edellinen luku, Evankeliumi Matteuksen mukaan


Kuninkaanpojan häät

1 Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille:

2 "Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. 3 Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. 4 Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: 'Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!' 5 Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, 6 toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. 7 Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8 Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. 9 Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.' 10 Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.'"

Kysymys veron maksamisesta keisarille

15 Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. 16 He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. 17 Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?" 18 Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? 19 Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne." He ottivat esiin denaarin. 20 Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" 21 "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." 22 Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.

Kysymys ylösnousemuksesta

23 Samana päivänä Jeesuksen luo tuli saddukeuksia, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: 24 "Opettaja, Mooses on sanonut: 'Jos mies kuolee lapsettomana, hänen veljensä tulee naida leski ja hankkia jälkeläinen veljelleen.' 25 Keskuudessamme oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä meni naimisiin, mutta kuoli, ja koska hänellä ei ollut lapsia, leski jäi hänen veljelleen. 26 Samoin kävi toiselle veljelle, niin myös kolmannelle ja lopulta kaikille seitsemälle. 27 Viimeisenä kaikista kuoli nainen. 28 Kenen vaimo hän on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut naimisissa heidän jokaisen kanssa."

29 Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. 30 Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. 31 Mutta ylösnousemuksesta puheen ollen -- ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on teille sanonut: 32 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien." 33 Kun väkijoukko kuuli tämän, se oli ihmeissään hänen opetuksestaan.

Kysymys suurimmasta käskystä

34 Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. 35 Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: 36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" 37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Daavidin poika ja Daavidin herra

41 Fariseusten ollessa koolla Jeesus kysyi heiltä: 42 "Mitä te ajattelette Messiaasta? Kenen poika hän on?" He vastasivat: "Daavidin." 43 Silloin Jeesus kysyi: "Miksi Daavid sitten Hengen innoittamana kutsuu häntä herraksi? Hän sanoo:

44 -- Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle.

45 Jos kerran Daavid sanoo Messiasta herraksi, kuinka Messias silloin voi olla hänen poikansa?"

46 Kukaan ei pystynyt vastaamaan hänelle, eikä yksikään siitä päivästä lähtien enää rohjennut kysyä häneltä mitään.


seuraava luku
22:1
Luuk. 14:15-24
22:2
Luuk. 14:15-24, Jes. 25:6; Ilm. 19:9
22:3
Luuk. 14:15-24
22:4
Luuk. 14:15-24, Sananl. 9:1-6
22:5
Luuk. 14:15-24
22:6
Luuk. 14:15-24, Matt. 21:35
22:7
Luuk. 14:15-24
22:8
Luuk. 14:15-24, Ap. t. 13:46
22:9
Luuk. 14:15-24, Matt. 13:47, 21:43
22:10
Luuk. 14:15-24
22:11
Luuk. 14:15-24, Ilm. 3:4,5, 19:8
22:12
Luuk. 14:15-24
22:13
Luuk. 14:15-24, Dan. 3:20 | Matt. 8:12
22:14
Luuk. 14:15-24
22:15
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26
22:16
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26, Mark. 3:6
22:17
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26
22:18
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26
22:19
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26, Matt. 20:2
22:20
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26
22:21
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26, Room. 13:7
22:22
Mark. 12:13-17; Luuk. 20:20-26
22:23
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40, Ap. t. 23:8
22:24
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40, 5. Moos. 25:5
22:25
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:26
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:27
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:28
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:29
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:30
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:31
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40
22:32
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40, 2. Moos. 3:6+; Ap. t. 7:32; Hepr. 11:16
22:33
Mark. 12:18-27; Luuk. 20:27-40, Matt. 7:28
22:34
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28
22:35
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28
22:36
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28
22:37
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28, 5. Moos. 6:5
22:38
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28
22:39
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28, 3. Moos. 19:18+; Matt. 19:19
22:40
Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28, Matt. 7:12
22:41
Mark. 12:35-37a; Luuk. 20:41-44
22:42
Mark. 12:35-37a; Luuk. 20:41-44, Joh. 7:42
22:43
Mark. 12:35-37a; Luuk. 20:41-44, Ap. t. 1:16, 2:30
22:44
Mark. 12:35-37a; Luuk. 20:41-44, Ps. 110:1+; Matt. 26:64; Ap. t. 2:34; 1. Kor. 15:25; Hepr. 1:13+, 10:12,13
22:45
Mark. 12:35-37a; Luuk. 20:41-44
22:46
Mark. 12:35-37a; Luuk. 20:41-44