Arvoisa Raamatun tutkija! Olet juuri avannut paketista vuoden 1938 kirkkoraamatun Vanhan Testamentin osuuden. Tekstin pohjana on k{ytetty Pipliaseuran painamia Raamattuja. Tekstiin ei olla tietoisesti tehty mit{{n muutoksia, p{invastoin on yritetty pit{{ kunnia- asiana t{ysin yhtenev{{ ja virheett|m{n tekstin tuottamista. Teksti on tarkin Suomesta l|ytyv{ Vanhan Testamentin ASCII- teksti. Tekstin tuottamiseen ASCII-tekstiksi on tehty ty|t{ noin vuoden miesty|vuosi. Ty|n tekij{t toivovat Sinun kunnioittavan peri- aatetta: Ty|mies on palkkansa ansainnut. T{st{ syyst{ tekstin mukaan on laitettu seuraavat oikeuksien pid{tykset: (Tekij{t ovat tietoisia siit{, ett{ vuoden 1938 kirkkolliskokouksen mukaiseen Raamatun tekstiin ei ole voimassa mink{{nlaisia tekij|iden oikeuksia. Asiaa voi verrata Raamattupainotalojen palveluun: hekin ottavat kustannuksistaan ja ty|st{{n maksun Raamatun ostajalta) 1. Teksti on vapaasti k{ytett{viss{ YKSITYISHENKIL\ILLE ilmaiseksi. Jos haluat, voit kuitenkin osoittaa kiitollisuutesi nimellisen 50 markan muodossa allekirjoittaneille. 2. Jos kuitenkin yksityishenkil|t hy|tyv{t tekstist{ elantonsa ansaitsemisessa, katsomme olevamme oikeutettuja pyyt{m{{n nimellist{ maksua tekstin saattamisesta yleiseen k{ytt||n. Sellaiseksi summaksi katsomme 50 mk. 3. Teksti{ ei saa k{ytt{{ KAUPALLISIIN tarkoituksiin tehtyjen ohjelmien perustana eik{ osana. Asianosaiset ovat valmiit neuvottelemaan asiasta korvausta vastaan. 4. Kaupallisten ja ei-kaupallisten organisaatioiden (esimerkiksi koulut, l{hetysj{rjest|t, yliopistot, yritykset) halutessa hy|dynt{{ teksti{, tulee heid{n ottaa yhteytt{ asianosaisiin. 5. Tekstipaketti on vapaasti levitett{viss{ sellaisenaan ja muuttumattomana pakettina. T{m{n tiedoston lopussa on pakattujen tiedostojen alkuper{iset listaukset (LIITE A). Listauksesta k{y ilmi tiedostojen nimet, koot ja ns. CRC-numero, jonka pit{isi muuttua, jos yksikin tiedoston merkki muuttuu. N{in varmistetaan, ett{ kukaan ei p{{se vahingossa muuttamaan tekstien sis{lt|{. Tarkista numerot listauksesta ja pakatuista tiedostoista seuraavalla komennolla ennen tiedostojen purkamista: (Tiedostot on pakattu LHA v. 2.12 3/21/91 -ohjelmalla) LHA L VT? Levitett{v{ss{ paketissa on oltava n{m{ s{{nn|t allekirjoituksineen. 6. Jos tekstist{ (mik{ on kyll{kin hyvin ep{todenn{k|ist{) l|ytyy virheellisyyksi{, pyyd{mme ilmoittamaan asianosaisille. 7. Tekstin tuottajat ovat tehneet Raamatun tutkimiseen ohjelman nimelt{ KantaSana, joka on saanut hyv{n vastaanoton k{ytt{jilt{{n. Ohjelmaa voi tilata alla olevasta osoitteesta hintaan 750,- (plus liikevaihtovero ja postituskulut). Ohjelmasta on my|s vapaassa levityksess{ demoversio. Etsi sit{ t{m{n paketin sijaintipaikasta. SanaData Oy puolesta Pauli Wihuri PL 62 internet: wihuri@utu.fi 20521 Turku p. 921 - 517 147 SYP-TKU-H[MEENKATU 220520-134135 SanaData Oy on vuonna 1988 perustettu yritys, jonka alana tietokonepohjaisten Raamatun apuv{lineiden tuottaminen ja saaminen Raamatun tutkimisen apuv{lineiksi. KantaSana, Raamatun tutkimisohjelma, on ollut myynniss{ Uuden Testamentin osalta jo vuodesta kev{{st{ 1990. Ohjelma on monilla Raamatusta innostuneilla tutkijoilla hedelm{llisess{ k{yt|ss{ papeista maallikkoihin ja l{hetysj{rjest|iss{ ty|skenteleviin ihmisiin. Ohjelman tekij{ on k{ytt{nyt ohjelmaa esimerkiksi raamattupiirin vet{misess{, puheiden valmistamisessa sek{ kirjan 'Kapulana rattaissa vai persoonana palveluksessa' ty|st{misess{. Olemme lis{{m{ss{ valikoimaamme adventtina 1992 k{ytt||n otettavaa uutta