Syntien anteeksiantamuksen saavuttaminen tietää vanhurskautusta. Sanotaanhan: (Ps. 32:1) "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut." Me saamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskomalla Kristukseen, emme rakkauden tähden tai tekojen tähden, jos kohta uskoa seuraakin rakkaus. Meidät siis vanhurskautetaan yksin uskosta, vanhurskautus käsitettynä niin, että se tarkoittaa tulemista jumalattomasta vanhurskaaksi eli uudestisyntymistä.
Päätelmämme alalause "me saavutamme syntien anteeksiantamuksen uskon kautta Kristukseen" on helposti selvitettävissä, jos tiedämme, miten syntien anteeksiantamus tapahtuu. Vastustajamme kiistelevät typerästi siitä, ovatko syntien anteeksiantamus ja armon vuodattaminen ihmiseen yksi ja sama muutos. Eiväthän he, suruttomat ihmiset, tähän osanneet vastausta antaa. Kun syntien anteeksiantamus tapahtuu, on sydämessä voitettava synnin ja iankaikkisen kuoleman kauhut, niin kuin Paavali todistaa: (1 Kor. 15:56s) "Kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" Toisin sanoen synti saattaa omantunnon kauhun valtaan. Se tapahtuu lain kautta, joka näyttää Jumalan vihan syntiä kohtaan. Mutta me saavutamme voiton Kristuksen kautta. Millä tavoin? Uskolla, kun rohkaistumme luottamaan Kristuksen tähden luvattuun laupeuteen. Näin me siis osoitamme oikeaksi mainitun alalauseen. Jumalan vihaa ei voida lepyttää, jos me sitä vastaan asetamme omat tekomme, koska Kristus on asetettu sovittajaksi, jotta Isä hänen tähtensä leppyisi meille. Kristusta emme taas voi omaksua välimieheksi muutoin kuin uskolla. Me siis saavutamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskolla, kun sydämessämme rohkaistumme luottamaan Kristuksen tähden luvattuun laupeuteen. Samoin sanoo Paavali Roomalaiskirjeessä: (Room. 5:2) "Kristuksen kautta meillä on pääsy Isän tykö", lisäten sanan: "uskon kautta". 6 Näin me siis tulemme sovitetuiksi Isän kanssa ja otamme vastaan syntien anteeksiantamuksen, kun rohkaistumme luottamaan Kristuksen tähden luvattuun laupeuteen. Vastustajat käsittävät Kristuksen välimieheksi ja sovittajaksi siinä mielessä, että hän on ansainnut rakkauden perustilan. Eivät he kehota nyt turvaamaan häneen välimiehenä. He ovat kerta kaikkiaan haudanneet Kristuksen ja kuvittelevat, että meillä on pääsy Isän tykö omien tekojemme nojalla; niillä me muka ansaitsemme mainitun perustilan, ja sitten me tämän rakkauden varassa lähestymme Jumalaa. Eikö tämä olekin todella Kristuksen hautaamista ja koko uskon opin kumoamista? Paavali opettaa aivan päinvastoin, että meillä on pääsy Isän tykö eli sovitus Kristuksen kautta. Ja osoittaakseen, kuinka se tapahtuu, hän lisää sanat: "uskon kautta". Uskolla me siis otamme Kristuksen tähden vastaan syntien anteeksiantamuksen. Mahdotonta on meidän Jumalan vihaa vastaan asettaa omaa rakkauttamme ja omia tekojamme.
Toiseksi on varma asia, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen, sovittajan, tähden. Sanoessaan Roomalaiskirjeessä: (Room. 3:25) "Jonka Jumala on asettanut sovittajaksi" Paavali lisää: "uskon kautta". Näin ollen tämä sovittaja hyödyttää meitä sillä tavalla, että me uskolla otamme vastaan hänessä luvatun laupeuden ja asetamme sen Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan. Saman asian saamme lukea myös Hebrealaiskirjeestä: (Hebr. 4:14s) "Kun meillä on ylimmäinen pappi... käykäämme esiin uskalluksella." Kirjoittaja käskee meitä astumaan Jumalan eteen, mutta ei omiin ansioihimme turvaten, vaan luottaen ylimmäiseen pappiin, Kristukseen. Uskoa hän siis vaatii.
