Tunnustuksemme hyväksyy pyhien kunnioittamisen. Pyhiä on näet kunnioitettava kolmella hyväksyttävällä tavalla. Ensimmäinen on kiitos. Meidän tulee näet kiittää Jumalaa siitä, että hän on antanut näytteitä armahtavaisuudestaan, osoittanut tahtovansa pelastaa ihmisiä ja antanut kirkolleen opettajia ja muita lahjojaan. Näitä valtavan suuria lahjoja on ylistettävä, samoin myös itse pyhiä, jotka ovat näitä lahjoja uskollisesti käyttäneet, samoin kuin (Matt. 25:21, 23) Kristuskin kiittää uskollisia palvelijoita. Toinen kunnioittamisen muoto tähtää uskomme vahvistumiseen: kun näemme, että Pietarille annetaan anteeksi Kristuksen kieltäminen, mekin rohkaistumme vahvemmin uskomaan, että armo on ylenpalttinen, missä synti on suuri. (Room. 5:20) Kolmas kunnioittamisen muoto on, että me jäljittelemme pyhiä, seuraten ensinnä heidän uskoaan, sitten myös muita hyveitään, joita jokaisen tulee oman kutsumuksena mukaisesti jäljitellä. Tässä kuvattua todellista pyhien kunnioittamista vastustajamme eivät kuitenkaan vaadi. He kiistelevät vain avuksihuutamisesta, asiasta, joka ei ole välttämätön, vaikkakaan se ei olisi vaarallinen.
Sitä paitsi me myönnämme heidän olevan oikeassa siinä, että enkelit rukoilevat meidän puolestamme. Siitähän on todisteena Sak. 1, missä enkeli rukoilee: (Sak. 1:12) "Herra Sebaot, kuinka kauan sinä viivyt etkä armahda Jerusalemia" jne. Mutta vaikka me myönnämmekin, että pyhät taivaassa rukoilevat kirkon puolesta yleisesti samoin kuin he eläessäänkin rukoilevat koko kirkon puolesta yleisesti, ei Raamatussa kuitenkaan ole mitään todistusta siitä, että edesmenneet rukoilisivat, lukuun ottamatta sitä unennäköä, mistä on maininta 2 Makkabealaiskirjassa. (2 Makk. 15:14)
Edelleen, vaikka pyhät kuinkakin hartaasti rukoilisivat kirkon puolesta, ei siitä kuitenkaan seuraa, että heitä olisi avuksi huudettava. Tosin Tunnustuksemme rajoittuu toteamaan, ettei Raamattu opeta huutamaan pyhiä avuksi eikä anomaan heiltä apua. Mutta kun pyhien avuksihuutamisesta ei voida esittää mitään raamatullista käskyä, lupausta eikä esimerkkiä ei omatunto voi saada tuosta avuksihuutamisesta mitään varmuutta. Ja kun rukouksen tulee nousta uskosta, mitenkä voimme tietää, että Jumala hyväksyy pyhien avuksihuutamisen? Mistä voimme ilman Raamatun todistusta tietää, että yksityisten ihmisten rukoukset tulevat pyhien korviin? Muutamat katsovat pyhillä olevan suorastaan jumalallisia ominaisuuksia sikäli, että nämä pystyvät lukemaan meidän sydäntemme salaiset ajatuksetkin. He pohtivat kysymystä näiden aamuvarhaisesta ja iltamyöhäisestä tiedosta, arvatenkin, koska ovat epävarmoja siitä, kuulevatko pyhät aamulla vai illalla.25 Näiden heidän keksintöjensä vaikuttimena ei ole pyhien kunnioittaminen, vaan tuloa tuottavien palvontamenojen puolustus. Vastustajamme eivät voi esittää mitään vastahuomautusta seuraavaan päätelmään: kun avuksihuutamisen tueksi ei voida mainita mitään todistetta Jumalan sanasta, ei voida vakuuttaa varmaksi, että pyhät kuulevat, mitä me rukoilemme, tai vaikka kuinkakin kuulisivat, että Jumala tämän avuksihuutamisen hyväksyy. Siksi vastustajiemme ei olisi pitänyt pakottaa meitä näin epävarmaan asiaan, koskapa rukous ilman uskoa ei ole mikään rukous. Mitä siihen tulee, että he viittaavat kirkon esikuvaan, on tunnettua, että tämä tapa kirkossa on uusi, sillä vaikka vanhoissa rukouksissa mainitaankin pyhiä, ei heitä kuitenkaan huudeta avuksi. Kaiken lisäksi tämä uusikin avuksi huutamisen tapa on aivan muuta kuin yksityisten pyhien avuksi huutaminen.
