkin. Hämähäkki ei onneksi lähtenyt seuraamaan minua. Myös jättiläisten äänet vaimenivat, kunnes loppuivat tyystin.

Juoksin jonkin matkaa eteenpäin, kunnes saavuin valtavan rotkon partaalle. Toiselle puolelle oli noin kuutisen metriä ja leveyttä kuilulla oli useita kymmeniä metrejä sen pohja ja katto häämöttivät jossain kaukana. Säkähdyttävintä paikassa kuitenkin oli, että se oli täynnä paksua hämähäkinseittiä. Sitä oli valtavasti. Niin, rotkon toiselle puolelle vei heppoinen riippusilta. Seittiä ei ollut sillalla, mutta sen molemmin puolin se muodosti koko kuilun alueelle levittyvän maton. Vähän matkan päässä sillalta saattoi havaita suuren, useiden metrien kokoisen seittiröykkiön. Siihen johti myös runsaasti seittirihmoja, erityisesti kiinnitin huomiota sillalta sinne johtaviin siimoihin. Saatoin kuvitella emohämähäkin kiiluvat silmät seittien takana. Etsin tunnelista pari sopivan kokoista kiveä. Etsin sopivan kohdan seitistä, jonka arvelin palavan mukavasti ja sytytin sen. Kun seitti oli lähtenyt mukavasti palamaan, heitin kivet kauas jättihämähäkin piilon toiselle puolen ja lähdin juoksemaan sillan yli. Seitit roihahtivat oikein kunnolla. Kuulin piilosta valtavan kauhunkiljaisun kun seittipeite, jonka alla hämähäkki oli ollut, roihahti palamaan. Hämähäkki kiljui tuskissaan ja lähti nopeasti kiipeämään ylöspäin pakoon. Päästyäni nopeasti sillan toiselle puolelle iloni kuitenkin päättyi hyvin lyhyeen; päälleni putosi verkko. Kädessäni olevalla jäämiekalla leikkasin verkon nopeasti kahtia. Onneksi mikään ei kuitenkaan hyökännyt kimppuuni, sillä olisin ollut kuitenkin ainakin vähän aikaa melko avuttomassa tilassa. Tutkin ansaa. Se oli lauennut astuttuani painolaatalle, jolloin painot olivat pudonneet katosta verkon kanssa. Se oli selvästi ihmisen tekeleitä. Tarkoituksena oli ilmeisesti vangita kohde, kunnes jättihämähäkki pääsisi aterialle.

Jatkoin matkaa. Tällä kertaa käytävä tuntui melko pitkältä, joten lähdin hölkkäämään rennosti. Jonkin ajan kuluttua saavuin pienelle laajenemalle. Laajeneman seinässä oli oviaukko, joka oli täysin musta. Mustuuden pinta tuntui jotenkin värisevän. Ihmettelin asiaa hetken. Kokeilin työntää mustuudesta aluksi vaatteenhelman läpi, sitten sormen ja lopulta pääni. Pimeys oli täydellinen, joten työnsin läpi myös käteni, jossa edelleen paloi liekkini. Pimeys, joka paikalla oli, oli ilmeisesti maagista. Oman maagisen tuleni voima kuitenkin jotenkin sattumalta voitti sen ja edessäni avautui valtava luola. Luolassa näkyi myös valtava hahmo, valkoinen lohikäärme. Valon ilmestyessä luolaan se huusi tuskasta. Se vaikutti melko nuorelta lohikäärmeeltä ja makasi valtavan aarrekasan päällä hyvin vihaisena. Sanoin sille osaamani lohikäärmeenkielisen tervehdyksen ja sen perään mustalla kielellä: "Päivää, en kait häirinnyt, anteeksi." Lohikäärme vaikutti erittäin ärsyyntyneeltä ja se vetäisi henkeä. Hyppäsin syrjään, mutta en silti säästynyt täysin siltä kylmyyden tulelta, joka lämähti oven läpi käytävään. Juoksin pakoon kovaa vauhtia. Käytävä kuitenkin näytti jatkuvan pitkään, joten pysähdyin.

Olin kärsinyt luurankoa vastaan taistellessani jonkin verran. Itse luuranko ei ollut saanut minuun mitään vahinkoa, mutta käteni oli paleltunut aika pahasti ja siinä oli kovia tuskia. Ajattelin, että ehkä minun olisi parasta hieman levätä ennen kuin jatkaisin matkaani ja parannella itseäni. Tutkin tunnelin lattiaa ja se vaikutti hyvinkin vähän käytetyltä. Saatoin siis toivoa saavani olla rauhassa vähän aikaa. Jäin siihen odottelemaan.

Parin tunnin levon jälkeen kuulin jonkun lähestyvän tulosuunnastani juoksuaskelin. Hyppäsin ylös huomatakseni Athoran saapuvan paikalle. Hämmästyin tästä jonkin verran, mutta en niin kovin suuresti. Keskustelimme siinä jonkin aikaa. Hän kertoi, mitä oli tapahtunut ylhäällä. Kuljettuaan jonkin matkaa kohti kotikyläämme hän oli alkanut katumaan lähtöään pois tuhotusta kylästä ja oli kääntynyt takaisin. Hän oli paikalta löytänyt jättiläisen edelleen tutkimasta kiireisesti raunioita. Jättiläinen oli melko pahasti vahingoittunut. Athora meni kysymään siltä, että mitä se etsi. Hämmästynyt jätti sanoi etsivänsä avainta, jatkaen samalla etsintäänsä. Se kertoi avaimen olevan pieni, että sillä oli nimi ja että se oli varastettu metsässä olevasta kivikehästä. Athora toki tunnisti sen löytämäkseni avaimeksi. Jätti alkoi olla todella huonossa kunnossa ja sanoi etsivänsä myös yrttejä, joita se tiesi kylässä olevan jossain. Athora päätti yrittää pelastaa jätin. Hän teki useita parantavia loitsuja ja onnistui yrityksessään juuri ja juuri ajoissa, jätin altua jo kaatunut maahan tajuttomana. Parantaminen oli kuitenkin rasittanut häntä itseäänkin sen verran, että hän jäi jätin mereen meditoimaan, samalla parantaen sitä.