Kolmanneksi Pietari sanoo Apostolien teoissa: (Ap.t. 10:43) "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Olisiko hän voinut asian selkeämmin sanoa? Me saamme syntien anteeksiantamuksen, hän sanoo, Kristuksen nimen kautta, toisin sanoen hänen tähtensä. Emme me sitä siis saa omien ansioittemme tähden, emme täydellisen tai osittaisen katumuksemme, rakkautemme, jumalanpalvelusmenojemme emmekä tekojemme tähden. Vielä hän lisää: kun uskomme häneen. Uskoa hänkin siis vaatii. Emmekä me voikaan Kristuksen nimeen muulla keinoin tarttua kuin uskolla. Vielä Pietari vetoaa kaikkien profeettojen yhtäpitävään todistukseen. Tämä on oikeaa kirkon arvovaltaan vetoamista. Tämän kohdan joudumme kuitenkin ottamaan puheeksi vielä tuonnempana, katumusta käsitellessämme.
Neljänneksi syntien anteeksiantamus on jotakin, mikä on luvattu Kristuksen tähden. Sitä ei siis voida ottaa vastaan muutoin kuin yksin uskolla. Lupaushan voidaan ottaa vastaan ainoastaan uskolla. Roomalaiskirjeessä sanotaan: (Room. 4:16) "Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana." On kuin apostoli sanoisi: Jos asia riippuisi meidän ansioistamme, lupaus olisi epävarma ja hyödytön, koska emme milloinkaan voisi päätellä, milloin ansiomme riittävät. Ne, joilla on omassatunnossaan kyllin kokemusta, voivat tämän helposti tajuta. Siksi Paavali sanookin Galatalaiskirjeessä: (Gal. 3:22) "Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat". Tässä hän riistää meiltä ansion sanoessaan kaikkia syyllisiksi ja synnin alle suljetuiksi. Sitten hän lisää tähän lupauksen, nimittäin syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautusta koskevan, ja lisää vielä senkin, miten lupauksen kohde voidaan saada, nimittäin uskolla. Tämä ajatuksenkulku, joka perustuu itse lupauksen luonteeseen, onkin Paavalilla etualalla, ja siihen hän useasti palaa. Ei voidakaan keksiä eikä kuvitella mitään, millä tämä Paavalin perustelu voitaisiin kumota. Sen vuoksi ei pitäisi hurskaiden ihmisten millään muotoa sallia itseltään riistettävän tätä lausetta, että me saamme syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden uskon kautta. Tässä heillä on varma ja luja lohdutus synnin kauhistuksia, iankaikkista kuolemaa ja kaikkia helvetin portteja vastaan.
Koska me siis saamme syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen yksinomaan uskolla, meidät vanhurskauttaa yksin usko. Pidetäänhän niitä, jotka ovat sovitetut, vanhurskaina ja Jumalan lapsina laupeudesta, Kristuksen tähden, ei suinkaan oman puhtautensa tähden, kunhan he vain uskolla omistavat tämän laupeuden. Sen tähden Raamattukin todistaa, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta. (Room. 3:26) Me luettelemme siis lisäksi todisteita, joista selvästi käy ilmi, että se vanhurskaus, jonka nojalla meidät Jumalan edessä katsotaan vanhurskaiksi, ei ole mikään muu kuin usko. Ei usko tietenkään ole itsessään mikään otollinen teko, vaan se vastaanottaa lupauksen, että Jumala on Kristuksen tähden suopea niille, jotka häneen uskovat, toisin sanoen se tajuaa Jumalan antaneen Kristuksen meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.