Edelleen vastustajamme eivät pyhäinpalvonnassa vain vaadi pyhien avuksihuutamista, vaan he myös siirtävät pyhien ansioita toisten hyväksi tehden näin pyhistä paitsi esirukoilijoita myös sovittajia. Sitä ei millään muotoa ole siedettävä, siinähän pyhille siirretään yksinomaan Kristukselle kuuluva kunnia. He näet tekevät pyhistä välittäjiä ja sovittajia, ja vaikka he tekevätkin eron puoltavien ja lunastavien välittäjien välillä, he yhtä kaikki tekevät pyhistä lunastuksen välittäjiä. Vaille Raamatun todistusta jää tuo heidän edellinen väitteensäkin, että pyhät ovat puoltavia välittäjiä, sillä vaikka se lausuttaisiin miten hienovaraisesti hyvänsä, se himmentää Kristuksen virkaa ja suuntaa pyhiin sen luottamuksen, jonka tulee kohdistua yksin Kristuksen laupeuteen. Kansahan kuvittelee, että Kristus on ankara, mutta pyhät helpommin lepytettävissä, ja näin he luottavat enemmän pyhien kuin Kristuksen armahtavaisuuteen, karttavat Kristusta ja hakeutuvat pyhien turviin. Tällä tavoin tehdään pyhistä itse asiassa lunastuksen välittäjiä.
Niinpä nyt näytämme toteen sen, että he eivät tee pyhistä ainoastaan esirukoilijoita, vaan sovittajia, toisin sanoen lunastuksen välittäjiä. Emme vielä viittaa yksinkertaisen kansan väärinkäytöksiin. Nyt puhumme oppineiden käsityksistä. Lopun kykenevät arvostelemaan kokemattomatkin.
Sovittajan käsitteeseen kuuluvat seuraavat kaksi asiaa. Ensinnäkin tarvitaan Jumalan sana, jonka nojalla voimme varmasti tietää, että Jumala tahtoo armahtaa niitä, jotka huutavat häntä avuksi tämän sovittajan kautta, ja kuulla heidän rukouksensa. Kristuksesta on tällainen lupaus: (Joh. 16:23) "Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni." Pyhistä ei ole annettu mitään vastaavaa lupausta. Siksi emme voi omassatunnossamme varmasti päätellä, että meidän rukouksemme tulee kuulluksi, kun huudamme pyhiä avuksi. Näin ollen tuollainen avuksihuutaminen ei nouse uskosta. Sitten meillä on käskykin huutaa avuksi Kristusta: (Matt. 11:28) "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset", ja se koskee varmasti meitäkin. Jesaja sanoo 11. luvussa: (Jes. 11:10) "Sinä päivänä on Iisain juuri oleva merkkinä kansoille ja häntä pakanat rukoilevat". Ja psalmissa 43 sanotaan: (Ps. 45:13) "Kaikki kansan rikkaimmat rukoilevat sinun edessäsi." Ps. 71: (Ps. 72:11, 15) "Häntä kumartavat kaikki maan kuninkaat" sekä vähän sen jälkeen: "Hänen edessään he rukoilevat alati". Kristus sanoo Joh. 5:23: "- että kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää". Vielä Paavali sanoo rukoillen 2 Tess. 2:16s. "Meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä" jne. Mutta minkä käskyn tai minkä esimerkin vastustajamme voivat Raamatusta esittää pyhien avuksihuutamisen tueksi?
