edellinen luku, Neljäs Mooseksen kirja


Leeviläisten palvelutehtävät

1 Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:

2 "Laskekaa leeviläisistä Kehatin jälkeläiset perhekunnittain ja suvuittain, 3 kaikki miehet, jotka ovat iältään kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä. Heidän on asepalveluksen sijasta suoritettava työpalvelusta pyhäkköteltassa. 4 Kehatin jälkeläisten tehtäviin kuuluu huolehtia teltassa kaikesta, mikä on erityisen pyhää.

5 "Kun leiri siirtyy toiseen paikkaan, Aaronin ja hänen poikiensa tehtävänä on ottaa alas väliverho ja peittää sillä liitonarkku. 6 Sen päälle heidän tulee panna merilehmännahkainen peite, ja päällimmäiseksi on levitettävä sinipunainen täysvillainen kangas. Sitten heidän tulee panna arkun kantotangot paikoilleen.

7 "Uhrileipäpöydän päälle heidän on levitettävä sinipunainen kangas; sen päälle on pantava kulhot, kupit, maljat ja juomauhrikannut. Uhrileipien on oltava pöydällä koko ajan. 8 Näiden päälle heidän on levitettävä karmiininpunainen kangas, ja se on peitettävä merilehmännahkaisella peitteellä. Sitten heidän tulee panna pöydän kantotangot paikoilleen.

9 "Heidän on otettava sinipunainen kangas ja peitettävä sillä seitsenhaarainen lampunjalka lamppuineen, samoin siihen kuuluvat lamppupihdit, tuliastiat ja öljyastiat. 10 Lampunjalka kaikkine varusteineen tulee vielä kääriä merilehmännahkaan ja panna kantolavalle.

11 "Kultaisen suitsutusalttarin päälle heidän on levitettävä sinipunainen kangas ja sen päälle merilehmännahkainen peite. Sitten heidän tulee panna alttarin kantotangot paikoilleen. 12 Heidän tulee myös ottaa kaikki pyhäkössä jumalanpalvelukseen tarvittavat välineet, kääriä ne sinipunaiseen kankaaseen ja panna päällimmäiseksi merilehmännahkainen peite. Sitten heidän tulee panna ne kantolavalle.

13 "Puhdistettuaan polttouhrialttarin rasvaisesta tuhkasta heidän on levitettävä sen yli purppuranpunainen kangas 14 ja pantava sen päälle kaikki alttarilla uhrattaessa tarvittavat välineet: tuliastiat, haarukat, tuhkalapiot ja vihmontamaljat, kaikki alttarin varusteet. Näiden päälle heidän on levitettävä merilehmännahkainen peite. Sitten heidän tulee panna alttarin kantotangot paikoilleen.

15 "Leirin lähtiessä liikkeelle Kehatin jälkeläiset saavat tulla kantamaan pyhäkön varusteita vasta sen jälkeen, kun Aaron ja hänen poikansa ovat saaneet ne peitetyiksi. Peittämättömiin pyhiin esineisiin kehatilaiset eivät saa koskea, etteivät kuolisi. Pyhäkköteltan varusteiden kantaminen on Kehatin jälkeläisten tehtävänä.

16 "Eleasarin, pappi Aaronin pojan, tulee huolehtia seitsenhaaraisen lampun öljystä, hyväntuoksuisesta suitsukkeesta, päivittäisestä ruokauhrista ja pyhissä toimituksissa käytettävästä öljystä. Hän on vastuussa myös koko telttamajasta ja kaikesta mitä siellä on, sekä pyhäköstä että sen varusteista."

17 Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: 18 "Älkää päästäkö kehatilaissukuja häviämään leeviläisten heimon joukosta. 19 Tehkää siis näin, jotta kehatilaiset saisivat elää eivätkä kuolisi joutuessaan lähelle erityisen pyhiä esineitä: Aaronin ja hänen poikiensa tulee osoittaa kullekin heistä, mitä hänen on tehtävä ja mitä kannettava. 20 Kehatilaiset eivät saa tulla pyhäkköön sopimattomalla hetkellä, sillä jos he näkevät peittämättömiä pyhiä esineitä, he kuolevat."