Roomalaiskirjeessään Paavali puhuu aivan erityisesti tästä uskonkohdasta esittäen, että meidät vanhurskautetaan lahjaksi, uskon kautta, kun uskomme, että Jumala on meihin leppynyt Kristuksen tähden. Tämän johtavan ajatuksensa, johon on keskitettynä koko hänen esityksensä ydin, hän lausuu julki (Room. 3:28) kolmannessa luvussa näin: "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." Tämän vastapuoli tulkitsee leeviläistä seremonialakia tarkoittavaksi. Paavali ei kuitenkaan puhu vain seremonialaista vaan koko laista. Hänhän mainitsee jäljempänä kymmenestä käskystä sanat: (Room. 7:7) "Älä himoitse." Ja jos siveelliset teot ansaitsisivat syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen, ei liioin tarvittaisi mitään Kristusta eikä lupausta. Silloin romahtaisi kaikki, mitä Paavali puhuu lupauksesta. Väärin hän efesolaisillekin kirjoittaisi, että me olemme pelastetut ilmaiseksi, että se on Jumalan lahja ja ettei se perustu tekoihin. (Ef. 2:8) Niin ikään Paavali ottaa todisteeksi Aabrahamin, samoin Daavidin. Näillä taas oli Jumalan käsky ympärileikkauksesta. Jos siis yleensä teot vanhurskauttivat, noiden tekojen olisi pakosta silloin täytynyt vanhurskauttaa, koska niistä oli Jumalan käsky. Mutta oikeassa on Augustinus, kun hän selittää Paavalin puhuvan koko laista, niin kuin hän laajasti esittää kirjassaan De spiritu et litera. Siinä hän lopuksi sanoo: "Tämän tarkastelun jälkeen, kun nyt olemme asian läpikotaisin tutkineet sen kyvyn mukaan, jonka Herra katsoo hyväksi antaa, tulemme siihen päätökseen, ettei ihmistä vanhurskauteta hyvään elämään tähtäävillä käskyillä, vaan uskosta Jeesukseen Kristukseen."
Meidän ei pidä luulla, että Paavalilta olisi vahingossa livahtanut tämä lause, että usko vanhurskauttaa. Hän perustelee ja vahvistaa sen laveasti Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa toistaen sitä sitten kaikissa muissa kirjeissään. Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa hän sanoo: (Room. 4:4, 5) "Töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Tässä hän selvästi sanoo, että juuri usko luetaan vanhurskaudeksi. Jumala julistaa siis uskon vanhurskaudeksi. Apostoli lisää, ettei sitä voitaisi lahjaksi lukea, jos se olisi tekojen varassa. Näin hän siis torjuu myös kaiken siveyslakiin perustuvien tekojen ansion. Jos näet me olisimme velvolliset Jumalan edessä vanhurskautumaan niiden nojalla, ei uskoa luettaisi vanhurskaudeksi ilman tekoja. Vähän myöhemmin hän sanoo: (Room. 4:9) "Sanommehan: Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi." Viidennessä luvussa hän sanoo: (Room. 5:1) "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa", toisin sanoen meillä on rauhallinen ja iloinen omatunto Jumalan edessä. Roomalaiskirjeen kymmenennessä luvussa: (Room. 10:10) "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi." Tässä hän ilmaiseen, että usko on sydämen vanhurskautta. Galatalaiskirjeen toisessa luvussa: (Gal. 2:16) "Olemme uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista." Efesolaiskirjeen toisessa luvussa: (Ef. 2:8) "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa: (Joh. 1:12, 13) "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen taidosta, vaan Jumalasta." Johanneksen kolmannessa luvussa:(Joh. 3:14, 15) "Niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Pojan ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä." Samoin: (Joh. 3:17) "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaan, vaan että maailman hänen kauttaan pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita."