Toiseksi kuuluu sovittajan käsitteen seuraava seikka. Sovittajan ansiot tulevat käyttöön siten, että ne ovat hyvityksenä toisten puolesta ja lahjoitetaan heille Jumalan lukiessa ne heidän hyväkseen, niin että heidät niiden ansiosta luetaan vanhurskaiksi ikään kuin omien ansioidensa nojalla. Tässä käy samoin kuin jonkun maksaessa velan ystävänsä puolesta: velallinen vapautuu velasta toisen ansiosta aivan kuin olisi itse kaiken maksanut. Tällä tavoin meille lahjoitetaan se, mitä Kristus on ansainnut. Kun uskomme Kristukseen, meidät luetaan vanhurskaiksi hänen ansioihinsa luottaessamme aivan kuin meillä olisi omia ansioita.
Kummastakin, sekä lupauksesta että ansioiden lahjoittamisesta, nousee luottamus laupeuteen. Tällainen luottamus Jumalan lupaukseen ja samoin Kristuksen ansioihin kuuluu rukoukseen. Meidän tulee olla todella vakuuttuneita sekä siitä, että Jumala kuulee rukouksemme Kristuksen tähden, että Isän leppeydestä meitä kohtaan hänen ansioidensa tähden.
Vastustajamme vaativat nyt ensinnäkin huutamaan avuksi pyhiä, vaikka heillä ei asiasta ole mitään Jumalan lupausta, käskyä eikä Raamatussa annettua esikuvaa. Kuitenkin he saavat aikaan sen, että enemmän luotetaan pyhien kuin Kristuksen laupeuteen, vaikka Kristus on käskenyt tulemaan tykönsä eikä menemään pyhien tykö. Toiseksi he siirtävät pyhien ansioita toisten hyväksi samaan tapaan kuin Kristuksen ansioita ja käskevät luottamaan pyhien ansioihin ikään kuin meidät luettaisiin vanhurskaiksi niiden vuoksi niin kuin meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen ansioiden tähden. Tämä ei ole mitään meidän kuvitteluamme. Ane julistuksissa he sanovat siirtävänsä pyhien ansioita toisille. Gabrielkin, messukaanonin tulkitsija, sanoo rohkeasti: "Jumalan säätämän järjestyksen mukaan meidän tulee paeta pyhien turviin pelastuaksemme heidän ansioidensa ja rukoustensa nojalla." Näin kuuluvat Gabrielin sanat. Kuitenkin saamme vastapuolen kirjoista ja saarnoista paikka paikoin lukea vielä suurempiakin mielettömyyksiä. Jollei tämä ole uusien sovittajien luomista, niin mikä sitten? Pyhäthän nostetaan Kristuksen tasalle, jos meidän tulee luottaa siihen, että pelastumme heidän ansioidensa nojalla.
Missä muuten Jumala on säätänyt tuon mainitun uuden järjestyksen, jonka mukaan meidän tulee paeta pyhien turviin? Gabrielin tulisi mainita Raamatusta esimerkki tai käsky. Ehkäpä tämä järjestys onkin lainattu kuninkaiden hoveista, missä on turvauduttava ystäviin, joita käytetään välittäjinä. Jos kuningas kuitenkin on määrännyt vakinaisen välittäjän, ei hän salli toisten esittelevän hänelle asioita. Koska nyt Kristus on asetettu meidän välimieheksemme ja ylimmäiseksi papiksemme, miksi etsimme muita?