Argon ja Angaina olivat myös päättäneet lähteä kotikylästä peräämme tunnin verran lähtömme jälkeen. He olivat saapuneet kylään toteamaan tuhon. He olivat kuitenkin löytäneet Athoran jätin vierestä edelleen meditoimasta ja jäivät odottamaan hänen heräämistään. Hän olikin herännyt jonkin ajan kuluttua ja kertoi tapahtumista. Yhdessä he olivat lähteneet jäljittämään minua. He olivat tulleet kellariin, josta he olivat löytäneet paitsi yrttitynnyrit, myös metsämiesystävämme mukanaan säkillinen pikkupulloja. Kävi ilmi, että hän oli tyhjentänyt kaikki pullot vedestä, saadakseen vain pullot itselleen. Yhtään täysinäistä pulloa ei ollut enää jäljellä. Athora oli hermostunut ja käynyt kaikki pullot läpi löytääkseen edes vähän nestettä, sillä hän oli pelännyt pullojen sisältäneen sitä oikeaa, nuoruutta antavaa, lähdevettä. Sisältö oli kuitenkin paljastunut siksi tavalliseksi parantavaksi vedeksi. Jättäen metsämiehen he olivat sitten lähteneet jatkamaan etsintää. He olivat menneet alas sieniviljelmälle hämmästymään. Athora oli nopeasti tehnyt sienistä yhden annoksen lääkeainetta ja todennut sen toimivan. Sitten he olivat jatkaneet eteenpäin jättipulloon. Siellä Athora oli jäljittänyt minut korokkeelle, johon jälkeni päättyivät. Mennessään sen päälle hän oli tuntenut siirtyvänsä toiseen paikkaan. Hänen perässään ollut Argon on huomannut tämän ja mennyt hänen perässään. He olivat tulleet pullosta ulos ja lähteneet jälleen perässäni. He olivat havainneet taas siirtyvänsä pian pullon jälkeen ja heidän tiensä takaisin oli katkenut. Athora tutki jälkiäni ja he olivat lähteneet perääni spiraalinmuotoiseen. Athora oli mennyt samaan ansaankuin minäkin ja pudonnut liukumäkeen. Alapäässä hän oli törmännyt ilmeisesti kohtaamaani puolimetriseen hämähäkkiin ja tappanut sen. Sitten hän oli jatkanut etsimistäni ja kulkenut perässäni kunnes löysi minut paikasta johon oli jäänyt lepäämään.

Mietimme mitä tehdä. Olisimme saattaneet jatkaa eteenpäin, mutta kerroin Athoralle jättien takana olleesta ovesta ja hän halusi mennä tappamaan jätit. Hän paransi minua hetken ja käsitteli myös miekkaani hieman tehokkaammaksi jättiläisiä vastaan. Menimme sitten niiden luo. Minä tein itsestäni varjon ja Athora vielä poisti hajun meistä molemmista. Jätit olivat edelleen alkuperäisessä luolassaan. Hiivin niin lähelle toista jättiläistä kuin pääsin, mutten päässyt aivan selkään saakka. Athora kuitenkin hyökkäsi näkymättömänä toisen jätin selkä, jolloin minäkin hyökkäsin itseäni lähellä olleen kimppuun hieman valmistautumattomana. Lyöntini epäonnistui täysin, mutta Athora sai onneksi tapettua molemmat jätit.

Välittömästi toisenkin jätin kuoltua ovi avautui. Silmämme putosivat hyvin nopeasti, sittä ovensuuhun ilmestyi Vagor. Ihmettelin kuitenkin asiaa. Hän näytti keskittyvän johonkin. Havaitsin itseeni kohdistuvan vaaran ja loikkasin välittömästi takanani olleen kiven taakse aikomuksenani lähteä karkuun. Huomasin kuitenkin erehtyneeni aiheetta, sillä luulin vanhan ystäväni, joka oli juuri tullut näkyväksi, yrittäneen hyökätä kimppuuni. Athora kuitenkin reagoi nopeasti ja tappoi hänetkin välittömästi. Aloin jo hermostua tästä, mutta huomasinkin, ettei kyseessä ollutkaan ketään ystäväni, vaan aivan tuntematon henkilö. Hän vaikutti jonkinlaiselta maagikolta. Vagor paljastui vain kuvajaiseksi, jossa oli, hämmästyttävää kyllä, aivan täydellinen tuoksu ja tuntukin. Oven takaa paljastui huone, josta löysimme Argonin ja Angainan nukkumasta jonkin loitsun vaikutuksen alaisina.

Todellisuus

Nousin kyykkyyn kyselläkseni Athoralta mitä oli tapahtunut. Samassa huoneen ovi lämähti auki valtavan hahmon ruhon täyttäessä oviaukon. Se oli samanlainen jättiläinen, jollaisen olin tavannut juuri ennen nukahtamistanikin. Se vilkuili ympäri huonetta valtava kivi valtavassa kourassaan. Athora hyökkäsi välittömästi sen kimppuun ja minä loikkasin perässä. Athoran lyönti osui hyvin pahasti jättiläisen jalkaan ja sen verta lensi uskomattomia määriä. Haava näytti tappavalta, mutta sitä ennen jätti kuitenkin suuttui Athoralle. Minä loikkasin ovenraosta ulos toivoen, että ulkopuolella olisi toinenkin jätti. Pääsin juuri mukavasti kierähtämään oviaukossa seisovan jätin käden alta päästäkseni suureen kiviä täynnä olevaan halliin, jossa viimeksi olimme tappaneet siellä olleet kaksi jättiläistä kun näin jätin toisella puolella olevan toisen jätin. Hyökkäsin salamannopeasti sen kimppuun. Jätti oli itse asiassa melko yllättynyt, sillä se luuli minun käyvän paljain käsin sen kimppuun, mutta itse vedin miekkani niin nopeasti, ettei se huomannut minun edes aikovan hyökätä sen kanssa. Vedin jätiltä koko rinnan auki ja jätin sen kuolemaan maahan. Samalla Athora viimeisteli omaa jättiään, vaikkakin hänellä tällä kertaa tuntui olevan hieman vaikeuksia sitä vastaan, kun halusi välttämättä otella paljain käsin.

