edellinen luku, Sananlaskujen kirja


1

Nämäkin ovat Salomon sananlaskuja. Juudan kuninkaan Hiskian miehet ovat ne koonneet.

Itsehillintä tuo luottamusta

2 Jumalan on kunnia siitäkin, mitä hän salaa, kuninkaan siitä, minkä hän selvittää.

3 Taivaan korkeus, maan syvyys ja kuninkaan sydän -- kuka ne tutkii?

4 Poista kuona hopean seasta,
niin sepän käsissä syntyy malja.
5 Poista jumalaton kuninkaan luota, niin valta ja oikeus vahvistuvat.

6 Älä kärky kunniaa kuninkaan edessä,
älä tuppaudu ylempiesi paikoille.
7 Parempi on kuulla pyyntö: "Tule tänne ylemmäksi", kuin joutua väistymään ylhäisten tieltä.

Vaikka itse näkisit, mitä tapahtuu,
8 älä suin päin vie asiaa oikeuteen, sillä loppujen lopuksi voi käydä niin, että saatat itsesi häpeään.

9 Hoida omat riitasi vastapuolesi kanssa,
muiden asioita älä mene kertomaan.
10 Joku kuulee puheesi ja nolaa sinut, ja siitä pitäen olet huonossa huudossa.

11 Kultaomenoita hopeamaljoissa
ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.
12 Kultarengas, koru puhtainta kultaa on viisaan neuvo auliille kuuntelijalle.

13 Kuin jääkylmä juoma elopellolla on luotettava lähetti herralleen: hän palauttaa tämän hervonneet voimat.

14 Kuin tumma pilvi, joka ei tuo sadetta, on kerskailija, joka lupaa muttei anna.

15 Kärsivällisyys tehoaa mahtimieheenkin, lempeä kieli särkee kovan luun.

16 Jos hunajaa löydät, syö kohtuullisesti,
muuten kylläännyt siihen ja annat ylen.
17 Älä ehtimiseen käy ystäväsi luona, muuten hän kyllästyy ja alkaa karttaa sinua.

18 Tappara, miekka ja terävä nuoli on se, joka väärin todistaa.

19 Kuin heiluva hammas ja horjuva jalka on ystävä, joka hädässä pettää.

20 Riisutko vaatteesi pakkasella? Kaadatko lipeään etikkaa? Ilolaulujako laulat murheelliselle?

21 Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa,
jos hänellä on jano, anna juotavaa.
22 Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra palkitsee tekosi.

23 Pohjatuuli nostaa sateen, panettelu nostaa kiukun.

24 Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa.

25 Kuin raikas vesi uupuneelle on hyvä uutinen kaukaisesta maasta.

26 Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä.

27 Hunajaa ei pidä syödä liikaa eikä kunniaa tavoitella ylen määrin.

28 Kuin muurinsa menettänyt kaupunki on mies, joka ei hillitse itseään.


seuraava luku
25:5
Sananl. 16:12
25:6
Luuk. 14:8-10
25:7
Luuk. 14:8-10
25:9
Sananl. 11:13, 20:19
25:15
Sananl. 15:1
25:21
Room. 12:20
25:22
Room. 12:20
25:24
Sananl. 21:9