Laajasti käytetään seuraavaa synninpäästön kaavaa: "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimys sekä autuaimman Neitsyt Marian ja kaikkien muiden pyhien ansiot koitukoot sinulle syntien anteeksiantamukseksi." Tässä julistetaan synninpäästö siinä muodossa, että meitä ei soviteta eikä lueta vanhurskaiksi ainoastaan Kristuksen ansioiden, vaan myös muiden pyhien ansioiden perusteella. Jotkut meistä näkivät kerran erään jumaluusopin tohtorin tekemässä kuolemaa. Häntä lohduttamaan oli tuotu muuan munkki, jumaluusoppinut. Tämä teroitti kuolevan mieleen yhtä ainoaa lausetta: "Armon Äiti, suojele meitä viholliselta, ota meidät turviisi kuoleman hetkellä!"
Vaikka myöntäisimmekin sen, että autuas Maria rukoilee kirkon puolesta, tokkopa hän ottaa sielut turviinsa kuoleman hetkellä, tokkopa voittaa kuoleman ja tekee eläväksi? Mitä Kristus sitten tekee, jos tämä on autuaan Marian työtä? Vaikka Maria onkin kaikkien suurimpien kunnianosoitusten arvoinen, ei hän sentään halua itseään pidettävän Kristuksen veroisena, vaan pikemmin hän tahtoo meidän katselevan antamaansa esikuvaa ja noudattavan sitä. Yhtä kaikki on ilmeinen tosiasia, että autuas Neitsyt on kansanuskomuksessa suorastaan astunut Kristuksen sijaan. Häntä ihmiset huutavat avuksi, hänen armahtavaisuuteensa he luottavat, ja hänen avullaan he yrittävät lepyttää Kristusta, aivan kuin Kristus ei olisikaan sovittaja vaan ainoastaan kauhistuttava tuomari ja kostaja. Mutta meidän käsityksemme mukaan ei ole perustettava luottamusta siihen, että pyhien ansiot siirretään meille ja että Jumala niiden tähden tulee sovitetuksi kanssamme tai lukee meidät vanhurskaiksi ja pelastaa. Me näet saamme syntien anteeksiantamuksen yksin Kristuksen ansioiden tähden, kun uskomme häneen. Muista pyhistä on sanottu: (1 Kor. 3:8) Kukin on saava palkkansa oman työnsä mukaan. Tämä merkitsee sitä, että he eivät voi lahjoittaa ansioitaan toinen toiselleen, niin kuin munkit myyvät sääntökuntiensa ansioita. Hilariuskin sanoo tyhmistä neitsyistä: "Kun tyhmät neitsyet eivät lamppujensa sammuttua voineet mennä ylkää vastaan, he pyysivät hartaasti viisaita lainaamaan heille öljyä. Mutta nämä vastasivat heille, etteivät vio sitä antaa, koska se kenties ei riittäisi kaikille. Ketään ei näin ollen pidä auttaa toisten teoilla eikä ansioilla, koska jokaisen on ostettava öljy omaa lamppuaan varten."
Vastustajamme opettavat siis, että meidän on perustettava luottamuksemme pyhien avuksihuutamiseen, vaikka heillä ei ole oppinsa tueksi esitettävänä Jumalan sanaa eikä Raamatun esikuvaa. Edelleen he siirtävät pyhien ansioita toisten hyväksi, aivan kuin olisi kysymys Kristuksen ansioista, ja antavat pyhille kunnian, joka kuuluu vain Kristukselle. Näin ollen me emme voi hyväksyä heidän mielipiteitänsä pyhien palvonnasta emmekä heidän tapaansa huutaa pyhiä avuksi. Me näet tiedämme, että meidän on perustettava luottamuksemme Kristuksen esirukoukseen, koska ainoastaan siitä meillä on Jumalan lupaus. Me tiedämme, että vain Kristuksen ansiot ovat sovituksena meidän puolestamme. Kristuksen ansioiden tähden meidät luetaan vanhurskaiksi, niin kuin sana sanoo: (Room. 9:33; 1 Piet. 2:6; Jes. 28:16) "Yksikään, joka uskoo häneen, ei joudu häpeään." Siihen ei ole luotettava, että meidät luettaisiin vanhurskaiksi autuaan Neitsyen tai muiden pyhien ansioiden perusteella.