Tutkimme paikkaa. Nämä jätit tuntuivat tutuilta. Itse asiassa ne olivat mielestäni samat jätit kuin viime kerralla. Edellilsten ruumiista ei ollut mitään jäljellä, samoin kuin ei myöskään Athoran tappamasta taikurista. Arvelimme, että ehkä samat jätit palaavat aika uudestaan. Athora vahvisti tämän kertomalla tappaneensa ne kolme kertaa sillä aikaa kun olimme nukkumassa ja että ne tulivat takaisin aina kun huoneen oven sulkee. No, tutkimme huonetta tarkemmin. Se oli melko karkeasti hakattu kallioon, mutta Argon löysi lentämällä sen katosta noin kolmen metrin korkeudelta pienen luukun. Tutkimme myös kuolleen takurin jäämistöä. Niistä löytyi muutama näkymätön paperikäärö, joissa Argonin mukaan luki jotain kuunvaiheita ja muita ajan- ja paikanmääreitä. Athora näytti myös löytämäänsä amulettia. Kun laitoin sen kaulaani, huomasin olevani tähtitaivaan alla. Hyvin mielenkiintoinen juttu. Vähän aikaa koeteltuani huomasin pystyväni kontroilloimaan tähtitaivaan näkymistä. Pystyin myös liikuttamaan taivasta. Annoin sen sitten takaisin Athoralle. Hyvin mielenkiintoinen kapistus joka tapauksessa, vaikkakaan en silloin keksinyt että mitä käytännön hyötyä siitä voisi olla.

Ihmeellinen tapaus sattui kun äkkiä kuulimme ihmisen kokoisen olennon juoksuaskelien lähestyvän. Piilouduimme kiireesti nähdäksemme sieltä tulevan vanhan tutun metsähaltijan. Se kävi luonamme kääntymässä, mutta olimme hyvin varovaisia sen suhteen - saattoihan se olla vaikka illuusio, kuten Vagorkin hieman aiemmin. Kun emme sitten tehneet mitään, se vain kääntyi ja juoksi välittömästi pois.

Avasimme luukun parin tunnin kuluttua Athoran levättyä kunnolla. Luukusta paljastui pieni onkalo ylöspäin. Onkalossa oli pieni koukku, jota juuri pystyi vetämään kahdella sormella. Mietimme tilannetta ja Athora tutki asian vaarallisuutta maagisesti. No, päätimme sitten vetää vivusta. Aluksi se ei meinannut millään liikkua, mutta sitten se liikkui. Samassa huoneen ovessa tapahtui jokin muutos - siihen ilmestyi maisema jostain toisesta huoneesta. Huone oli äärimmäisen hyvälaatuisin huonekaluin kalustettu. Athora loikkasi huoneeseen sisään, mutta juuri ennen oviaukkoa huomasi siinä jotain omituista. Samassa hän ilmeisesti teki jonkin nopean loitsun ja siirtyi viisi metriä taaksepäin, samalla loikaten sivulle.

Hän sanoi nähneensä tälläisiä ovia aikaisemminkin. Tutkimme oviaukkoa tarkemmin. Kaikki mitä sen läpi työnsi, katosi tyhjään, siis tuhoutumalla sitä myötä kun sitä työnsi tuon aukon rajapinnan läpi. Ongelmallista. Sitten Athora otti taskustaan jotain pientä ja näytti meille sitä. Hänen kädessään ei mielestäni ollut mitään. Sitten hän työnsi sen oviaukkoon ja väänsi. Sitten hän astui ovesta sisään ilman mitään ongelmia. Hyvin mielenkiintoista.

Huone

Löysimme paikasta tosiaan runsaasti kirjoja. Itse asiassa 56 kappaletta samaa sarjaa olevia kirjoja. Kirjojen kieli oli Quenyaa, joka ensimmäisessä kirjassa oli oikein selvää, mutta vähitellen muuttui yhä omituisemmaksi. Tutkin paria ensimmäistä kirjaa ja niissä kerrottiin nuoresta loihtijasta, joka lähti tutkimaan Keskimaata. Myös Argon tutki kirjoja jonkin aikaa, mutta jätimme ne sitten koska halusimme tutkia, että mihin tuo toinen huoneen ovi johti. Avasimme sen varovaisesti ja se johti jonkinlaiseen makuuhuoneeseen. Nyt tutkimme kaikki paikat tarkkaan. Tavaroita oli suhteellisen vähän, mutta Argon löysi makuuhuoneesta kaksi näkymätöntä sormusta, ja yöpöydän laatikosta löyty kivinen levy, jossa oli jotain maagisia merkkejä. Painelin niitä, mutta mitään ei tapahtunut. Menin sitten takaisin toiseen huoneeseen ja painelin niitä edelleen. Äkkiä ovessa ollut maisema muuttui ja siinä olikin metsä. Oikein mukavaa, nyt pääsisimme takaisin. Painoin toista paikkaa levyllä ja oveen ilmestyi yksi sen luolaston käytävä, josta olimme tulleet tänne. Ok, oikein kätevää. Kokeilin sitten josko painamisen kohdalla ja määränpäällä olisi jotain yhteyttä painamalla samaa kohtaa kuin edellisellä kerralla, toivoen saavani metsän taas näkyviin. Oveen ilmestyikin äkillisesti täydellinen pimeys, jossa näkyi muutamia tähtiä. Samassa kaikki huoneen ilma syöksähti tuota ovea kohti salamannopeasti. Painoin välittömästi jotain kohtaa levyllä ja ilmavirta lakkasi onneksi ajoissa. Näkyviin ilmestyi taas yksi kohta tutusta luolastosta. Tällä kertaa suuri halli, jossa oli kaareva pilari. Päätimme, että olisi ehkä turvallisinta olla käpälöimättä levyä tämän enempää ennen kuin saisimme paremmin selkoa sen toiminnasta.