k{{nn|st{ ja tekem{ss{ KantaSana-ohjelmasta Windows-ohjelmaa sek{ muuttamassa ohjelmaa MacIntosh-mikrotietokoneisiin. LIITE A: Listing of archive : VT1.EXE Name Original Packed Ratio Date Time Attr Type CRC -------------- -------- -------- ------ -------- -------- ---- ----- ---- 1MS.DOS 208559 76050 36.5% 91-08-11 20:18:02 a--w -lh5- 1483 2MS.DOS 169002 59306 35.1% 91-08-12 21:22:52 a--w -lh5- C550 3MS.DOS 121927 38346 31.4% 91-08-18 17:51:18 a--w -lh5- 066E 4MS.DOS 172167 55396 32.2% 91-08-18 17:54:20 a--w -lh5- 820D 5MS.DOS 150614 54859 36.4% 91-08-18 10:51:10 a--w -lh5- BD68 JOOS.DOS 101057 35420 35.0% 91-08-18 11:47:58 a--w -lh5- 2CE5 TUOM.DOS 102101 37535 36.8% 91-08-18 13:47:40 a--w -lh5- E10C -------------- -------- -------- ------ -------- -------- 7 files 1025427 356912 34.8% 92-10-18 01:14:48 Listing of archive : VT2.EXE Name Original Packed Ratio Date Time Attr Type CRC -------------- -------- -------- ------ -------- -------- ---- ----- ---- RUUT.DOS 13886 5630 40.5% 91-08-18 17:57:14 a--w -lh5- 99EA 1SAM.DOS 134509 50377 37.5% 91-08-18 15:25:46 a--w -lh5- 7FA2 2SAM.DOS 112504 42804 38.0% 91-09-07 15:01:56 a--w -lh5- 6F15 1KUN.DOS 134818 48462 35.9% 91-09-07 15:03:16 a--w -lh5- 0768 2KUN.DOS 127867 45194 35.3% 91-09-07 15:03:48 a--w -lh5- 2B65 1AIK.DOS 115266 41801 36.3% 91-09-07 15:07:04 a--w -lh5- 6882 2AIK.DOS 143719 52710 36.7% 91-09-07 15:11:32 a--w -lh5- 9CF7 ESRA.DOS 41771 15185 36.4% 91-09-07 15:14:38 a--w -lh5- 5FE6 NEH.DOS 59055 22535 38.2% 91-09-07 15:27:30 a--w -lh5- 5C85 EST.DOS 32159 11387 35.4% 91-09-01 09:06:54 a--w -lh5- 9680 -------------- -------- -------- ------ -------- -------- 10 files 915554 336085 36.7% 92-10-18 01:15:02 Listing of archive : VT3.EXE Name Original Packed Ratio Date Time Attr Type CRC -------------- -------- -------- ------ -------- -------- ---- ----- ---- JOB.DOS 99036 41469 41.9% 92-07-02 11:46:16 a--w -lh5- 59BF PS.DOS 244717 92854 37.9% 91-09-01 10:40:30 a--w -lh5- 2B30 SNL.DOS 79268 31854 40.2% 91-09-01 10:42:14 a--w -lh5- CC81 SRN.DOS 29613 11611 39.2% 91-09-07 15:40:56 a--w -lh5- 2DC8 KV.DOS 14240 5871 41.2% 91-09-01 10:55:52 a--w -lh5- 3E1E JES.DOS 189364 77240 40.8% 91-09-07 15:43:48 a--w -lh5- B044 JER.DOS 224297 83966 37.4% 91-09-07 15:46:02 a--w -lh5- D014 VAL.DOS 18746 7966 42.5% 91-09-07 15:47:14 a--w -lh5- F7CC -------------- -------- -------- ------ -------- -------- 8 files 899281 352831 39.2% 92-10-18 01:15:12 Listing of archive : VT4.EXE Name Original Packed Ratio Date Time Attr Type CRC -------------- -------- -------- ------ -------- -------- ---- ----- ---- HES.DOS 203406 71185 35.0% 91-09-07 15:49:38 a--w -lh5- F33E DAN.DOS 63518 23484 37.0% 91-09-07 15:50:50 a--w -lh5- 76F3 HOOS.DOS 28172 11643 41.3% 92-10-03 18:57:36 a--w -lh5- D32F JOOEL.DOS 10540 4499 42.7% 91-09-07 08:37:18 a--w -lh5- 0067 AAM.DOS 21687 8603 39.7% 91-09-07 08:45:10 a--w -lh5- 06CC OBAD.DOS 3325 1583 47.6% 91-09-07 08:46:08 a--w -lh5- A60F JOONA.DOS 6813 2904 42.6% 91-09-07 08:47:52 a--w -lh5- CE96 MIIKA.DOS 16009 7018 43.8% 91-09-07 08:50:22 a--w -lh5- E356 NAAH.DOS 6756 3201 47.4% 91-09-07 08:53:20 a--w -lh5- 7F04 HAB.DOS 7790 3609 46.3% 91-09-07 08:54:32 a--w -lh5- C59F SEF.DOS 8416 3715 44.1% 91-09-07 08:55:56 a--w -lh5- A896 HAGG.DOS 5871 2362 40.2% 91-09-07 09:02:12 a--w -lh5- 053F SAK.DOS 32490 12434 38.3% 91-09-07 15:52:10 a--w -lh5- E199 MAL.DOS 9669 4042 41.8% 91-09-07 09:27:04 a--w -lh5- EC76 -------------- -------- -------- ------ -------- -------- 14 files 424462 160282 37.8% 92-10-18 01:17:50