Oppineet esittävät itsepintaisesti sitäkin harhaa, että kullekin pyhälle on annettu erikoistehtävä siten, että Anna suo rikkautta, Sebastian torjuu ruttoa, Valentinus parantaa kaatumataudin ja Yrjänä suojelee ratsumiehiä. Näillä uskomuksilla on aivan ilmeiset pakanalliset esikuvat. Tähän tapaanhan roomalaiset arvelivat, että Juno tekee rikkaaksi, Febris torjuu kuumeen, Castor ja Pollux suojelevat ratsumiehiä jne. Ja vaikka olettaisimmekin, että pyhien avuksihuutamisen perinne esiintyy varsin maltillisissa muodoissa, mitä syitä on sitä puolustaa, kun kerran se tarjoaa hyvin vaarallisen esikuvan ja kun se ei perustu mihinkään Jumalan sanasta saatuun käskyyn eikä esimerkkiin? Eipä sille löydy perustetta edes vanhojen kirjoittajienkaan teoksista. Se on vaarallista ensinnäkin, kuten edellä sanoimme, siitä syystä, että milloin etsitään muita välittäjiä ohi Kristuksen, perustetaan luottamus muihin ja näin pimentyy Kristuksen tuntemus kokonaan. Kehityksen kulku osoittaa sen. Pyhien mainitseminen sellaisena kuin se esiintyy vanhoissa rukouksissa näyttää tulleen käytäntöön hyväksyttävässä tarkoituksessa. Sitä seurasi avuksihuutaminen, avuksihuutamista taas kummalliset ja pakanallistakin pakanallisemmat väärinkäytökset. Avuksihuutamisesta edettiin sitten kuvien kunnioittamiseen, joita niitäkin palvottiin arvellen niissä piilevän jonkinlaisen voiman samaan tapaan kuin tietäjät kuvittelevat piilevän voimaa määräaikana kaiverretuissa taivaan merkkien kuvissa. Eräässä luostarissa olemme nähneet autuaan Neitsyen kuvan, jota liikuteltiin keinotekoisesti ikään kuin se liikkuisi itsestään, siten että esitettyihin rukouspyyntöihin se näytti vastaavan joko kieltävästi tai myöntävästi.
Kaiken kauhistuksen, mitä kuvapatsaat ja maalaukset tarjoavat, ylittävät kuitenkin ne pyhistä kerrottavat tarut, joita arvovaltaisesti kaikelle kansalle kerrottiin. Barbara pyytää kidutusten keskellä sitä palkintoa, ettei kukaan, joka häntä avuksi huutaa, kuole saamatta ehtoollista. Toinen pyhä taas on joka päivä lukenut ääneen kaikki psalmit vain yhdellä jalalla seisten. Joku viisas mies maalasi kuvan Kristoforoksesta osoittaakseen vertauskuvallisesti, kuinka vahvat hengenvoimat täytyy olla niissä, jotka kantavat Kristusta, toisin sanoen opettavat tai tunnustavat evankeliumia, koska he pakosta joutuvat mitä suurimpiin vaaroihin. Sitten höperöt munkit ovat opettaneet kansaa huutamaan avuksi Kristoforosta ikään kuin moinen Polyfemos joskus olisi todella ollut olemassa. Ovathan pyhät suorittaneet joko kaikkien yhteiseksi hyödyksi tai yksityisten esikuvaksi sellaisia suurtekoja, että niistä kertominen suuresti vahvistaisi uskoa tai kehottaisi seuraamaan esikuvaa, mutta näitä asioita ei kukaan ole keräillyt todenperäisistä tietolähteistä. Ja kuitenkin olisi hyödyllistä kuulla, kuinka pyhät miehet ovat toimineet valtiollisissa johtajantehtävissä, mitä kohtaloita kestäneet ja mihin vaaroihin joutuneet, miten pyhät miehet ovat olleet kuninkaiden tukena suurten vaarojen uhatessa, miten opettaneet evankeliumia ja mitä taisteluita käyneet kerettiläisiä vastaan. Hyödyllisiä ovat myös esimerkit Jumalan armahtavaisuudesta, kun esimerkiksi saamme kuulla, että Pietari sai