Tutkimme paikan oikein kunnolla, muttemme löytäneet mitään uutta. Kokeilimme käyttää löytämiämme näkymättömiä sormuksia, muttemme oikein onnistuneet. Saimme selville, että toinen jotenkin liittyi valoisuuden kontrollointiin ja tunsin, että saattaisin jopa osata käyttääkkin sormusta, mutta mitään vaikutusta ei tapahtunut. Päätimme yrittää tutkia sormuksia taas myöhemmin paremmalla tuurilla.

Koska olimme täällä käytännössä ansassa, päätimme alkaa lukemaan huoneessa asuneen loihtijan, joka nyt sitten ilmeisesti oli kuollut, elämänkertaa. Tutkimme aluksi kuitenkin hänen kirjoituspöytänsä. Tähän meni jonkin aikaa ennen kuin uskalsimme avata laatikot, sillä Argon havaitsi niissä jonkinlaisen laukaisumekanismin. Kokeiltuamme viimein saimme mekanismien vaikutukset selville - yksi laatikoista "tuotti" aina yhden paperiarkin kun sen avasi. Toinen tuotti tyhjän loitsupaperin vastaavasti. Kolmas nitoi useampia sivuja automaattisesti yhteen. Neljännestä löysimme puolivalmiin kirjan, sekä pienen rasian, joka sisälsi taikakuulan. Tunnistimme kuulan heti tutuntyyppiseksi, jollaisia olimme vuosien varrella löytäneet ympäri keskimaata muutamia muitakin. Tiesimme, että niitä olisi kaiken kaikkiaan yhdeksän ja kaksi meiltä puuttui enää. Löysimme myös laatikon, johon laittamalla jonkin esineen se tuhoutui automaattisesti. Yhden laatikon avaamalla kirjoituspöytä myös jollain lailla valmistautui vastaanottamaan kirjoittajan täyttämällä kynät, sekä luomalla pöydän ympärille omituisen kentän, joka tuntui poistavan ulkomaailman häiriöt täydellisesti ja rauhoittavan mielen täydellisesti siihen asiaan mitä halusi tehdä. Aloimme jo väitellä siitä, mitä pöydälle tehtäisiin, kunnes muistimme, että meidän kannattaisi ensin päästä tästä paikasta pois. No, päiväkirjojen lukeminen oli kuitenkin ensimmäinen tavoitteemme. Aloitimme ensimmäisestä kirjasta ja toivoimme oppivamme pikkuhiljaa tuota toista kieltä, jollaiseksi kieli vähitellen muuttui.

Ensimmäiset kirjat siis kertoivat, kuinka taikuri oli vaellellut Keskimaassa. Sitten hän alkoi jossain vaiheessa etsiä kaikenlaista. Hän ei kirjoittanut sen tarkemmin että mitä hän aina etsi, mutta aina silloin tällöin hän sitten löysi jotain mitä oli etsinyt. Oli kuitenkin jotain, mitä hän etsi aivan erityisesti. Kirjoissa oli yhdeksästä kuulasta, jotka me tunnistimme vanhoiksi tutuiksemme, sekä kahdeksasta näkymättömästä sormuksesta, joita tarvittiin johonkin välttämättä. Taikuri kertoi siitä, kuinka hän jossain vaiheessa oli löytänyt tuon yhden kuulan ja sitä pitkään tutkimalla oli keksinyt aikamatkustuksen salat. Opiskelussa hänellä oli ollut ohjaaja. Sitten hän oli jossain vaiheessa rakentanut tämän huoneen jossa olimme. Hän oli alkanut matkustaa menneisyyteen. Vähitellen hän meni yhä kauemmas menneisyyteen ja otti selvää monista ihmeellisistä asioista. Jossain vaiheessa hän kävi läpi "ylentymisen rituaalin". Oma isäntäni, taikuri, oli kertonut minulle, kuinka hän oli vain muutamia vuosia sitten itsekin käynyt läpi vastaavan rituaalin. No, tämä taikuri kertoi rituaalista täydellisen yksityiskohtaiseksi. Rituaalin lopputuloksena oli muuttuminen lohikäärmeeksi. Häntä alettiinkin kutsua nimella Time Drake. Hän matkusteli edelleen ajassa ja eri paikoissa. Sitten hän alkoi matkustaa myös tulevaisuuteen. Apunaan hänellä oli matkoillaan usein eräs titaani, jonka tunnistimme toisessa kylässä tapaamaksemme jättiläiseksi. Hän tutustui myös vanhukseen, jonka tunsimme paremmin lähdeveden myyjänä toisesta kylästä. He olivat yhdessä kierrelleet eri paikoissa aluksi, mutta heille oli sitten tullut jotain erimielisyyksiä ja he olivat riitaantuneet. Vanhus oli sitten rakentanut tuon pullon, joka oli lukittu tuolla avaimella, jonka minä olin löytänyt kivikehästä.