21 Herra sanoi Moosekselle:

22 "Laske myös Gersonin jälkeläisten lukumäärä suvuittain ja perhekunnittain. 23 Laske ja merkitse muistiin kaikki miehet, jotka ovat iältään kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä. Heidän on asepalveluksen sijasta suoritettava työpalvelusta pyhäkköteltassa. 24 Nämä ovat Gersonin sukuun kuuluvien tehtävät ja heidän kannettavikseen määrätyt varusteet: 25 heidän tulee kantaa pyhäkkötelttaa, telttamajaa, sen kankaita ja peitteitä, sekä päällimmäisenä olevaa merilehmännahkaista peitettä ja pyhäkköteltan oviverhoa, 26 telttamajaa ja alttaria ympäröivän esipihan verhoja ja sen oviaukon verhoa, verhojen kiinnitysköysiä ja kaikkia niiden hoitoon tarvittavia varusteita. Heidän tulee myös suorittaa kaikki näihin liittyvät toimet. 27 Gersonilaisten on suoritettava kaikki palvelutehtävänsä Aaronin ja hänen poikiensa antamien käskyjen mukaisesti. Niitä noudattaen heidän tulee kantaa kuormansa ja toimittaa kaikki tehtävänsä. Valvokaa, että he huolehtivat kaikesta, mitä heidän kannettavakseen on uskottu. 28 Nämä ovat ne tehtävät, jotka on määrätty gersonilaissuvuille. Niiden valvonta kuuluu Itamarille, pappi Aaronin pojalle.

29 "Tarkasta ja laske Merarin jälkeläiset perhekunnittain ja suvuittain. 30 Laske ja merkitse muistiin kaikki miehet, jotka ovat kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä. Myös merarilaisten velvollisuutena on suorittaa työpalvelusta pyhäkköteltassa. 31 Heidän tulee kantaa nämä varusteet: telttamajan laudat poikkipuineen, sen pylväät jalustoineen, 32 majaa ympäröivän esipihan pylväät ja niiden jalustat, kiinnitysvaarnat ja köydet sekä kaikki niiden käsittelyyn ja hoitoon tarvittavat varusteet. Määrätkää nimeltä mainiten, mitkä varusteet kullekin uskotaan kannettaviksi. 33 Nämä ovat ne tehtävät, jotka on määrätty merarilaissuvuille. Niiden valvonta kuuluu Itamarille, pappi Aaronin pojalle."

Palvelusvelvollisten leeviläisten laskenta

34 Mooses, Aaron ja kansan päälliköt laskivat ja merkitsivät muistiin Kehatin jälkeläiset perhekunnittain ja suvuittain, 35 kaikki miehet, jotka olivat iältään kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä ja joiden velvollisuutena oli huolehtia pyhäkkötelttaan liittyvistä töistä. 36 Näitä oli suvuittain laskettuna 2750. 37 Tämän verran oli kehatilaissuvuissa miehiä, jotka laskettiin ja merkittiin muistiin pyhäkköteltan työtehtäviä varten. Mooses ja Aaron laskivat ja merkitsivät heidät muistiin Herralta saamansa käskyn mukaisesti.

38 Gersonin jälkeläisiä, jotka laskettiin ja merkittiin muistiin perhekunnittain ja suvuittain, 39 miehiä, jotka olivat iältään kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä ja joiden velvollisuutena oli huolehtia pyhäkkötelttaan liittyvistä töistä, 40 oli perhekunnittain ja suvuittain laskettuna 2630. 41 Tämän verran oli gersonilaissuvuissa miehiä, jotka laskettiin ja merkittiin muistiin pyhäkköteltan työtehtäviä varten. Mooses ja Aaron laskivat ja merkitsivät heidät muistiin Herralta saamansa käskyn mukaisesti.

42 Merarin jälkeläisiä, jotka laskettiin ja merkittiin muistiin perhekunnittain ja suvuittain, 43 miehiä, jotka olivat iältään kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä ja joiden velvollisuutena oli huolehtia pyhäkkötelttaan liittyvistä töistä, 44 oli perhekunnittain ja suvuittain laskettuna 3200. 45 Tämän verran oli merarilaissuvuissa miehiä, jotka laskettiin ja merkittiin muistiin pyhäkköteltan työtehtäviä varten. Mooses ja Aaron laskivat ja merkitsivät heidät muistiin Herralta saamansa käskyn mukaisesti.

46 Leeviläisiä, jotka Mooses, Aaron ja Israelin päälliköt laskivat ja merkitsivät muistiin perhekunnittain ja suvuittain, 47 miehiä, jotka olivat iältään kolmenkymmenen ja viidenkymmenen välillä ja joiden tehtävänä oli työskennellä ja palvella pyhäkköteltassa ja kantaa sen varusteita, 48 oli kaikkiaan 8580. 49 Leeviläiset laskettiin ja merkittiin muistiin sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli Mooseksen täytettäväksi antanut. Jokaiselle määrättiin erikseen, mikä oli hänen tehtävänsä ja mitä varusteita hänen oli kannettava. Kaikki tehtiin sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli Moosekselle antanut.


seuraava luku
4:3
4. Moos. 8:24-26
4:4
4. Moos. 3:31
4:7
2. Moos. 25:29,30
4:15
2. Sam. 6:6,7
4:20
1. Sam. 6:19
4:25
4. Moos. 3:25,26
4:26
4. Moos. 3:25,26
4:31
4. Moos. 3:36,37
4:32
4. Moos. 3:36,37