anteeksi kieltämisensä ja Kyprianos26 noituutensa, ja kuin meille kerrottiin, miten Augustinus taudin kourissa sai kokea uskon voiman ja kuinka hän vahvasti vakuuttaa, että Jumala todella kuulee uskovien rukoukset. Hyödyksi olisi ollut kertoa tällaisia esimerkkejä, joissa on kysymys uskosta, jumalanpelosta tai yhteiskunnallisista johtotehtävistä. Muut jotkut näyttelijät, jotka eivät ole mitään tienneet uskosta eivätkä valtiollisesta johtamisesta, ovat näytelmiä mukaillen sepittäneet taruja, jotka sisältävät pelkästään esimerkkejä tietyistä rukouksista ja tietyistä paastoista, joihin on sitten lisätty yhtä ja toista, mistä on rahallista hyötyä. Sellaisia ovat ihmekertomukset rukousnauhoista ja sen semmoisista seremonioista. Tässä ei ole tarpeen niistä esimerkkejä luetella. Onhan olemassa legendoja, niin kuin niitä nimitetään, esimerkkikertomuksia sisältäneitä Peilejä ja Ruusukoita, joista monetkin muistuttavat suuresti Lukianoksen Tosikertomuksia.
Näitä kauhistuttavia ja jumalattomia taruja suosivat piispat, jumaluusoppineet ja munkit, koska ne ovat (kreikkaa prog ta alwita), "kotiin päin". Mutta meitä he eivät voi sietää, koska me emme vaadi pyhien avuksihuutamista, vaan vaadimme pyhienpalvonnan väärinkäytösten poistamista, jotta Kristuksen kunnia ja virka pääsisivät paremmin näkyviin. Ja vaikka kaikki kunnon kristityt kaikkialla odottavat, että piispat arvovallallaan ja saarnaajat valppaudellaan ryhtyisivät näitä väärinkäytöksiä korjaamaan, eivät vastustajamme Kumoamuksessa ole tietävinäänkään näistä ilmeisistä epäkohdista. On kuin he, jos Kumoamus hyväksytään, tahtoisivat pakottaa meidät suostumaan niihinkin väärinkäytöksiin, jotka ovat aivan ilmeisiä.
Kumoamus ei ole laadittu näin juonikkaasti ainoastaan tältä osin, vaan miltei kauttaaltaan. Missään kohdassa kirjoittajat eivät ole sanoutuneet irti omiin opinkäsityksiinsä liittyvistä ilmiselvistä väärinkäytöksistä. Ja kuitenkin ne heistä, joilla on jonkin verran järkeä päässä, myöntävät, että skolastikkojen ja kirkko-oikeuden selittäjien oppiin liittyy monta väärää käsitystä ja että kirkossa on lisäksi papiston suuren tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden vuoksi huomaamatta saanut jalansijaa moni väärinkäytös. Eihän Luther ollut ensimmäinen, joka moitti yleisiä väärinkäytöksiä. Jo kauan ennen näitä aikoja ovat monet oppineet ja etevät miehet valitelleet messun väärinkäytöksiä, luostarilupauksiin luottamista, pyhienpalvonnan rahamarkkinoita sekä rippiopin sekavuutta, kun opin parannuksesta pitäisi olla kirkossa kaikkein kirkkaimpana ja selkeimpänä. Olemme omin korvin kuulleet etevien jumaluusoppineiden toivovan jotakin tolkkua skolastiikkaan, jota vallitsee suuremmassa määrässä filosofinen kiistely kuin hurskaus. Yhtä kaikki skolastikoistakin vanhemmat ovat lähempänä Raamattua kuin uudemmat. Näin on heidän jumaluusoppinsa aste asteelta rappeutunut. Tämä juuri oli syynä siihen, että monet kunnon miehet heti alussa mielistyivät Lutheriin: he näkivät hänen päästävän ihmiset vapaiksi noista sotkuisten, loppumattomien väittelyjen sokkeloista, joissa skolastikot ja kirkko-oikeuden selittäjät liikuskelivat, ja opettavan sitä, mikä edistää hurskautta.