Apostolien tekojen kolmannessatoista luvussa: (Ap.t. 13:38, 39) "Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaaksi tulla." Olisiko enää voitu selkeämmin puhua Kristuksen virasta ja vanhurskautuksesta! Laki, niin hän sanoo, ei voinut vanhurskauttaa. Siitä syystä Kristus on annettu, että uskoisimme hänen tähtensä tulevamme vanhurskaiksi. Siispä meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen tähden, kun uskomme, että Jumala on meitä kohtaan leppeä hänen tähtensä. Apostolien tekojen neljäs luku: (Ap.t. 4:11, 12) "Hän se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." Kristuksen nimi taas voidaan omistaa vain uskolla. Luottamalla Kristuksen nimeen me siis pelastumme, emme omiin tekoihimme luottamalla. Nimihän merkitsee tässä syytä, joka mainitaan perusteeksi selittämään, minkä tähden pelastuminen tapahtuu. Siten Kristuksen nimen mainitseminen on luottamista Kristuksen nimeen katsomalla se perusteeksi eli lunastushinnaksi, jonka tähden me pelastumme. Apostolien tekojen viidestoista luku: (Ap.t. 15:9) "Hän puhdisti heidän sydämensä uskolla." Näemme, ettei usko, josta apostolit puhuvat, ole toimetonta tietoa, vaan jotakin, joka ottaa vastaan Pyhän Hengen ja vanhurskauttaa meidät.
Habakukin toinen luku: (Hab. 2:4) "Vanhurskas on elävä uskosta." Tässä profeetta ensinnäkin sanoo ihmisten olevan vanhurskaita sen uskon nojalla, jolla he uskovat Jumalan olevan suopea, ja lisää sitten, että usko myös tekee heidät eläviksi, se kun saa sydämessä aikaan rauhan ja ilon ja iankaikkisen elämän.
Jesajan viideskymmeneskolmas luku: (Jes. 53:11) "Hänen tuntemisensa vanhurskauttaa monet." Mitä muuta Kristuksen tunteminen on kuin sitä, että tunnetaan hänen hyvät tekonsa, hänen lupauksensa, jotka hän evankeliumin välityksellä on levittänyt koko maailmaan. Näiden hyvien tekojen tunteminen taas on itse asiassa Kristukseen uskomista, sen uskomista, että Jumala varmasti täyttää, minkä on Kristuksen tähden luvannut.
Raamattu on täynnä vastaavanlaisia todisteita. Toisaalla se näet opettaa lakia, toisaalla taas lausuu lupauksia Kristuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta ja sitä, että Jumala lahjaksi hyväksyy ihmisen Kristuksen tähden.
Pyhien isienkin kirjoituksissa on siellä täällä samanlaisia todisteita. Niinpä Ambrosius kirjeessään eräälle Irenaenukselle lausuu: "Koko maailman on tullut lain alaiseksi, kun kerran lain käskyt koskevat kaikkia eikä kukaan tule vanhurskaaksi lain teoista. Toisin sanoen lain kautta opitaan tuntemaan synti, mutta ei vapauduta sen syyllisyydestä. Laki näytti tehneen vahingon, se kun oli tehnyt kaikki syntisiksi, mutta Herra Jeesus tuli ja antoi anteeksi synnin, jota kukaan ei voinut välttää, pyyhkien verellään pois kirjoituksen, joka oli meitä vastaan. Juuri tätä apostolikin tarkoittaa sanoessaan: (Room. 5:20) "Rikkomus on tullut suureksi lain kautta, mutta armo on tullut ylenpalttiseksi Jeesuksen kautta." Sillä sen jälkeen kun koko maailma oli tehty lain alaiseksi, hän poisti koko maailman synnin, niin kuin Johanneskin todistaa sanoessaan: (Joh. 1:29) "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Sen tähden ei kenenkään tule kerskailla teoistaan, koska ketään ei vanhurskauteta sen nojalla, mitä hän on tehnyt. Mutta sillä, joka on vanhurskas, vanhurskaus on lahjana, koska hän kasteessa pestynä on tullut vanhurskaaksi. Usko siis tekee meidät vapaiksi Kristuksen veren kautta, sillä autuas on se, jolle synti annetaan anteeksi ja armo annetaan lahjaksi. (Ps. 32:1) Näin kuuluvat Ambrosiuksen sanat, ja ne tukevat selvästikin meidän kantaamme. Riistäähän hän teoilta vanhurskauttavan merkityksen ja antaa sen uskolle, koska se tekee meidät vapaiksi Kristuksen veren kautta. Sopii koota yhteen suureen kasaan kaikki Sententioiden laatijat, nuo joita kunnioitetaan niin suurenmoisilla arvonimillä. Ovathan toiset heistä "enkelinkaltaisia", toiset "terävä-älyisiä", jotkut "vastustamattomia". 7 Vaikka heitä luettaisiin lukemasta päästyä, ei heistä ole Paavalin ymmärtämiseen sen vertaa apua kuin on tästä yhdestä ainoasta Ambrosiuksen lausumasta.