Athora heräsi kuukauden kuluttua siitä kun oli jämähtänyt paikalleen. Välittömästi hän laskeutui alas nukkumaan, jossa pysyi neljä päivää paikallaan. Herättyään hän kertoi olleensa yhteydessä Keskimaahan, joka oli tuossa kuutiossa. Itse asiassa kuutiossa oli tallennettuna jokin tila Keskimaasta. Saimme kirjoista selville, että Keskimaa oli joutunut jonkinlaisiin todellisuusongelmiin vanhuksen tempun johdosta ja sen todellisuudet olivat alkaneet paitsi tietysti hajaantua, myös yhdistyä keskenään, aiheuttaen satunnaisia paikallisia siirtymiä todellisuudesta toiseen. Kuulien ja sormusten avulla tämän ongelman ilmeisesti pystyisi korjaamaan, mutta meillä ei ollut mitään aavistusta, että miten.

Nyt myös Athora tutki löytämiämme sormuksia ja kivilevyä. Hän sai selville, että toisen sormuksen ja tähtitaivasamuletin avulla pystyi kontrolloimaan kivilevyä. Kun ne laittoi päälle, kivilevyyn muodostui selkeä kontrollipaneeli. Paneelissa oli kontrollit ajan- ja paikanasetuksille, sekä tallennettuna satoja aika-paikka-asetuksia muistiin. Athora ensin sulki oven näkymättömällä avaimellaan, jotta ei aiheutuisi mitään vaaratekijöitä. Sitten hän yritti käydä läpi valmiita asetuksia, mutta ne olivat jollain lailla lukittua. Kävi ilmi, ettemme pystyneet siirtymään laisinkaan tulevaisuuteen, emmekä Keskimaan ulkopuolelle. No, sittne Athora laittoi ajan tunnin taaksepäin jonkin pienen kaupungin lähistölle. Sitten hän meni ovesta ulos. Mentyään ovesta ulos huomasimme että hän ei enää nähnyt ovea, eikä päässyt siitä sisään. Yritimme heitellä joitain pikkuesineitä ovesta ulos, mutta ne vain lensivät Athoran läpi, ikäänkuin ne olisivat joutuneet aivan toiseen todellisuuteen. Ongelmana meillä nyt vain oli, että Athoralla oli nuo kaikki kontrollointilaitteet, joiden avulla huonetta olisi pitänyt pystyä kontrolloimaan. Olimme siis ansassa, siilä jos olisimme lähteneet ulos, olisimme joutuneet ikuisiksi ajoiksi yksin johonkin tuntemattomaan todellisuuteen.

Jatkoimme sitten lukemista. Saimme selville, että taikuri oli tavannut jokin aikaa sitten Vagorin, joka oli ollut kartoittamassa Underdeepsejä. Vagor oli kulkenut eräästä telesiirtopisteestä, josta pääsi kahdeksan oven huoneeseen, jossa oli keskellä valtava valkohehkuinen valopilari. Sitten Vagor oli jossain vaiheessa törmännyt tuohon vanhaan mieheen, joka oli ilmeisesti vanginnut hänet Olemattomuuteen. Vagorilla oli kuitenkin hallussaan taikaväline (jonka sitten jossain vaiheessa päättelimme puuttuvaksi taikakuulaksi), jolla hän pystyi satunnaisesti avaamaan ulottuvuusportin johonkin satunnaiseen paikkaan luolistossa. Kävi myös ilmi, että luolistossa oli joitakin todellisuuksienmuutoksilta suojattuja paikkoja. Juuri näihin paikkoihin Vagor sai oven avattua. Kahden jätin luola oli yksi näistä paikoista, samoin ylhäällä oleva suuri halli. Paikat aina silloin tällöin palautettiin siihen tilaan, joka oli kuutioon tallennettu. Jättien luolassa laukaisijana toimi oven sulkeminen. Viimeiset rivit kertoivat siitä, kuinka hän oli juuri lähtemässä vapauttamaan Vagoria. Tunsimme oppineemme kirjoista todella paljon Keskimaasta, sekä ajasta ja Todellisuudesta.

Juuri ollessame päässeet kirjojen loppuun Athora saapui paikalle. Hän kertoi joutuneensa omituiseen todellisuuteen, jossa ei pystynyt vaikuttamaan mihinkään, vai liikkumaan paikasta toiseen kävelemällä tai tahdon voimalla. Paikka oli jotenkin todella omituinen, sillä se näytti muuten täysin Keskimaalta, mutta siellä oli todella kaoottisia juttuja tapahtumassa. Paikkoja oli tuhoutunut suuret määrät, mm. Underdeeps. Viimein hän oli keksinyt tulla jättipullon läpi näihin luolistoihin, jotka tuntuivat olevan jotenkin suojattuja todellisuudenmuutoksilta ja olevan olemassa kaikissa todellisuuksissa.

Kerroimme Athoralle Vagorin ongelmasta ja että hän availi ovia aina silloin tällöin, käymällä läpi noita muutamaa paikkaa. Tässä vaiheessa Athora muisti kertoa, että vastaavanlaisesti oli tapahtunut aiemminkin, silloin kun olin nukahtanut jättien luolassa.