Vastustajamme eivät siis ole menetelleet rehellisesti siinä, että he pyrkiessään saamaan meidän suostumuksemme Kumoamukseen ovat vaieten sivuuttaneet väärinkäytökset. Jos he olisivat pitäneet silmällä kirkon parasta, heidän olisi pitänyt juuri tässä kohden ja tässä tilaisuudessa kehottaa Keisarillista Majesteettia ryhtymään toimenpiteisiin väärinkäytösten korjaamiseksi. Olemmehan me selvästi huomanneet hänet varsin halukkaaksi kirkon tilan parantamiseen ja tervehdyttämiseen. Mutta vastustajammepa eivät pyrikään tukemaan keisaria näissä hänen kunnioitusta ansaitsevissa ja pyhissä aikomuksissaan, vaan kukistamaan meidät keinolla millä hyvänsä. Monet merkit viittaavat siihen, että heitä hyvin vähän huolettaa kirkon tila. Eivät he näe vaivaa sen päämäärän hyväksi, että kansa olisi edes jossakin määrin selvillä kristinopin pääkohdista. Aivan ilmeisiä väärinkäytöksiä he puolustavat osoittaen ennenkuulumatonta julmuutta. Kelvollisia opettajia he eivät kirkossa lainkaan siedä. Minne tätä tietä ollaan menossa, sen kunnon miehet helposti voivat päätellä. Mutta tämä heidän menonsa ei koidu valtakunnan eikä kirkon onneksi. Sillä sen jälkeen kun kunnon opettajat on surmattu ja terve oppi tukahdutettu, nousee pintaan kiihkohenkiä, joita vastustajamme eivät kykene hillitsemään. Nämä saavat jumalattomilla opeillaan kirkon hämmingin valtaan, ja lisäksi he kumoavat koko kirkollisen järjestyksen, minkä me kaikin voimin pyrimme säilyttämään.
Sen tähden me anomme sinulta, mahtava Kaarle-keisari, Kristuksen kunnian tähden, jota sinä varman vakaumuksemme mukaan tahdot kaunistaa ja kartuttaa, ettet suostuisi vastustajiemme väkivaltaisiin suunnitelmiin, vaan etsisit muita, kunniallisia teitä sovun aikaansaamiseksi sillä tavoin, ettei hurskaiden ihmisten omaatuntoa loukata eikä viattomia ihmisiä millään tavoin julmasti kohdella, niin kuin olemme joutuneet näkemään tähän asti tehdyn, eikä myöskään tervettä oppia kirkossa tukahduteta. Tämä juuri on sinun tärkein tehtäväsi Jumalan edessä, terveen opin säilyttäminen ja siirtäminen jälkipolville sekä niiden puolustaminen, joiden oppi on oikea. Tätä näet Jumala vaatii kaunistaessaan kuninkaat omalla nimellään ja nimittäessään heitä jumaliksi: (Ps. 82:6) "Minä sanon: 'Te olette jumalia'." Tällä hän tarkoittaa sitä, että heidän tulee huolehtia jumalallisista asioista, nimittäin Kristuksen evankeliumista maan päällä ja tavallaan Jumalan sijaisina suojella viattomien henkeä ja menestystä.