Samaan suuntaan kirjoittaa Augustinus pelagiolaisia vastaan paljonkin. Teoksessaan De spiritu et litera hän sanoo näin: "Siitähän syystä lain vanhurskaus, nimittäin että se, joka sen tekee, on siitä elävä, esitetään tavoitteeksi, jotta itsekukin opittuaan tuntemaan heikkoutensa saisi vanhurskauttajansa suosiolliseksi itselleen, ei omin voimin eikä liioin itse lain kirjaimen kautta, mikä onkin mahdotonta, vaan uskon kautta, ja niin lopulta sen tekisi ja siinä eläisi. Oikea teko, sellainen, jonka tekijä siitä elää, ei voi toteutua muutoin kuin vanhurskautetussa. Vanhurskautus taas saavutetaan uskon kautta." Tässä hän selvästi sanoo, että vanhurskauttaja saadaan suosiolliseksi uskolla ja että vanhurskautus saavutetaan uskolla. Vähän edempänä taas: "Lain vaikutuksesta me pelkäämme Jumalaa, uskon vaikutuksesta me panemme toivomme Jumalaan. Niiltä taas, jotka pelkäävät rangaistusta, armo peittyy. Mutta kun sielua ahdistaa tällainen pelko, sen tulee uskon kautta paeta Jumalan laupeuden turviin, jotta Jumala antaisi sen, mitä vaatii." Tässä hän opettaa, että laki saattaa sydämet kauhun valtaan, mutta että ne uskon kautta saavat lohdutuksen, ja neuvoo ensin tarttumaan uskolla Jumalan laupeuteen ja vasta sitten yrittämään täyttää lakia. Tuonnempana esitämme Augustinukselta muutamia muitakin otteita.
Onpa todella kummaa, etteivät vastustajiimme tehoa nuo noin lukuisat raamatunkohdat, jotka selvästi yhdistävät vanhurskautuksen uskoon ja epäävät sen teoilta. Luulevatkohan he, että samaa asiaa toistetaan turhanpäiten? Arvelevatkohan, että nämä sanat ovat Pyhältä Hengeltä lipsahtaneet hänen huomaamattaan? Mutta hepä ovatkin keksineet verukkeen päästäkseen pälkähästä. He väittävät, että tämä on sanottu muodon saaneesta uskosta, eivätkä toisin sanoen pidä uskoa vanhurskauttavana muutoin kuin rakkauden tähden. Itse asiassa heidän mielestään usko ei lainkaan vanhurskauta, vaan yksistään rakkaus. Hehän kuvittelevat, että usko voi pysyä kuolemansynninkin rinnalla. Tämähän tähtää juuri siihen, että he saisivat taas lupauksen kumotuksi ja rakentaisivat lain varaan. Jos usko saavuttaa syntien anteeksiantamuksen rakkauden tähden, syntien anteeksiantamus jää ikuisesti epävarmaksi, koska meillä ei milloinkaan ole rakkautta niin paljon kuin pitäisi. Päinvastoin me emme rakasta lainkaan, jollemme pääse varmaan vakaumukseen siitä, että olemme lahjaksi saaneet syntien anteeksiantamuksen. Kun siis vastustajat vaativat luottamusta omaan rakkauteemme syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen edellytykseksi, he suorastaan kumoavat vapaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumin. Eihän kukaan voi tuota rakkautta osoittaa eikä edes käsittää, ellei hän usko, että syntien anteeksiantamus saadaan lahjaksi.