Seuraavaksi kävimme tapaamassa vanhoja tuttujamme jättejä, sillä meille tuli mieleen, että niiltä voisi kysyä, että mitä aikaa ne elivät. Mielessämme olisi hetki meidän ajanlaskumme mukaan kaksi vuotta sitten. Avasimme oven niiden luokse pitäen oven "lukittuna", jolloin jäteille kävisi hieman huonosti jos ne yrittäisivät hyökätä kimppuumme. Mietimme kuitenkin etukäteen hieman, että miten saisimme pumpattua tietoja niiltä, ja keksimme sopivan juonen. Athora muutti minut voimakkaan elävän kuolleen näköiseksi, voimakkaaksi haamuksi. Sitten kun jätit ilmestyivät eteemme oven toiselle puolelle, esitin vaarallista epäkuollutta. Jostain syystä jätit eivät kuitenkaan olleet mitenkään pelästyneitä, vaan ottivat homman täysin rauhallisesti. Toinen jäteistä kaivoi maasta suuren miekan, joka näytti todella kauniilta. Se piti sitä minua kohti suunnattuna ja ne molemmat nauroivat makeasti. Ilmeisesti niillä oli hallussaan miekka, joka teki pahaa epäkuolleille ja nyt ne raukat luulivat sen tehoavan meihin. Minä käskin heitä kumartamaan itselleni. Ei vaikutusta. Athora heitti heidän jalkohinsa pienen plasmapallon sormistaan, mutta sekään ei vielä vaikuttanut itsevarmoihin jätteihin paljoa, mutta ne kuitenkin jonkin verran menettivät varmuuttaan. Athora loihti toisen jäteistä valtaansa, sen joka piti miekkaa kädessään. Athora ei osannut jättien kieltä, Mustaa Puhetta, joten minä neuvoin hänelle sopivia komentosanoja. Hän käski sitä kumartamaan ja se kumarsi. Minä käskin myös toista kumartamaan ja sitä alkoi pelottaa aika paljon ja sekin kumarsi. Athora käski toisen jätin ryömiä maassa ja sehän ryömi. Kysyin niiltä sitten käyttäen kaikkia mahdollisia näyttelijänlahjojani, että mikä vuosi oli. Jätit olivat aivan täysin paniikissa. Ne miettivät hetken ja vastasivat sitten vuodeksi kaksi vuotta omaa ajanlaskuani aiemmin. Sen tarkempaa aikaa ne eivät osanneet sanoa. Kun emme sitten keksineet muuta kysyttävää, päästimme ne menemään, ja ne juoksivatkin pakoon oikein kauniisti.

Päätimme sitten lähteä pelastamaan Vagoria. Menimme suureen ylähalliin odottamaan. Jonkin ajan kuluttua kiviseinään ilmestyi aukon hahmo. Sen pinta värisi ja se alkoi aueta. Sen sisältä alkoi virrata valoa, voimakasta sellaista. Nyt vasta tulin kysyneeksi tarkemmin Athoralta, että mitä oli tapahtunut silloin kun portti oli avautunut ollessamme nukkumassa. No, hän kertoi, että tuolloinkin valo oli tullut ja aiheuttanut meille "synninpäästön" irtauttamalla sielumme ruumiistamme. Oikein kiva juttu. Pinkaisin juoksuun pois paikalta niin nopeasti kuin vain pääsin. Myös Argon ja Antana seurasivat perässä. Jäimme nurkan taakse odottamaan. Valon määrä kohosin sietämättömälle tasolle, vaikka emme nähneetkään itse porttia. Huomesimme Athoran olevan kunnossa, sillä hän vastasi huutoomme. Valon kirkkaus alkoi jo laatua kun Athora yhä odotti. Sitten hän avasi oven näkymättömällä avaimellaan ja nopeasti haki Vagorin sisältä, lähes liian myöhässä, sillä ovi oli juuri sulkeutumassa. Valoisuus laantui ja me muutkin tulimme halliin.

Vagor kertoi suunnilleen samaa mitä olimme saanetkin selville kirjoista, eli hän oli ollut Underdeepsejä tutkimassa ja löytänyt tuon ajassa liikkuvan taikurin. Sitten vanha taikuri oli sulkenut hänet Olemattomuuteen. Esine, joka hänellä oli, oli todellakin yksi noista kuulista. Saimme myös sen kokoelmiimme. Vagor kertoi, että hänen täytyi jatkaa Underdeepsien tutkimista. Hänessä oli loitsu, jonka avulla häntä ei pystynyt mikään vahingoittamaan, joten hän pystyi tutkimaan aluetta erityisen nopeasti. Se olikin sinällään tarpeellista, sillä Underdeepseissä oli tuhansia kilometrejä luolia, jotka olivat täynnä mitä omituisempia elämän- tai kuolemanmuotoja. Meistä alkoi itse asiassa jossain vaiheessa oudoksuttaa tämä Vagorin ihmeellinen halu päästä tutkimaan tuota paikkaa ja pelkäsimme että hän saattaisi kenties olla jonkinlaisen toisenlaisenkin loitsun alla. No, minä en ainakaan voinut tuolle asialle yhtikäs mitään, joten jätin asian sikseen. Sitten Vagor jatkoi matkaansa.

Seuraavaksi meidän piti etsiä käsiimme tuo metsähaltija, sillä arvelimme hänellä olevan jotain tietoja kadonneista sormuksista. Arveluidemme mukaan vaelteli ympäriinsä luolistossa. Yritimme etsiä hänen jälkensä ja löysimmekin ne aivan tuoreina hyvin pian. Löysimme myös hänet itsensä melko pian harhailemasta luolissa. Hän oli todella surkeassa kunnossa ja näytti vanhentuneen runsaasti, mikä oli varsin erikoista puolihaltijalle. Hän oli jostain syystä sortumassa henkisesti. Löysimme häneltä myös sormuksen. Tai itse asiassa emme, sillä Athora ja Argon kyllä näkivät ne näkymättöminä, mutta niitä ei pystynyt koskemaan laisinkaan, eikä siis saanut haltijaltaan pois millään lailla. Athora oli tutkinut aikaisemmin löytämiämme kolmea sormusta ja havainnut, että kun ne laittoi vierekkäin, ne sulautuivat yhteen ja niiden voima yhdistyi. No, haltijan kanssa pääsimme kuitenkin käymään ulkona, sillä kun pidimme häntä käsistä kiinni, pääsimme kulkemaan seinien läpi pulloon ja sieltä takaisin maan pinnalle. Siellä oli kuitenkin edelleen yö ja kylä kärysi edelleen aivan kuin olisimme lähteneet sieltä vasta hetki sitten. Haltija kertoi meille, että hän oli nyt jo mielestään kolmen kuukauden ajan juoksennellut ympäriinsä, eikä aika muuttunut miksikään hänelle, vaikka se kyllä näytti kulkevan eteenpäin. Hänelle tapahtui jatkuvasti myös jotain omituisia todellisuussiirtymiä, joiden vuoksi hänelle sattui jatkuvasti kaikenlaisia onnettomuuksia. Palasimme takaisin luolistoon.