Väitämmehän mekin, että uskoa tulee seurata rakkauden, niin kuin Paavalikin sanoo: (Gal. 5:6) "Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko." Silti ei asioita pidä käsittää niin päin, että me tähän rakkauteen luottamalla tai tämän rakkauden tähden saisimme syntien anteeksiantamuksen ja sovituksen. Emmehän me saa syntien anteeksiantamusta muidenkaan uskoa seuraavien tekojen ansiosta. Yksin uskon kautta, vieläpä uskolla sanan varsinaisessa merkityksessä, saadaan syntien anteeksiantamus, koska lupausta ei voida vastaanottaa muuten kuin uskolla. Uskoa sana varsinaisessa merkityksessä on usko, joka suostuu lupaukseen, ja juuri tästä uskosta Raamattu puhuu. Ja koska usko ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen ja sovittaa meidät Jumalan kanssa, meidät luetaan tämän uskon kautta Kristuksen tähden vanhurskaiksi ennen kuin me rakastamme tai täytämme lakia, vaikkakin rakkaus on ehdoton seuraus. Eihän tämä usko ole toimetonta tietoa, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla, vaan se on Pyhän Hengen vaikutusta, joka vapauttaa meidät kuolemasta sekä rohkaisee ja tekee eläviksi kauhistuksen valtaan joutuneet sydämet. Siihen katsoen, että yksin tämä usko ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen, tekee meistä Jumalan silmissä mieluisia ja tuo myötään Pyhän Hengen, voitaisiin siitä pikemmin kuin uskoa seuraavasta vaikutuksesta, nimittäin rakkaudesta käyttää nimitystä "otolliseksi tekevä armo".
Jotta asia kävisi vielä selvemmäksi, olemme nyt kaikella, mitä yllä on sanottu, kyllin laveasti sekä Raamatusta otetuin todistein että raamatullisin perustein osoittaneet, että me saavutamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskolla ja että meidät myös yksin uskolla vanhurskautetaan, toisin sanoen synnytetään uudesti niin, että vääristä tulee vanhurskaita. Onhan helppoa arvioida, miten välttämätön tämän uskon tuntemus on, koska vain siitä opitaan tuntemaan Kristuksen virka, vain sen avulla saamme osaksemme Kristuksen hyvät teot ja vain se tuottaa hurskaille sydämille varman ja lujan lohdutuksen. Kirkossa täytyykin säilyä opin, josta hurskaat voivat ammentaa varman pelastuksen toivon. Vastustajamme ovat kurjia sielunhoitajia neuvoessaan ihmisiä olemaan epävarmoja siitä, saavutammeko syntien anteeksiantamuksen. Miten kestävät kerran kuoleman kohdatessa ihmisraukat, jotka eivät ole mitään kuulleet tästä uskosta ja jotka luulevat, että heidän on syntiensä anteeksiantamusta pidettävä epävarmana asiana? Lisäksi on kirkossa ehdottomasti pidettävä voimassa Kristuksen evankeliumi, toisin sanoen lupaus siitä, että synnit annetaan anteeksi lahjaksi, Kristuksen tähden. Ne, jotka opetuksessaan vaikenevat tästä uskosta, josta nyt on puhe, suorastaan kumoavat tämän evankeliumin. Mutta skolastikot eivät puhu sanaakaan tästä uskosta. Heitä sitten seuraavat meidän vastustajamme ja hylkäävät uskon. Heidän silmiltään jää peittoon, että he tämän uskon hylkäämällä tekevät tyhjäksi koko lupuksen lahjaksi saatavasta syntien anteeksiantamuksesta ja Kristuksen vanhurskaudesta.