Tutkiskellessamme metsähaltijaa, Argon huomasi hänen maagisen voimansa hyvin suureksi, niin suureksi että vain jumalilla saattaisi olla moisia voimia. Olin aiemmin jossain vaiheessa ajatellut, että kyseessä saattaisi olla jokin valepukuinen jumala ja se tuli taas minulle mieleen. Kävi kuitenkin ilmi, että voimaa tuli ilmeisesti useimmilta jumalilta. Ne yrittivät jollain lailla suojella metsähaltijaa ja meitä. Athora sai kuitenkin tutkittua haltijan sormusta sen verran, että sai erotettua ne erilleen pois hänen sormestaan. Osassa sormuksista oli jonkinlainen suojaus, josta syystä niitä ei tuntunut pystyvän tutkimaan kunnolla. Päädyimme pitkän pohdiskelun ja Athoran sormusten kanssa suorittamien kokeilujen jälkeen siihen, että kukin sormuksista edusti yhtä Valaria ja että yhdessä niiden voima ylitti minkä tahansa yksittäisen suuren Valarin voiman. Lopulta Athora yhdisti kaikki sormukset. Hänestä tuntui todella hyvältä.

Tutkittuaan jonkin aikaa olotilaansa, Athora huomasi joitakin seikkoja. Ensiksikin, hän pystyi havaitsemaan ongelmia todellisuuksissa. Kun menimme takaisin ylös, hän pystyi tarkalleen määrittelemään, kuinka suuri tuo todellisuushäiriö nyt, kaksi vuotta sen alkamisesta lähtien oli. Se kasvoi hitaasti, mutta kuitenkin selvästi kiihtyvällä vauhdilla. Toisekseen hän huomasi pystyvänsä valitsemaan itselleen minkä tahansa todellisuuden. Tästä syystä hän pystyi aina valitsemaan sen todellisuuden, jossa jokin sattumaan perustuva asia onnistui hänen kannaltaan positiivisesti. Hänen omat toimensa eivät myöskään aiheuttaneet lisähäiriöitä todellisuuksiin. Sormuksen avulla hän pystyi myös valitsemaan muutenkin sellaiset toimenpiteet, joilla meidän joukkomme aiheuttaisi mahdollisimman vähän häiriötä todellisuuksien välillä.

Tiesimme nyt, että kaikki mitä meiltä puuttui, olivat loput kuulat ja niiden teline. Taikurilla oli yksi iso kuula, Vagorilla kaksi pienempää ja Argonilla loput kolme, sekä kuulien teline. Päätimme, että minä ja Athora kävisimme hakemassa kuulat ja Argon jäisi odottelemaan siksi aikaa.

Lähdimme aluksi kotikyläämme. Siellä oli täysi kaaos. Parantavan lähteen kylästä oli paennut sinne ihmisiä. Ongelmana heillä vain oli, että he vanhenivat silmissä. Ilmeisesti heidän poistumisensa kotikylästään oli aiheuttanut sen, että he alkoivat muuttua kohti oikeaa ikäänsä. Tämä oli ilmeisesti ollut kylää ympäröivän kivikehän merkitys. Olimme ounastelleetkin jotain tämäntapaista. Heillä ei ollut enää edes mitään mahdollisuuksia päästä takaisin kyläänsä, joten emme voineet tehdä enää mitään muuta kuin toivottaa hyvää normaalia ihmisen kohtaloa kuolla vanhuuteen. Sinällään minun on hyvin vaikea edelleen ymmärtää ihmisten vanhentumisen pelkoa, mutta kait se voi tuntua omituiselta jos aika on hyvin rajallinen, eikä sitten pääse enää uudestaan maan päälle täyttämään tehtäväänsä kenties paremmilla eväillä.

Kävin hakemassa kotoani matkatavarani, kuten Vardan medaljonkini, ja lähdimme matkaan kohti Minas Ithiliä, josta tiesin saavani yhteyden taikuriin. Matka kesti pari päivää ja saavuimme paikalle vain hieman ennen keskiyötä. Onneksi taikurin kauppa, Fairytrailin Minas Ithilin konttori, oli auki. Juttelin hetken verran kauppiaan kanssa. Tunsin hänet ja tiesin hänen olevan myös taiankäyttäjä. Hän päästi meidät sitten pieneen kaupan yhteydessä olevaan kappeliin, jossa oli suuri hopeinen taikurin symboli, jonka silmässä oli muutaman tuuman kokoinen kristallipallo. Odotimme hetken kunnes keskiyö tuli ja sitten kutsuin taikuria. Hän vastasikin nopeasti, tervehti ja kysyi asiaamme. Vastasimme tulleemme noutamaan lasikuulaa, jonka Regi oli löytänyt mustasta temppelissä, jossa Nagailta oli riistetty sielu. Hän sanoi, että asia olisi tietysti mahdollinen, mutta meidän tarvitsisi ainakin toimitusta varten tavata. Päädyimme siihen, että tätä varten meidän ilmeisesti pitäisi mennä hänen luokseen. Ongelmana vain oli, että hän asui lävitsekulkemattomassa vuoristossa noin tuhannen viidensadan mailin päässä, emmekä pääsisi sinne kovin nopeasti edes lentämällä. Päädyimme siihen, että taikuri siirtäisi meidät sinne tästä huoneesta suoraan. Odotimme hetken ja seuraavaksi huomasimme olevamme kauniissa vuorten ympäröimässä laaksossa, jossa oli hämmästyttävän runsas kasvusto. Keskellä laaksoa virtasi pieni joki. Lähellämme, toisessa vuoren rinteen juurella, oli valtavaa tähteä muistuttava, valkoisista marmorilohkareista ja kristallista valmistettu rakennelma. Tunnistin muodon oitis Vardan symboliksi. Rakennelmasta tuntui huokuvan voimaa. No, jatkoimme keskustelua. Taikuri kysyi, mihin aioimme kuulaa käyttää. Kerroimme hänelle, että olimme löytäneet muutkin kuulat ja nyt meidän piti yhdistää ne. Hän kysyi, oliko meillä tarvittava tieto niiden yhdistämiseen. Vastasin, että oli. Hän tuntui tarkastelevan meitä molempia hyvin tarkkaan ja Athoraa erityisen tarkkaan. Ilmeisesti hän havaitsi saman voiman, jonka Argonkin oli havainnut tutkiessaan Athoraa sormusten kanssa. Hän mietti hetken, mitä tekisi. Sitten hän keskittyi hetken aivan kuin kysyen maalta jotain. Sitten hän nyökkäsi ja sanoi "hyvä on". Ongelmana oli myös meidän pääsymme takaisin Minas Ithiliin, sillä hän ei pystynyt siirtämään meitä enää uudestaan sinne. Hän sanoi, että pystyisi lennättämään meidät ainakin hyvin pitkälle ja pyysi meitä odottamaan puolisen tuntia, kun kävi hakemassa kuulan ja hoitelemassa muutamia muita asioita. Sitten hän katosi olemattomiin. Noin puolen tunnin kuluttua hän ilmestyi takaisin kuulan kanssa. Hän antoi sen meille. Sitten hän alkoi muuttua, samalla kohoten ilmaan vähitellen. Muututtuaan täyteen kokoonsa hän otti meidät etukäpäliinsä ja nousi rauhallisesti ilman siipiä jonkin matkaa ylöspäin. Sopivalla korkeudella hän avasi siipensä ja lennähti eteenpäin valtavalla nopeudella. Havaitsin myös, että muutuimme näkymättömiksi.

Lensimme muutaman tunnin ajan, kunnes saavuimme suunnilleen keskelle Mordoria. Sinne hän jätti meidät pyytäen minua tulemaan kertomaan siitä, mitä teimme kuulilla, jotta hän voisi tutkia aihetta enemmän. Lupasin tämän ja lähdimme kulkemaan kohti Rivendelliä, jossa oli Vagorin koti. Jonkin matkan kuluttua Athora totesi vähiten todellisuudenvääristymää kasvattavaksi, että siirtyisimme sinne suoraan. Seuraavaksi löysimmekin itsemme Vagorin talon edestä. Minä jäin odottamaan ulkopuolelle sillä aikaa kun Athora haki kuulat aarrekammiosta. Siihen meni jonkin aikaa. Ulos tultuaan hän kertoi talossa olleen ilmeisen voimakkaat maagiset suojajärjestelmät, mutta ne eivät olleet vaikuttaneet häneet mitenkään.

Seuraavaksi kävimme Argonin luota hakemassa viimeiset kolme kuulaa ja kuulien telineen. Sitten siirryimme taas suoraan parantavan lähteen kylään.

Keskimaan voima

Kuljimme lohikäärmeen huoneen ohi. Se oli nukkumassa ja pidimme huolen, ettemme pitäneet mitään valoa päällä tai muutenkaan herättäneet sitä. Jatkoimme matkaa, kunnes pitkän käytävän jälkeen ilmestyimme valtavaan halliin, jossa seinustoilla oli kahdeksan valtavaa, ehkä noin kaksikymmentä metriä korkeaa rautaovea. Hallin keskellä oli kattoon asti nouseva valopatsas.

Tutkimme ovia. Niissä luki pienellä kirjoitettua tekstiä mustalla kielellä. Tekstit olivat varoituksia. Tutkimme myös valopylvästä. Emme havainneet sen sisällä olevan mitään, mutta huomasimme esineiden muuttuvan maagisiksi joksikin aikaa kun ne heitettiin valoseinämästä lävitse. No, tein käsittelyn kaikille tavaroilleni siinä pikaisesti.

Mietimme pitkään mitä seuraavaksi tekisimme ja sitten päädyimme laittamaan kuulat kasaan. Kun Athora oli saanut laitettua ne paikoilleen, alkoi laite imeä energiaa valopatsaasta. Samalla kustakin kuulasta lähti valonsäde yhteen ovista. Vähitellen laite alkoi imeä yhä enemmän energiaa pilarista, kunnes koko pilari siirtyi suoraan laitteen alapuolelle ja laite imi sen kaiken energian. Tämän tapahtuessa tunsimme, että koko Keskimaasta hävisi voima (kts. taikurin reaktio). Muutaman minuutin ajan laite imi energiaa, siis hyvin, hyvin paljon, ja sitten voima palasi jälleen ennalleen. Laite heräsi eloon ja se otti ilmeisesti yhteyden Athoraan. Seuraavaksi sitten avasimme yhden ovista ja Athoralta poistui siinä samalla yksi sormuksista. Oven takana oli huone, jossa yksi balrog. En tiedä mitä tapahtui, mutta joka tapauksessa se hävisi olemattomiin. Huoneen perällä oli jonkinlainen ulottuvuusportti. Athora meni siitä sisään. Me päätimme odotella hänen paluutaan, sillä emme viitsineet seurata häntä mihinkään toiseen ulottuvuuteen ilman suojausta.

Ihmissusiluostari
Sota Fairyforestissa (jatkoa)